Suomen kielen lautakunnan uusi suositus: myös alkaa tekemään sopii
yleiskieleen
Suomen kielen lautakunta keskusteli ilmaisuista alkaa tehdä ja alkaa tekemään kokouksessaan
31.1.2014. Pitkän keskustelun jälkeen lautakunta päätti, että myös muoto alkaa tekemään voidaan
nykyisin katsoa yleiskielessä hyväksyttäväksi.
Uusi suositus otetaan huomioon Kotimaisten kielten keskuksen julkaisemissa kielenhuollon
ohjeissa ja Kielitoimiston sanakirjan tulevissa versioissa.
Taustaa ja perusteluja
Kielenhuollon ohjeena on 1900-luvun alusta ja viimeistään E. N. Setälän oppikirjoista lähtien ollut,
että kirjakielessä oikea muoto on alkaa tehdä. Muotoa alkaa tekemään on pidetty murteellisena ja
puhekielisenä. Monelle tämä ohje on opetettu koulussa tiukasti.
Alkaa tekemään on alun perin ollut suomen länsimurteille ominainen muoto ja alkaa tehdä
puolestaan itämurteinen. Nykyisin alkaa tekemään on kuitenkin levinnyt ja yleistynyt käyttöön
kaikkialla Suomessa.
Kielen järjestelmän kannalta kyse on pienestä yksityiskohdasta, kahden samaa merkitsevän muodon
vaihtelusta, joka on kielessä tavallista. Alkaa tehdä ja alkaa tekemään ovat molemmat olemassa
olevia suomen kielen muotoja, joista suomen kirjakielen kiivaassa kehitysvaiheessa 1800-luvulla
on vakiinnutettu kirjakieleen vain toinen. Kirjoitetun suomen varhaisemmissa vaiheissa 1600- ja
1700-luvulla alkaa tekemään -rakenteita vielä käytettiin, koska kirjakieli perustui länsimurteisiin.
Kieleen ja kielenkäyttöön liittyy aina myös asenteita ja mielipiteitä. Erityisen paljon tunteita liittyy
juuri alkaa tehdä- ja alkaa tekemään -muotoja koskevaan aiempaan normiin, jonka mukaan vain
alkaa tehdä oli kirjakielen mukainen. Monelle tämä normi ja sen hallinta ovat edustaneet käsitystä
hyvästä kielestä, ja ehkä siksi ilmaus alkaa tekemään kiusaa monen kielikorvaa.
On kuitenkin myös suuri ja kasvava joukko suomalaisia, joiden mielestä alkaa tekemään -muoto on
tyyliltään neutraali. Kouluopetuksesta huolimatta he eivät ole omaksuneet kirjoitetun kielen normia,
ja siksi alkaa tekemään -rakenteita näkee jatkuvasti myös huolitelluiksi tarkoitetuissa teksteissä.
Muun muassa Kielitoimiston neuvonnassa alkaa tekemään on ollut vuodesta toiseen kysymysten
kestoaihe: milloin sitä on paheksuttu, milloin luultu jo hyväksytyksi. Suomen kielen lautakunnassa
alkaa tekemään on ollut esillä aiemmin vuonna 2004, jolloin kirjakieltä koskeva ohje jätettiin
ennalleen, mutta Kielitoimiston sanakirjaan lisättiin väljennys alkaa-verbin kohdalle: alkaa tehdä
(puhekielessä myös alkaa tekemään)