Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / TALVIKAUSI 2013-2014

  • Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.

PuoliPöhkö

Well-known member
Liittynyt
3.1.2008
Viestit
31216
Sijainti
suom. "sijainti" toim.huom.
Satelliitti tullut 5 kilomeriä alas 10 minuutissa.
Nopeus näyttää samalla vähän kasvaneen.

Australia takana, nyt on reilu puoli tuntia pelkkää merta edessä ja sitten tullaankin kohta taas Suomen päälle.
 
Viimeksi muokattu:

Sue_me

Well-known member
Liittynyt
1.8.2005
Viestit
27848
Suomalaiset suuttuivat Kansainvälisen Saappaanheittoliiton hallitukselle

Kansainvälisen Saappaanheittoliiton hallituksen kokouksesta on tehty valitus Urheilun oikeusturvalautakuntaan. Oikeusturvalautakunta antoi päätöksensä joulukuisen kokouksen tapahtumista ystävänpäivänä eli perjantaina 14. helmikuuta.


Saapas lentää taivaalla.
Kuva: Anu Pöntinen / Yle

Kansainvälisen Saappaanheittoliiton hallituksen kokouksessa päätettiin virallisista heittosaappaista ja MM-kilpailujen järjestämisestä tälle vuodelle. Lisäksi päätettiin MM-kilpailujen ja World Cupien ikäsarjoista.

Urheilun oikeusturvalautakunnan pöytäkirjan mukaan hallituksen päätöksestä valitti neljä suomalaista. Yhteisessä valituksessaan he vaativat, että kokouksen päätökset mitätöidään.

Valittajien mielestä hallituksen kokouksessa ei menetelty oikein.

Valitusperusteluissa suomalaiset väittivät muun muassa, ettei kaikilla hallituksen jäsenillä ollut yhtenäistä puhe- ja äänioikeutta eikä kaikkien jäsenten ääniä ollut otettu äänestyksessä huomioon. Valittajien mielestä pöytäkirjan tarkastajaksi oli määrätty henkilö, joka ei osallistunut kokoukseen eikä pöytäkirja vastannut kokouksen kulkua, ja hallitukseen oli valittu 24 jäsentä, vaikka sääntöjen mukaan hallituksessa tuli olla puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja 8-20 jäsentä.

Kansainvälisen Saappaanheittoliiton valitusvastauksen mukaan viime joulukuussa pidetty hallituksen kokous järjestettiin ensimmäisen kerran sähköisesti, ja menettely tapahtui kokonaisuudessaan oikein.

Oikeusturvalautakunnan julkisen päätöspöytäkirjan mukaan Kansainvälisen Saappaanheittoliiton hallituksen kokouksessa kaikilla jäsenillä oli ollut yhtenäinen esitys- ja puheoikeus teknisten mahdollisuuksien asettamissa rajoissa. Kaikkien jäsenten kannanotot oli otettu huomioon siten, että jokaisella kansallisella liitolla oli yksi ääni.

Urheilun oikeusturvalautakunnan päätöspöytäkirjan mukaan Kansainvälinen Saappaanheittoliitto tyrmäsi valittajien muutkin valitukset.

- Pöytäkirja oli laadittu päätöspöytäkirjan muotoon, ja kaikilla hallituksen jäsenillä oli mahdollisuus kommentoida pöytäkirjan sisältöä. Pöytäkirja oli korjattu kommenttien mukaisesti, Kansainvälinen Saappaanheittoliitto puolustautui.

Sen mukaan pöytäkirjan tarkastajana toimi virolainen, joka oli kaikessa kokousaineiston sähköpostijakelussa mukana.

- Pöytäkirjatarkastajasta ei ollut huomautettu kokouksen aikana. Lisäksi kaikki kokoukseen osallistuneet jäsenet olivat saaneet tarkastaa pöytäkirjan, Kansainvälinen Saappaanheittoliitto perusteli Urheilun oikeusturvalautakunnan pöytäkirjan mukaan.

- Jäsenmaat ovat saaneet päättää itse omien hallituksen jäsenten lukumäärän. Tällä oli varmistettu riittävä edustus myös huolehtimaan päätösten toimeenpanosta. Hallituksessa on noudatettu sitä, että jokainen liitto käyttää yhtä ääntä, ja tämän mukaan varsinaisia päättäviä hallituksen jäseniä on 10 eli saman verran kuin IBTA ry:ssä on kansallisia liittoja, Kansainvälinen Saappaanheittolitto jatkoi valitusvastaustaan.

Urheilun oikeusturvalautakunta päätti yksimielisesti jättää asian tutkimatta, koska sillä ei ole asiassa toimivaltaa. Perusteena on se, että Kansainvälinen Saappaanheittoliitto ry ei ole Valo ry:n jäsen, eikä sen omissakaan säännöissä ole annettu toimivaltaa Urheilun oikeusturvalautakunnalle.
http://yle.fi/urheilu/suomalaiset_suuttuivat_kansainvalisen_saappaanheittoliiton_hallitukselle/7091792

Tokihan sääntöjen noudattaminen tulee varmistaa.
 

PuoliPöhkö

Well-known member
Liittynyt
3.1.2008
Viestit
31216
Sijainti
suom. "sijainti" toim.huom.
Leppävirralla on kuvattu viime kesänä sikari-muotoinen U.F.O.
Kyseessä on U.F.O-havainnoksi harvinaisen terävä ja selkeä kuva.
Tuntematon, alapuolelta tumma tai musta esine oli ollut nähtävissä taivaalla vain pari sekuntia.

 

Sue_me

Well-known member
Liittynyt
1.8.2005
Viestit
27848
Lopettanut lennokkilentäjä tilittää: NSA:n teledatalla tapetaan siviilejä

Yhdysvaltain miehittämättömillä ilma-aluksilla tekemät iskut terroristeja vastaan osuvat välillä harhaan, väittää entinen lentäjä uudelle The Intercept -julkaisulle.

12.2.2014 09:36

Yhdysvaltain tiedusteluvirasto NSA:n keräämiä teletietoja käytetään liian huolettomasti miehittämättömillä lennokeilla tehtävissä iskuissa. Seurauksena on ollut siviilien kuolemia, kertoo armeijan entinen lennokkilentäjä.

Nimettömänä pysyttelevä lentäjä antoi haastattelun uudelle The Intercept -julkaisulle, jonka taustalla on NSA-vuotaja Edward Snowdenin luottomies, arvostettu toimittaja Glenn Greenwald.

Yhdysvaltain sota terrorismia vastaan käsittää valittujen kohteiden tappamisia muun muassa Afganistanissa ja Somaliassa. Julkaisun mukaan NSA voi paikantaa epäillyn terroristin sim-kortin, minkä jälkeen kohdetta vastaan voidaan hyökätä esimerkiksi lennokilla.

Mutta kohteet ovat entistä tietoisempia NSA-seurannasta ja he saattavat vaihdella niitä aktiivisesti. Toiset taasen eivät seurannasta tiedä ja saattavat lainata puhelintaan vaikkapa lapsilleen. Seurauksena lennokki-iskut ovat enemmän tai vähemmän arpapeliä, missä viattomia ihmisiä on lentäjän mukaan "ehdottomasti" kuollut.

Paljastus on yksi vakavimmista, mitä koko NSA-soppaan on toistaiseksi liittynyt. Aiemmat tiedot vakoiluviraston toiminnasta ovat yleensä vaarantaneet ihmisten tietosuojaa, mutta eivät näin selvästi heidän henkeään.

– Kun pommi laskeutuu tai yöllinen rynnäkkö tapahtuu, tiedetään, että puhelin on siellä. Mutta emme tiedä, kuka sitä pitelee, ex-lentäjä kuvailee The Interceptille.

Voidaan toki väitellä, onko Yhdysvaltain taktiikka epäiltyjen terroristien eliminoimiseksi ylipäätään moraalisesti oikein tai edes maan etujen mukainen pitkällä aikavälillä. Lentäjä myös huomauttaa, että hän itse osallistui iskuihin, joissa kohde tiedettiin, mutta joissa kuoli lisäksi lähellä olleita tuntemattomia ihmisiä.

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on aiemmin vakuuttanut, että iskuja terroristeja vastaan ei tehdä ennen kuin siviilien turvallisuus on taattu.
http://www.itviikko.fi/uutiset/2014/02/12/lopettanut-lennokkilentaja-tilittaa-nsan-teledatalla-tapetaan-siviileja/20142114/7

Onhan tämä ollut tiedossa, mutta yllättävän vähän asiasta puhutaan.

*foliohattu syvemmälle päähän*
 

burb

.
Liittynyt
19.2.2002
Viestit
46199
Jos tarpeeksi moni, eli vaikkapa sata ihmistä, tuomitsee jyrkästi siviileihin kohdistuneet iskut, niin kyllä ne varmaan sitten loppuu.
 

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Ei nuo siviiliuhrit ole lainkaan kummallisia, aivan tietoisesti ne tyypit siviilien seassa pyörivät. Se on niille vähän win-win tilanne, jos on turvassa siviilien takia säilyy henki - jos taas isketään siviileistä huolimatta, niin siviilejä kuolee ja hyökkäjä on siviilien tappaja.
 

Sue_me

Well-known member
Liittynyt
1.8.2005
Viestit
27848
Ei nuo siviiliuhrit ole lainkaan kummallisia, aivan tietoisesti ne tyypit siviilien seassa pyörivät. Se on niille vähän win-win tilanne, jos on turvassa siviilien takia säilyy henki - jos taas isketään siviileistä huolimatta, niin siviilejä kuolee ja hyökkäjä on siviilien tappaja.
Enemmänkin minua huolettaa tuossa suuntauksessa se, että sotatilaa ei ole kunnolla edes päällä ja leikitään ylivaltiasta vieraan valtion alueella. Varsinkin kun ko. toimilla ei ole käytännössä mitään seurauksia hyökkääjän osalle. Itse pistäisin koko pomminpudottajaremmin Haagiin ja pitkän leivän syrjään.

Mm. Milosevicia, Mladicia ja Karadziciä jahdattiin kissojen ja koirien kanssa mutta kansainvälinen laki ei ole näköjään sama kaikille. Tai no, enpä sitä kyllä koskaan olettanutkaan.
Suurimmista konnista ainakin GWB ja Cheney ovat vielä vapaalla jalalla. Vai saako ns. voittaja tehdä mitä se haluaa, kansainvälisistä laeista viis?


Ja kun kerran amerikkalaiset tätä harrastavat niin miksei muutkin? Kuten esim. Venäjä.
 

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
Jämsäläiset on kaikki kommareita. Ynnä muutoinkin sielultansa pahoja ihmisiä.
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Tulipahan mieleen, että Auer-sekoilujen jälkeen tämä 8-vuotiaan tytön kuolemaan johtanut murha sai suht nopeasti korkeimman oikeuden sinetin.
 

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Tulipahan mieleen, että Auer-sekoilujen jälkeen tämä 8-vuotiaan tytön kuolemaan johtanut murha sai suht nopeasti korkeimman oikeuden sinetin.
Lienee kiinni perusteista joilla valituslupaa haettiin. Tämä 8-vuotiaan murha sinänsä yksinkertainen tapaus näytön suhteen.
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Lienee kiinni perusteista joilla valituslupaa haettiin. Tämä 8-vuotiaan murha sinänsä yksinkertainen tapaus näytön suhteen.
Saakohan viranomaiset jotain sanktioita, vai jäikö pieneen paheksuntaan ja torumiseen?:doubtful:
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös