Sue_me
Well-known member
- Liittynyt
- 1.8.2005
- Viestit
- 27848
On täällä lahtareitakin ihan hyvällä prosentilla.Jämsäläiset on kaikki kommareita. Ynnä muutoinkin sielultansa pahoja ihmisiä.
Jälkimmäiseen kop.
On täällä lahtareitakin ihan hyvällä prosentilla.Jämsäläiset on kaikki kommareita. Ynnä muutoinkin sielultansa pahoja ihmisiä.
Luin tuon suomennetun version tässä joku päivä sitten ja tuli olo, ettei ihmiskunta voi olla noin tyhmää.
Pieni toivo on vielä siinä, että tutkimuksen kohteet olisivat enimmäkseen painottuneet etelä- ja muihin kissakuivausrumpuun osavaltioihin.Luin tuon suomennetun version tässä joku päivä sitten ja tuli olo, ettei ihmiskunta voi olla noin tyhmää.
http://yle.fi/uutiset/kysely_neljasosa_yhdysvaltalaisista_ei_tieda_maan_kiertavan_aurinkoa/7090989Pieni toivo on vielä siinä, että tutkimuksen kohteet olisivat enimmäkseen painottuneet etelä- ja muihin kissakuivausrumpuun osavaltioihin.
Euroopassa ei silti kannata naureskella yhdysvaltalaisten tietämättömyydelle, sillä vastaavassa EU-maissa, Sveitsissä, Norjassa ja Islannissa tehdyssä kyselyssä vuonna 2005 vain 66 prosenttia tiesi Maan Auringon kiertolaiseksi.
Ihmisen evoluutio osana eläinkuntaa oli tiedossa niin ikään 66 prosentilla eurooppalaisista.
Parhaiten tuossa kyselyssä menestyivät ruotsalaiset. Muut Pohjoismaat – myös Suomi – olivat seuraavassa joukossa Hollannin ja Tšekin asukkaiden kanssa. Heikoin tulos oli Turkissa.
Aivan, kannattaa muistaa myös tämä:
...Yhdysvalloissa vaivaiset 46% kansasta uskoo Raamatun mukaisesti että Jumala loi ihmisen nykymuodossaan maapallolle viimeisten 10 000 vuoden aikana ja näyttää siltä että Pakistanin väestöstä ainoastaan n.80% kannattaa uskontonsa mukaisesti aviorikoksen tekijän kivittämistä kuoliaaksi ja vain noin 75% kannattaa uskonsa hylkääville uskonsa mukaisesti kuolemantuomiota.
Kyllähän noille jossain määrin naureskella voi. Yhdysvaltalaisille siinä kuin eurooppalaisillekin. Tai vaikka jollekin lähiomaiselle jos tämä on apaut täysi-ikäinen ja luulee, että aurinko kiertää maata.yle.fi uutiset sanoi:Euroopassa ei silti kannata naureskella yhdysvaltalaisten tietämättömyydelle, sillä...
No mutta eihän tuo pidä paikkaansa.
Tähän ei ole paljoa lisättävää.Kyllähän noille jossain määrin naureskella voi. Yhdysvaltalaisille siinä kuin eurooppalaisillekin. Tai vaikka jollekin lähiomaiselle jos tämä on apaut täysi-ikäinen ja luulee, että aurinko kiertää maata.
Sen sijaan itseäni en osaa minään älyn jättiläisenä sillä perusteella pitää, että tuon asian tiedän. Nimittäin kun ajattelee millä teknologisilla resursseilla ihmiset aikoinaan ovat nuo faktat selvittäneet, niin kyllä jäis omalla kohdalla sama tekemättä. Jos nyt ajattelee vaikka tätä painovoiman keksijää, Newtonia, niin sehän melkein 400 vuotta sitten kehitteli mm. painovoimalakeja ja integraali- ja differentiaalilaskentaa. Noihan menee suurimmalta osalta ihmisiä yli hilseen edelleen. Sitä vaan kuvittelee olevansa jotenkin fiksu kunnes tulee lukeneeksi jostain tuollaisesta hepusta ja tajuaakin olevansa lähinnä paskantuotantolaitos.
Vaikutat kaverilta, joka lotosta voittaessaan hankkii varmasti uudeksi kesäasunnokseen avattavan sillan.*nauraa Suelle ja JPP:lle*
Alpulla on jo kesäasuntona Muroleen kanavasilta.Vaikutat kaverilta, joka lotosta voittaessaan hankkii varmasti uudeksi kesäasunnokseen avattavan sillan.
Muroleelta o maailman paras mutkapätkä siihe isolle tielle. Vrännnn ja hytti pystyssä lepikkoon.Alpulla on jo kesäasuntona Muroleen kanavasilta.
Kurun suunnasta kannattaa ottaa vauhtia kunnolla siihen sillalle. Aika jäbä jos saa taittumaan siihen ysikymppiin sillan jälkeen.Muroleelta o maailman paras mutkapätkä siihe isolle tielle. Vrännnn ja hytti pystyssä lepikkoon.
Miksiköhän mä en oo tuolla koskaan cykkelöinyt? Nyt tulikin hyvä kohde heti kun lumet sulaa. Näemmä 56,2 km per sivu.Fillarillakin on tekemistä kun sillalle johtaa pitkä ja jyrkkä alamäki. Nimim. 3 x Pirkan Pyöräily, 134km.
Ne papit on vissiin lähteny jo?Pappeja seisoskellut tuolla lähimpänä mellakkapoliiseja jo pitkään.
Kun ne poistuu alkaa tapahtumaan?
Liekit jo sammumassa eli siitä pääse porukka rynnimään yli.
Kylläpäs naurattaa aina kun lukee lehdestä auringon nousu- ja laskuaikoja. Ei ole mennyt tieto perille sinnekäänKyllähän noille jossain määrin naureskella voi. Yhdysvaltalaisille siinä kuin eurooppalaisillekin. Tai vaikka jollekin lähiomaiselle jos tämä on apaut täysi-ikäinen ja luulee, että aurinko kiertää maata.
Tuon perusteella jossain Pohjois-Koreassa tietämys 107% luokkaa, paitsi onhan se Kim Jumala.Tämän kartan mukaan ei kovin yllättävä tulos.