Latinomiehet on tottuneet että äiti on aina jossakin lähellä. Tuossa nyt vaan Massa tunsi itsensä yksinäiseksi ja hylätyksi hetken aikaa, eikä tilannetta helpottanut kylmän suomalaisen suhtautuminen asiaan.
Hienoa settiä taas. Ayrton Senna muutti 18-vuotiaana Eurooppaan ajamaan kilpaa, äiti ei seurannut mukana. Oikeastaan kaikki Etelä-Amerikan latinomaista tulleet formulakuskit ovat muuttaneet yksin Eurooppaan, koska muuten ei pääse framille.
Alonson kohdalla ei ole mitään epäselvää. Kolme vuotta aivan ylivoimaisella budjetilla toimivassa tallissa ykköskuskina ei riitä mestaruuksiin kertaakaan niin syyttävä sormi ei voi osoittaa mihinkään muualle kuin Alonsoon.
Sössön sössön ja lässyn lässyn. Toiseksi eniten pisteitä, voittoja ja palkintosijoja aikavälillä 2010-2013. Täysin omassa luokassaan, kun jätetään Vettel pois laskuista. Tallipäälliköt pitivät parhaana 2010 ja 2012, toiseksi parhaana 2013. Tämä siis täysin puhtaana datana. Missä se syyttävä sormi on? Eipä ole juuri asiantuntijoilta moitteen sijaa kuulunut, sitä vastoin esimerkiksi Honda haluaa Alonson McLarenille 2015.
Yritä nyt päästä yli siitä Heikistä ennen kuin taas banni paukkuu. Suuri ajattelija.
Sattuuko? Välillä käy niinkin, että provoihin vastataan provoilla. Se kannattaisi provopellen vain sulattaa eikä aloittaa heti bannihuuteluita.
Kai Schumiakin osoiteltiin sormilla ja syljettiin päälle kun mestaruutta ei kuulunu Maranelloon 1996-1999?
Näinhän se on. Myös tuolloin auto oli täyttä kuraa, mutta Schumi ajotaidoillaan sai 1997-98 venytettyä MM-taistelun viimeiseen kilpailuun. 1999 Ferrari kyllä voitti valmistajien MM-tittelin, mutta tuohan johtui täysin siitä että McLaren puppeloi aivan järkyttävän määrän helppoja pisteitä Ferrarin pussiin mm. Häkkisen ulosajoilla, Coulthardin hölmöilyillä ja onnettomilla taktiikoilla. Jordan olisi varmaan vienyt koko roskan jos toisessa autossa ei olisi kurvaillut motivaationsa menettänyttä jäähdyttelijää.