Revolt
Lead Singer
- Liittynyt
- 19.1.2007
- Viestit
- 3395
Alonsosta voidaan hyvin käyttää ilmaisua "olla itse itsensä pahin vihollinen". Mies on käytännössä yksin pitänyt Ferraria kärjen tuntumassa vuosikaudet mutta ilmeisesti samalla ollut myös este sille, ettei aivan huipulle ole päästy. Paradoksaalista, mutta vaikuttaisi olevan totta. Kuskin lahjat ovat riittäneet varsin pitkälle, mutta liian suuri ego ja liian suuren roolin ottaminen tallin sisällä on aiheuttanut sellaisen umpikujan, että ero oli ainoa vaihtoehto.
Olisi muuten mielenkiintoista tietää, miten Santander liittyy tähän kaikkeen ja onko Botinin kuolemalla ollut jo jotain vaikutuksia, ehkä vain epäsuoriakin sellaisia. Oma käsitys on ollut nimenomaan se, että F1:sten ja erityisesti Alonson tukeminen oli vahvasti Emilio Botinin henkilökohtainen tahto ja vaikka sopimukset varmasti muodollisesti onkin laadittu virallisesti yhtiöiden välille, perustuu niiden todellinen sitovuus tällaisissa tapauksissa monesti kuitenkin ns. herrasmiesten välisiin kädenpuristuksiin. Nyt on todennäköisesti käsillä tilanne, jossa sopimuskumppanit ovat alunperin olleet Montezemolo ja Botin, joista kumpikaan ei ole käytännössä enää kehissä. Kyllä Santanderilla on varmasti osattu laatia sopimuksiin sopivia takaportteja. Onhan kyseessä kuitenkin pankki.