Vuoden forumisti 2013 jatkohöpinät

JPP

as Quo as possible
Liittynyt
2.3.2007
Viestit
24313
Sijainti
lappeen Ranta
Vau! Oon saanut pisteitä ja vielä arvostamiltani hahmoilta. Ei sen puoleen, arvostan myös hahmoja, joilta en ole saanut pisteitä.
 

Örfil

Guest
Tattista vaan omastakin puolesta saaduista pisteistä ja kaikesta muusta.
Ymmärrän että suurin osa tuli "virtuaalisina halinalleina" ;) mutta se ei laisinkaan vähennä niiden arvoa mielessäni - päinvastoin.

Sain luvan äänestää tänä vuonna malliin "suljettu lippuäänestys", eli tänks pyrdelle jonka + muiden moderaattorien työllisyyttä olen muutenkin pitänyt aina sydäntä lähellä olevana asiana ;)

Kympin lista on aina pahuksen julma tempaista, kun on vähintään se 20-30 hahmoa joista haluaisi sanoa ainakin sanan tai pari. Muutamista voisi kirjoittaa kyllä jo kirjankin. Leffakin (tai joku komedia) olis kova sana :ahem:

Oma lista ja järjestys muotoutui peräti alkoholittoman pohdinnan jälkeen sen perusteella kenen kanssa oli tekemisissä joko livenä reissu/ajokaverina tai muita kautta forumilla/projekteissa tai ihan sitten vaan löytyi sitä vanhaa "hengenheimolaisuutta" muodossa tai toisessa täällä tänäkin vuonna. Kiittää kuitenkin haluan ihan kaikkia forumisteja.

Erityisen kiitoksen haluan kuitenkin mainita ja yhden nimen eli JPP:n, jolle voisin jonkinmoisen henkilökohtaisen kultaisen hengenpelastusananaksen myöntää. Ilman JPP:n isoa apua, a) vuosia kaavailemani terdeprojekti olisi taas jäänyt tekemättä ja b) se kohtalokas, mutta silti niin onnekas alastulo tikapuilta seurauksineen tapahtui myös välillisesti. Näin sen piti mennäkin.

Pistekommenttien selaileminen oli hauska ja opettavainen tuokio :D
 

P1 Rai

West Coast
Liittynyt
3.6.2013
Viestit
3027
Sijainti
Siellä
Ja vuoden forumisti on......*rummun pärinää*...
..................................En tiedä. Pyry ny ne pisteet saatana.
 

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
Ja vuoden forumisti on......*rummun pärinää*...
..................................En tiedä. Pyry ny ne pisteet saatana.
katsellaas vielä privarivit ja poistellaan diskattavat. Tiukaksi menee, sano kettu kun harjalla pöytää pyyhki.
 

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
katsellaas vielä privarivit ja poistellaan diskattavat. Tiukaksi menee, sano kettu kun harjalla pöytää pyyhki.
Priva-äänestyksiä on sellainen määrä, jotta äänestystulos miellyttää ääntenlaskijaa.
 

JPP

as Quo as possible
Liittynyt
2.3.2007
Viestit
24313
Sijainti
lappeen Ranta
Erityisen kiitoksen haluan kuitenkin mainita ja yhden nimen eli JPP:n, jolle voisin jonkinmoisen henkilökohtaisen kultaisen hengenpelastusananaksen myöntää. Ilman JPP:n isoa apua, a) vuosia kaavailemani terdeprojekti olisi taas jäänyt tekemättä ja b) se kohtalokas, mutta silti niin onnekas alastulo tikapuilta seurauksineen tapahtui myös välillisesti. Näin sen piti mennäkin.
Mitäs tähän nyt kommentoisi. Iso hyöty (meikäläisen) pienestä vaivasta. Ja jaksamista ja tervehtymistä uudelle vuodelle.
 

Renngeist

Soldiers of Antisthenes
Liittynyt
24.4.2009
Viestit
18077
Sijainti
Syylien välissä
Privarivien määrän tarkistus ja tulosten kalibrointi suoritetaan moderaattorien tammikuun puukonterotusmööttessä Kurikassa. Vapaa pääsy, pontikkaa ja sahtia löytyy. Lapsille puuhanurkkaus.
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Ne jotka eivät äänestäneet minua - haistakeepa vaekka paska!

Muitten ei tarvihe.
 

abc

DNF
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
12558
Sitä ihmettelen, että kuinka Vuoden forumisti -kisan ehdokkaat pyörivät listoilla vuodesta toiseen. Eiks tän pitäisi olla niinku Vuoden auto -kilpailukin. Et pitkäikäisemmät eivät osallistu kilpailuun lain.
 

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
Sitä ihmettelen, että kuinka Vuoden forumisti -kisan ehdokkaat pyörivät listoilla vuodesta toiseen. Eiks tän pitäisi olla niinku Vuoden auto -kilpailukin. Et pitkäikäisemmät eivät osallistu kilpailuun lain.
Hyvähkö pontti. Vaan jos tässä alettaisiin vuoden tulokasta etsiä niin hiljaista olisi äänestysinto kun Lumppari lie kautta aikain ainoa joka on hyväksynnän alle vuodessa saanut.
 

Jacques

KKWCS:n Mietaa
Liittynyt
15.10.1999
Viestit
37045
Sijainti
Helsinki
Sitä ihmettelen, että kuinka Vuoden forumisti -kisan ehdokkaat pyörivät listoilla vuodesta toiseen. Eiks tän pitäisi olla niinku Vuoden auto -kilpailukin. Et pitkäikäisemmät eivät osallistu kilpailuun lain.
Eikös tää oo enemmän rinnastettavissa Vuoden urheilija, vuoden tv-esiintyjä, vuoden homo yms. kilpailuihin? Näissäkin titteli voi tulla samalle henkilölle useana vuonna ja yleensä samat henkilöt ovat ehdokkaina joka vuosi.. Tosin vuoden homo -kilpailusta minulla ei ole tietoa.
 
Ylös