Iltalehti
Yli tuhat kungfu-elokuvaa tuottanut Run Run Shaw nukkui pois rauhallisesti kotonaan Hong Kongissa.
Aasialaisen elokuvan suurmestari, elokuvamoguli Run Run Shaw kuoli tiistaina. Kypsään 107 vuoden ikään ehtinyt Shaw nukkui pois kotonaan Hong Kongissa. Asiasta kertoi ensimmäisenä Television Broadcasts Limited TVB ja muiden muassa BBC.
Kiinan Shanghaissa 1907 syntynyt Shaw johti perustamaansa Shaw Brothers Studios -elokuvatuotantoyhtiötä, joka tuotti yli tuhat elokuvaa.
Shaw'n vaikutuksesta kungfu-genre nousi elokuvateollisuuden valtavirtaan ja inspiroi esimerkiksi amerikkalaista elokuvaohjaajaa Quentin Tarantinoa ja Wachowskin sisaruksia.
Yhdysvalloissa Shaw oli tuottamassa muun muassa klassikkoelokuva Blade Runneria, mutta varsinaisen elämäntyönsä hän teki kiinalaisen ja hongkongilaisen elokuvan ja tv-tuotannon parissa.
Elokuvamoguli loi Shaw-palkinnon, jota kutsutaan myös "Idän Nobeliksi". Palkintoa on jaettu vuodesta 2004 lähtien merkittäville tieteilijöille tähtitieteen, lääketieteen ja matematiikan aloilla.
Vuonna 2007 Shaw'lle myönnettiin Hong Kongin elokuvapalkintotilaisuudessa palkinto elämäntyöstä. Jo sitä ennen hän sai vuonna 1998 Suuren Bauhinia-mitalin. Kuningatar Elisabet II antoi Shaw'lle ritarin arvonimen vuonna 1974.