Lööpit, uutiset & täyhkää keväällä 2014

tmoi

No niin
Liittynyt
28.2.2004
Viestit
19017
Sijainti
turkus
Hah. Alkaa näyttää siltä, että ketkut on lentäny ton koneen johonkin Afganistanin aavikolle. Siellä talibanit täyttää konee trotyylillä ym muulla paskalla ja lentävät sen johonkin viattomien ihmisten joukkoon Allahia huutaen :dunno:

Ulkomaat 14.3.2014 klo 12:47 | päivitetty 14.3.2014 klo 12:53
Malesia mysteerikoneesta: Kaappausta ei voida sulkea pois – yhdysvaltalaistietoja todennetaan paraikaa

Kadonneen lentokoneen tapauksessa ei voida sulkea pois kaappauksen mahdollisuutta, sanoi Malesian liikenneministeri Hishamuddin Hussein tänään perjantaina tiedotustilaisuudessa. Asiasta kertoo sanomalehti Malaysian Insider.

Hishamuddeinin mukaan yhdysvaltojen viranomaisten nimettöminä antamia tietoja tarkistetaan parhaillaan. Nimettömät viranomaiset kertoivat eilen ja tänään tiedotusvälineille, että Malaysia Airlinesin kadonnut kone olisi ollut automaattisesti yhteydessä satelliittiin tutkasta katoamisensa jälkeen.

Viranomaiset sanoivat myös, että koska koneen viestilaitteet kytkeytyivät pois päältä eri aikoihin, ne on mahdollisesti sammutettu tahallaan. Lisäksi uutistoimisto Reuters kertoi perjantaina nimettömiin lähteisiin viitaten, että sotilastutkat olisivat havainneet koneen lentäneen kohti Andamaaneja.


– Nimettömät yhdysvaltalaisviranomaiset ovat antaneet paljon kommentteja. Me emme paljasta tietoja, joita olennaiset viranomaiset eivät ole vahvistaneet, Hishamuddin sanoi.

Hänen mukaansa Malesiaa ei voida pakottaa kommentoimaan kaikkia tietoja, joita nimettömät lähteet ovat viestimille antaneet.

Hishamuddein vahvisti tiedot, joiden mukaan koneen etsintöjä on laajennettu länteen Intian valtamerelle ja kauemmas itään Etelä-Kiinan merellä.

– Olosuhteiden pakosta olemme joutuneet laajentamaan etsintäaluetta. Emme halua mitään muuta niin paljon kuin löytää koneen niin nopeasti kuin mahdollista, hän sanoi.

Etsintöihin osallistuu tällä hetkellä 57 laivaa ja 48 lentokonetta yhteensä 13:sta eri maasta
 

Örfil

Guest
Ööö, mikä järki? Vähän senkin takia paiskasin tänne ja kysyisin, onko jotkut vakifoorumisteista olleet kenties pidempäänkin offline viimeaikoina?
Tismalleen sama kävi mielessä kun hesarista bongasin uutisen :eek:
 

toleranssisiipi

Langennut enkeli
Liittynyt
14.9.2003
Viestit
14061
Sijainti
SEKOS-marketin vihannesosasto
Pakko arvostaa tuollaista uutisointia. Siinä on uutinen just niinku pitää, eli vastaa kysymyksiin "Mitä tapahtui?" "Miksi tapahtui?" "Miten siitä selvittiin?" Eikä mitään ylimääräistä. Ei tarpeetonta kuvaa lumisesta tiestä. Ei turhanpäiväistä kommenttia paikalliselta asukilta tai sen naapurilta. Ei tilastotietoa sadalta vuodelta... Arvostan kovasti.
 

Melinda

Sponsored by Sam
Liittynyt
16.2.2003
Viestit
6280
Sijainti
Melko kaukana
Tää oli jotenkin söpö. Ihkut keski-ikäiset miehet.

Keski-ikäinen mies on valinnut jo, tekeekö hän liikaa töitä, juoko liikaa alkoholia vai urheileeko ylenpalttisesti, eikä enää jaksa harrastaa näitä kaikkia yhtä aikaa.

Keski-ikäiselle miehelle päiväunet tarkoittavat päiväunia.

Keski-ikäisen miehen kärttyisyys on vain vaihe, joka menee ohi keskimäärin 77,5 ikävuoteen mennessä.

Keski-ikäinen mies on työssään vähintään Euroopan, useimmiten maailman paras.

Keski-ikäinen mies on lähipiirinsä tietoviisain ihminen.

Keski-ikäinen mies on aivan parasta seuraa, jos haluaa mennä lähibaariin juomaan tuopin, lukemaan Ilta-Sanomat ja olemaan puhumatta.

Keski-ikäinen mies pystyy missä tahansa olosuhteissa keskittymään häiriöttömästi omiin asioihinsa.

Keski-ikäinen mies ymmärtää, että sille paras kumppani on keski-ikäinen nainen. Koska ei se meinannut saada kaksikymppisiä naisia kaksikymppisenäkään, niin miten muka nyt.

Keski-ikäiset miehet, olette te kaikki sellaisia hunajahamstereita, että tekisi mieli moiskauttaa kollektiivisesti teitä kaikkia vetäytyvään hiusrajaan.
 

Trullinkaasu

Well-known member
Liittynyt
17.6.2007
Viestit
9312
Uusi lakiehdotus. Keski-ikäisille ainoastaan oikeus ostaa keskiolutta ja keskisormen näyttämisen oikeus liikenteessä.

Päiville hommia, hus hus.
 

markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Laskenkin sen varaan, että Mellu ei ymmärrä omaa parastaan.
 

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
*liputtaa jirkomaalle käsivirheen ja paitsion*. Stopängo ja kaks ave mariaa.
 

sammyosammy

Senior Citizen
Liittynyt
12.6.2010
Viestit
5925
Sijainti
Out Of Bounds
IhQu miisu tuo Virpi. Osaa Amerikkaa ja lukee Timesia ja muita hienoja magaziineja. Ja tuntee maailman kaikki keski-ikäiset miehet :thumbup:
 

Örfil

Guest
Keski-ikäset nappaa paremmin. Onnea heille!
Kiitos ja samoin.
Mistä muuten alkaa (fyysinen) keski-ikä ja mihin ikään se päättyy?
Ihminenhän voi olla henkisesti keski-ikäinen jo vaikka 16 v tai sitten ikuinen "kakara" vielä +70 v, mutta nuo fyysiset rajat nyt kiinnostaa. Eli siis tarkat iät.
 
Ylös