Alkaa tekemään & muuta pilkunviilausta

Miten?


  • Äänestäjiä yhteensä
    19

Renngeist

Soldiers of Antisthenes
Liittynyt
24.4.2009
Viestit
18077
Sijainti
Syylien välissä
Suomen kielen lautakunnan uusi suositus: myös alkaa tekemään sopii
yleiskieleen
Suomen kielen lautakunta keskusteli ilmaisuista alkaa tehdä ja alkaa tekemään kokouksessaan
31.1.2014. Pitkän keskustelun jälkeen lautakunta päätti, että myös muoto alkaa tekemään voidaan
nykyisin katsoa yleiskielessä hyväksyttäväksi.

Uusi suositus otetaan huomioon Kotimaisten kielten keskuksen julkaisemissa kielenhuollon
ohjeissa ja Kielitoimiston sanakirjan tulevissa versioissa.

Taustaa ja perusteluja

Kielenhuollon ohjeena on 1900-luvun alusta ja viimeistään E. N. Setälän oppikirjoista lähtien ollut,
että kirjakielessä oikea muoto on alkaa tehdä. Muotoa alkaa tekemään on pidetty murteellisena ja
puhekielisenä. Monelle tämä ohje on opetettu koulussa tiukasti.

Alkaa tekemään on alun perin ollut suomen länsimurteille ominainen muoto ja alkaa tehdä
puolestaan itämurteinen. Nykyisin alkaa tekemään on kuitenkin levinnyt ja yleistynyt käyttöön
kaikkialla Suomessa.

Kielen järjestelmän kannalta kyse on pienestä yksityiskohdasta, kahden samaa merkitsevän muodon
vaihtelusta, joka on kielessä tavallista. Alkaa tehdä ja alkaa tekemään ovat molemmat olemassa
olevia suomen kielen muotoja, joista suomen kirjakielen kiivaassa kehitysvaiheessa 1800-luvulla
on vakiinnutettu kirjakieleen vain toinen. Kirjoitetun suomen varhaisemmissa vaiheissa 1600- ja
1700-luvulla alkaa tekemään -rakenteita vielä käytettiin, koska kirjakieli perustui länsimurteisiin.

Kieleen ja kielenkäyttöön liittyy aina myös asenteita ja mielipiteitä. Erityisen paljon tunteita liittyy
juuri alkaa tehdä- ja alkaa tekemään -muotoja koskevaan aiempaan normiin, jonka mukaan vain
alkaa tehdä oli kirjakielen mukainen. Monelle tämä normi ja sen hallinta ovat edustaneet käsitystä
hyvästä kielestä, ja ehkä siksi ilmaus alkaa tekemään kiusaa monen kielikorvaa.

On kuitenkin myös suuri ja kasvava joukko suomalaisia, joiden mielestä alkaa tekemään -muoto on
tyyliltään neutraali. Kouluopetuksesta huolimatta he eivät ole omaksuneet kirjoitetun kielen normia,
ja siksi alkaa tekemään -rakenteita näkee jatkuvasti myös huolitelluiksi tarkoitetuissa teksteissä.

Muun muassa Kielitoimiston neuvonnassa alkaa tekemään on ollut vuodesta toiseen kysymysten
kestoaihe: milloin sitä on paheksuttu, milloin luultu jo hyväksytyksi. Suomen kielen lautakunnassa
alkaa tekemään on ollut esillä aiemmin vuonna 2004, jolloin kirjakieltä koskeva ohje jätettiin
ennalleen, mutta Kielitoimiston sanakirjaan lisättiin väljennys alkaa-verbin kohdalle: alkaa tehdä
(puhekielessä myös alkaa tekemään)
Hienoja nuo 1800-luvun ja 1900-luvun alkupään päätökset, kun ihan vaan tasapainottamista varten piti lisätä sanontoja "siitä toisestakin" murreryhmästä ja tehdä siitä ainoa hyväksyttävä muoto...
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26891
Ainoan oikean muodon pitäisi olla "alkka tekemähä".
 

Mehe Rienarsuo

Lupaavin tulokas
Liittynyt
9.3.1999
Viestit
20163
Sijainti
Konnektikuti
Itsehän saan allergisia kohtauksia alkaa tekemäänistä. Silti se on mulle aivan sama. Kieli muuttuu ja kieliopin tulee muuttua käytännön mukana. Kieli on pelkkä kommunikaation väline, eikä sillä ole muuta itseisarvoa. Kieltä tulee toki vaalia ja helliä ja hyväillä, mutta sen omilla ehdoilla. Sitä tulee myös rakastella takaapäin.

Seuraavaksi virallistuu sitten alkaa tekeen.
 

burb

.
Liittynyt
19.2.2002
Viestit
46199
Ketkää kysyttäessä voidaan käyttää myös kukatko.
 

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
'Alan tekemään' on ok tietysti, samoin kuin 'lähden hiihtämään' tai 'menen nukkumaan'.
 

Lunssila

Well-known member
Liittynyt
6.6.2008
Viestit
18217
Ai että kun pääsis joskus suomen kielen lautakunnan kokouksiin. Hienoja ja tärkeitä päätöksiä tehdään.
 

toleranssisiipi

Langennut enkeli
Liittynyt
14.9.2003
Viestit
14061
Sijainti
SEKOS-marketin vihannesosasto
Mä alan tekeen. Muut lätisköön mitä haluaa, kunhan artikuloi selvästi. Noista kahdesta tietenkin "alkaa tekemään" on sujuvampi ja loogisempi. "Alkaa tehdä" kuulostaa joltain ulkomaan elävän suomelta.
 

Mehe Rienarsuo

Lupaavin tulokas
Liittynyt
9.3.1999
Viestit
20163
Sijainti
Konnektikuti
Mä alan tekeen. Muut lätisköön mitä haluaa, kunhan artikuloi selvästi. Noista kahdesta tietenkin "alkaa tekemään" on sujuvampi ja loogisempi. "Alkaa tehdä" kuulostaa joltain ulkomaan elävän suomelta.

Sujuvuudesta ja loogisuudesta olen eri mieltä.

Mutta mun mielestä nuo muodot eivät itse asiassa ole edes ihan samaa tarkoittavia. -maan-muodot ovat jotenkin ympäripyöreämpiä ja vanhat perusmuotoiset taas jotenkin tarkempia ja täsmällisempiä sitä tekemistä kuvatessaan. Aletaas ryypätä -komennolla ryyppääminen alkaa aika lailla heti ja loppuukin suurin piirtein tiettyyn aikaan. Aletaas ryyppäämään taas tarkoittaa enemmänkin kokonaisvaltaista tenuttelua, joka alkaa kohta puoliin ja päättyy ehkä huomenna, ehkä ensi viikolla tai hautaan.

alan juosta vs. alan juoksemaan
alat kävellä vs. alat kävelemään
alkaa olla vs. alkaa olemaan
alamme syödä vs. alamme syömään
alatte vittuilla vs. alatte vittuilemaan
alkavat runkata vs. alkavat runkkaamaan
ala laulaa vs. ala laulamaan
alahan laputtaa! vs. alahan laputtamaan!
 

Renngeist

Soldiers of Antisthenes
Liittynyt
24.4.2009
Viestit
18077
Sijainti
Syylien välissä
Tässä toisaalta päivän tärkeämpi kirjoitusuutinen


Numero seitsemän saanee viivansa takaisin

Poikkiviivan palauttamista harkitaan, koska numeroiden yksi ja seitsemän kirjoitusasu koettiin liian samanlaiseksi. Palautetta numeroiden samankaltaisesta kirjoitusasusta on tullut etenkin vaalien yhteydessä. Poikkiviivattoman seitsemän

Numero seitsemän kirjoitetaan taas pian poikkiviivalla. Näin on, mikäli Opetushallitus hyväksyy siitä annetun palautteen.

Tyyppikirjaimet ja -numerot tarkistetaan opetussuunnitelman perusteiden uudistamisen yhteydessä. Samalla mallikirjaimia täydennetään saamen ja romanikielen edellyttämillä kirjainmerkeillä, kirjaimien hatuilla ja aksenttimerkeillä

Opetussuunnitelman muutoksia valmistellaan eri alojen työryhmissä.

Ryhmät tekevät osaltaan esityksensä muutoksista. Numeroiden malleja käsitellään eri äidinkielen ja matematiikan työryhmien yhteistyönä.

Opetushallitus päättää uusista opetussuunnitelman perusteista ensi syksynä ja uudet suunnitelmat otetaan käyttöön syksyllä 2016.

– Olemme tietoisia numeroiden kirjoitusasuun liittyvistä ongelmista. Otamme huomioon saamamme palautteen ja käytäntö numeron 7 kohdalla todennäköisesti muuttuu, sanoo opetusneuvos Pirjo Sinko.

Poikkiviivan palauttamista harkitaan, koska numeroiden yksi ja seitsemän kirjoitusasu koettiin liian samanlaiseksi. Palautetta numeroiden samankaltaisesta kirjoitusasusta on tullut etenkin vaalien yhteydessä. Poikkiviivattoman seitsemän kirjoittajat ovat tulossa äänestysikään.
Oisko se palaute kannattanut ottaa huomioon jo ennen kun se poistettiin. Vittu mitä pässejä taas siellä oli oikein soheltamassa 2000-luvun alussa.
 
Ylös