Itsenäisyyspäivä 6.12.2013

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Ikkunatuhoja kauhistellessa olisi hyvä huomioida, että nuo eliitin juhlat tulivat kuitenkin monisatakertaisesti kalliimmiksi yhteiskunnalle. Ja ellei mitään vastarintaa ole, se on avoin valtakirja jatkaa touhuja totuttuun malliin.
 
burb

.
Liittynyt
19.2.2002
Viestit
46199
Mie en nyt ihan pysy Troyn ajatusten mukana, lähtien Melindan sanomisien tulkinnasta. Älkäämme antako asian haitata.
 
FW08

Registered User of Talent
Liittynyt
9.7.2008
Viestit
22189
Sijainti
Behind the rabbit
Kerro nyt jotakin lisää, kun en sitä huomannut. Nimenomaan haluttiin väistellä tekijöitä. Ja se ei ole kovin rakentavaa millään muotoa.
Siinä vaan ohitettiin se itsestäänselvyyden sudenkuoppa, että raiskaaja on aina raiskaukseen syyllinen, johon suurin osa muista jäi pesimään. SE ei ole kovin rakentavaa jäädä jauhamaan sitä, millä tavoin syylliset tulee kuohia. Vaikka moisesta hyvä mieli toki tuleekin.

Olennaisempaa on kysyä, mitkä ovat ne syyt jotka ovat synnyttäneet joukkoraiskausten aallon. "Maahanmuuttajat" on vastauksena sellainen cop out, että yhtä hyvin voisi todeta "aliens" siinä toisessa merkityksessä.
 
Troy

Well-known member
Liittynyt
25.1.2007
Viestit
7935
Sijainti
Very Good.

Mitä vittua sä nyt yrität selittää. En ole kirjoittanut mitään tuollaista.
 
Joni

Well-known member
Liittynyt
19.1.2004
Viestit
16942
Kaipa ne Colorsit jatkuu mulla myös tänäänkin :D Raportoin jos on raportoitavaa. :thumbup:
 
Black Leopard

Pantera negra
Liittynyt
23.5.2004
Viestit
8678
Sijainti
Läntinen Suomi
Kyllä Suomessa onkin niin huono elää nykypäivänä. Rahaa saa vaikka istuisi kotona. Se, että saako sitä tarpeeksi on eri kysymys. Koulutus on ilmaista, ja aamuihin saa herätä vailla pelkoa sodasta.
- Saako Suomessa rahaa automaattisesti kotisohvalle?
- Koulutus ei takaa mitään varmuutta palkatusta työstä saati varmasta palkatusta työstä.
- Niin, kuten koko Euroopassa ja valtaosassa muutakin maailmaa jo pitkän, pitkän aikaa.
 
Viimeksi muokattu:

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Olennaisempaa on kysyä, mitkä ovat ne syyt jotka ovat synnyttäneet joukkoraiskausten aallon. "Maahanmuuttajat" on vastauksena sellainen cop out, että yhtä hyvin voisi todeta "aliens" siinä toisessa merkityksessä.
Veikkaus: seksuaalinen turhautuminen? Vanhanaikaisesti kasvatettu mamukersa näkee tiukkoja pyllyjä antavissa asuissa eikä pääse panemaan? Eikös nuo yleensä tahdo syyllistää raiskauksen uhreja provosoivasta pukeutumista?

Joissain kulttuureissa ilmeisesti naisia pidetään miehen omaisuutena. Ja kyllähän nuo neekerit ja aavikkosellaiset ovat huomattavan ahkeria seksuaalissävytteisiä ehdotusten tekemisessä naisille. Ilmeisesti se ei ole ahdistelua vaan suvaitsevaisuutta?
 
Viimeksi muokattu:

K. August

Well-known member
Liittynyt
25.11.2010
Viestit
2405
Kaikki kunnia Vesa Matti Loirille, mutta jotenkin tuo synkän melankoolinen ruikutus on aikansa elänyt.

Ohjelmisto näyttää jatkuvan synkkänä ja ikävänä. Ei vahingossakaan mitään iloista ja hauskaa. Suomessa itsenäisyyden julistaminen on yhtä saatanan synkkää ja melankoolista kuin joulurauhan julistaminen Suomen Turusta. Iloa ja hauskuutta ei saa näkyä missään vaan kaiken pitää ollaa saatananmoista synkkyyden ylistystä.

Älköön kukaan erehtykö iloitsemaan Suomen itsenäisyyspäivänä. Tämä on synkistelyn ylivoimainen päivä.

Mutta ehkäpä se kertoo jotain meidän kansanluonteestamme.
Jos iloitset, älä sitä muille jaa,
ole yksin oman surusi kantaja.
 
Il Tempo Gigante

Darth Father
Liittynyt
20.2.1999
Viestit
42723
Sijainti
Gamla Pedersöre huvudsocken
Haa

- Saako Suomessa rahaa automaattisesti kotisohvalle?
- Koulutus ei takaa mitään varmuutta palkatusta työstä saati varmasta palkatusta työstä.
- Niin, kuten koko Euroopassa ja valtaosassa muutakin maailmaa jo pitkän, pitkän aikaa.
Et kysynyt multa, mutta koitan vastata kuitennii.

1) Ei nyt ihan automaattisesti kukaan tuo rahoja sohvalle asti, mutta kaavakkeita täyttelemällä saa jonkinlaiset pennoset pankkitilille, varsinkin, jos ja kun kuuluu jonkinlaiseen ammattiliittoon, tai vastaavaan kassaan. Kelan maksatuksista en niinkään tiedä, mutta kai sieltäkin jotain saa?

2) PeePeen pointti taisi olla juurikin koulutuksen ilmaisuudessa, ei varmassa työpaikassa.

3) Onko tuosta entisen Jugoslavian alueen tapahtumista kulunut jo pitkä, pitkä aika? En tiedä, enkä siitä sen kummemminn taida keskustella. Mennyt asiakun se jo on.
 
SamiJ

Well-known member
Liittynyt
13.10.2002
Viestit
9172
Ikkunatuhoja kauhistellessa olisi hyvä huomioida, että nuo eliitin juhlat tulivat kuitenkin monisatakertaisesti kalliimmiksi yhteiskunnalle. Ja ellei mitään vastarintaa ole, se on avoin valtakirja jatkaa touhuja totuttuun malliin.
Vai että monisatakertaisesti. Sulla lienee asiasta parempaa tietoa. Oisko lähdettä antaa? Itse löysin vaan allaolevat. Ne on varmaan jotain eliitin hallitseman poliisivaltion propagandaa, eiks je.

Presidentinkanslian viestintäpäällikön Katri Makkosen mukaan tämänvuotisen itsenäisyyspäivän juhlavastaanoton budjetti on suunnilleen samaa tasoa kuin viime vuosina. Siitäkin huolimatta, että juhlavastaanotto järjestetään Presidentinlinnan sijaan poikkeuksellisesti Tampere-talossa.

Viime vuonna Linnan juhlien budjetti oli 212 000 euroa, vuonna 2011 juhlat maksoivat 234 000 euroa ja kolme vuotta sitten 265 000 euroa.

http://www.iltasanomat.fi/linnanjuhlat/art-1288610535704.html
Tampereen itsenäisyyspäivän mellakoiden vahingot nousevat vähintään kymmeniintuhansiin elleivät jopa satoihintuhansiin euroihin, arvioi tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Petri Burmoi tiedotustilaisuudessa lauantaina.

Mellakoissa hajotettiin muun muassa isoja näyteikkunoita, autoja ja parkkimittareita, muun muassa Vanhan kirkon ikkunoita rikottiin. Myös poliisin kalustoa vahingoitettiin.

Vahingot tehtiin pääosin silloin, kun Kiakkovieraiksi itseään kutsuneet mielenosoittajat siirtyivät Tampere-talolta Keskustorille ja takaisin.

http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194858975304/artikkeli/mellakat+tampereella+vahingot+ehka+jopa+satojatuhansia+euroja.html
Mitä tulee tuohon hulinointiin, niin hyvin onnistuivat tuolla perseilyllään hälventämään sen vähäisenkin järjellisen sanoman, joka noilla (tai ainakin osalla heistä) saattoi olla. Sinänsä pidän tuollaisia epäkohtia esiin nostavia "varjotapahtumia" ihan hyväksyttävinä ja jopa suotavina, niin kauan kun ei olla häiriöksi eikä varsinkaan käytetä väkivaltaa tai tuhota omaisuutta.
Mutta eipä onnistunut näiltä sankareilta tämä.

Tuolla Tampere-taloon kutsuttujen vieraiden joukossahan muuten oli joku aika sitten telkussakin näytetyn Hilton! -dokumentin "Janne", joka oli dokumentissa aikalailla syrjäytyneen ja aggressiivisen turhautuneen oloinen kaiffari. Varmaan ois voinu hänkin haistattaa "eliitille" vitut ja mennä riehumaan kiakkoviaraiden kanssa, mutta teki toisin. Arvostan.

http://www.youtube.com/watch?v=Ijr-TmxMBks
 
Viimeksi muokattu:

Black Leopard

Pantera negra
Liittynyt
23.5.2004
Viestit
8678
Sijainti
Läntinen Suomi
Et kysynyt multa, mutta koitan vastata kuitennii.

1) Ei nyt ihan automaattisesti kukaan tuo rahoja sohvalle asti, mutta kaavakkeita täyttelemällä saa jonkinlaiset pennoset pankkitilille, varsinkin, jos ja kun kuuluu jonkinlaiseen ammattiliittoon, tai vastaavaan kassaan. Kelan maksatuksista en niinkään tiedä, mutta kai sieltäkin jotain saa?

2) PeePeen pointti taisi olla juurikin koulutuksen ilmaisuudessa, ei varmassa työpaikassa.

3) Onko tuosta entisen Jugoslavian alueen tapahtumista kulunut jo pitkä, pitkä aika? En tiedä, enkä siitä sen kummemminn taida keskustella. Mennyt asiakun se jo on.
1) Kaavakkaita täyttämällä ym. keinoilla rahantulo ei kuitenkaan jatku kovinkaan pitkään tasaisen varmoilla tasasummilla oli tilanne sitten mikä tahansa.

2) Hain tuolla lähinnä sitä, että kyllä kait jokaisella on se toive että opiskelu johtaisi työhön ja mielellään palkattuun sellaiseen.

3) Niin, Jugoslavian hajoamissodat olivat murhenäytelmä vailla vertaa eikä tuosta tietysti hirvittävän pitkää aika ole, mutta emme kuitenkaan puhu vuoden, kahden, viiden tai edes kymmenen vuoden takaisista tapahtumista.
 
Albert Oil

Hippi ja juntti
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
55371
Sijainti
Korviesi välissä
Tuolla Tampere-taloon kutsuttujen vieraiden joukossahan muuten oli joku aika sitten telkussakin näytetyn Hilton! -dokumentin "Janne", joka oli dokumentissa aikalailla syrjäytyneen ja aggressiivisen turhautuneen oloinen kaiffari. Varmaan ois voinu hänkin haistattaa "eliitille" vitut ja mennä riehumaan kiakkoviaraiden kanssa, mutta teki toisin. Arvostan.
Jaa niin, tästähän pitikin kysyä. Näytettiinkö sitä, että se todella oli siellä?
 
Ylös