Jos jotain toivoa olisi ilmennyt, siitä olisi kaiketi medialle kerrottu. Eiköhän tämä ole taputeltu tapaus. Ei nouse Schumi enää ollenkaan tai jos nousee, niin sitten heikossa toimintakunnossa eli niin sanottuna nuutuneena porkkanana, jota ei kukoistukseen saa kiivaallakaan kastelulla.
Tämä toteamus ei ole faktaa. Se on vain tunne, joka on syntynyt median seuraamisen kautta.
Sinänsä Shcumin kohtaloa on turha surra. Vielä vähemmän, jos Schumi kuolee. Keskivertomittareilla mitaten Schumi sai elää tähän saakka ainutlaatuista elämää, jossa hän koki ja saavutti paljon. Jos lähtökin on näin kivuton ja vaivaton, niin kaikkinensa jonkin verran lyhyeksi jäävää elämänkaarta voi kuvailla täyteläiseksi ja kevyeksi. Shcumi itsehän ei sitä mieti, jäikö elämää elämättä. Elämä on loppu sillä hetkellä, kun päässä pimenee. Tajuton ihminen ei voi enää menettää. Häntä ei tässä maailmassa enää ole.
Ainoa surettava piirre tilanteessa on Schumin omaiset, mutta elämässä joutuu kohtaamaan kaikenlaista, joskus myös puolison ja isän kuoleman. Se on kohtalo, jonka kokevat hyvin hyvin monet, eikä Schumin omaisten suru ole sen kummempaa kuin muidenkaan suru.
Jos Shcumi vielä nousee, niin toivottavasti siinä kunnossa, että hän pystyy kokemaan elämänsä olevan elämisen arvoista. Elämä itsehän ei arvokasta ole. Siitä tekee arvokasta ainoastaan kokemus sen arvokkuudesta.