Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / TALVIKAUSI 2013-2014

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Luin tuon suomennetun version tässä joku päivä sitten ja tuli olo, ettei ihmiskunta voi olla noin tyhmää.

Pieni toivo on vielä siinä, että tutkimuksen kohteet olisivat enimmäkseen painottuneet etelä- ja muihin kissakuivausrumpuun osavaltioihin.
 
Pieni toivo on vielä siinä, että tutkimuksen kohteet olisivat enimmäkseen painottuneet etelä- ja muihin kissakuivausrumpuun osavaltioihin.
http://yle.fi/uutiset/kysely_neljasosa_yhdysvaltalaisista_ei_tieda_maan_kiertavan_aurinkoa/7090989

Euroopassa ei silti kannata naureskella yhdysvaltalaisten tietämättömyydelle, sillä vastaavassa EU-maissa, Sveitsissä, Norjassa ja Islannissa tehdyssä kyselyssä vuonna 2005 vain 66 prosenttia tiesi Maan Auringon kiertolaiseksi.

Ihmisen evoluutio osana eläinkuntaa oli tiedossa niin ikään 66 prosentilla eurooppalaisista.

Parhaiten tuossa kyselyssä menestyivät ruotsalaiset. Muut Pohjoismaat – myös Suomi – olivat seuraavassa joukossa Hollannin ja Tšekin asukkaiden kanssa. Heikoin tulos oli Turkissa.
 
Aivan, kannattaa muistaa myös tämä:
...Yhdysvalloissa vaivaiset 46% kansasta uskoo Raamatun mukaisesti että Jumala loi ihmisen nykymuodossaan maapallolle viimeisten 10 000 vuoden aikana ja näyttää siltä että Pakistanin väestöstä ainoastaan n.80% kannattaa uskontonsa mukaisesti aviorikoksen tekijän kivittämistä kuoliaaksi ja vain noin 75% kannattaa uskonsa hylkääville uskonsa mukaisesti kuolemantuomiota.
 
yle.fi uutiset sanoi:
Euroopassa ei silti kannata naureskella yhdysvaltalaisten tietämättömyydelle, sillä...
Kyllähän noille jossain määrin naureskella voi. Yhdysvaltalaisille siinä kuin eurooppalaisillekin. Tai vaikka jollekin lähiomaiselle jos tämä on apaut täysi-ikäinen ja luulee, että aurinko kiertää maata.

Sen sijaan itseäni en osaa minään älyn jättiläisenä sillä perusteella pitää, että tuon asian tiedän. Nimittäin kun ajattelee millä teknologisilla resursseilla ihmiset aikoinaan ovat nuo faktat selvittäneet, niin kyllä jäis omalla kohdalla sama tekemättä. Jos nyt ajattelee vaikka tätä painovoiman keksijää, Newtonia, niin sehän melkein 400 vuotta sitten kehitteli mm. painovoimalakeja ja integraali- ja differentiaalilaskentaa. Noihan menee suurimmalta osalta ihmisiä yli hilseen edelleen. Sitä vaan kuvittelee olevansa jotenkin fiksu kunnes tulee lukeneeksi jostain tuollaisesta hepusta ja tajuaakin olevansa lähinnä paskantuotantolaitos.
 
Tähän ei ole paljoa lisättävää.
 
Muroleelta o maailman paras mutkapätkä siihe isolle tielle. Vrännnn ja hytti pystyssä lepikkoon.
Kurun suunnasta kannattaa ottaa vauhtia kunnolla siihen sillalle. Aika jäbä jos saa taittumaan siihen ysikymppiin sillan jälkeen.

Fillarillakin on tekemistä kun sillalle johtaa pitkä ja jyrkkä alamäki. Nimim. 3 x Pirkan Pyöräily, 134km.
 
Pappeja seisoskellut tuolla lähimpänä mellakkapoliiseja jo pitkään.

Kun ne poistuu alkaa tapahtumaan?
Liekit jo sammumassa eli siitä pääse porukka rynnimään yli.

Ne papit on vissiin lähteny jo?
 
Kyllähän noille jossain määrin naureskella voi. Yhdysvaltalaisille siinä kuin eurooppalaisillekin. Tai vaikka jollekin lähiomaiselle jos tämä on apaut täysi-ikäinen ja luulee, että aurinko kiertää maata.
Kylläpäs naurattaa aina kun lukee lehdestä auringon nousu- ja laskuaikoja. Ei ole mennyt tieto perille sinnekään :o
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös