Olin tänään päiväsellä autollani vieraan omakotitalon pihassa toisella puolella kaupunkia. Talo on tyhjillään ja myytävänä, normi omakotialue ja ihan tavallinen talo. Kaverini on ostoaikeissa ja pyysi matkallani vilkaisemaan mitä mieltä olen tontista jne. Kävelin siinä taloa ympäri ja autolleni takaisin tullessa pihatiellä tuli nuori afrikkalainen nainen paperilapun kanssa vastaan.
Tuumin että mitäköhän asiaa, myytävää, huolta tai tuskaa lapussa lukee. Siinä oli vain osoite ja tyttö kysyi hyvin murteellisella englannilla voisinko opastaa missä tämä katu on. En tiennyt yhtään, ihan eri osassa kaupunkia tutuista kaduista kun olin. Kaivoin Lumian taskusta ja ajattelin katsoa kartasta, mutta koska sataa tihutti, niin kosketusnäyttö ei toiminut juuri yhtään. Sitä karttaa oli ihan turha yrittää pinchailla ja zoomailla.
Keksin että onhan autossa navigaattori, että jos laitetaan osoitteesi siihen, niin voin samantien myöskin viedä sinut sinne määränpäähäsi tästä tihkusta pois.
Sain asian selitettyä niin huonosti kuin mahdollista. En tiedä ollenkaan missä hakemasi osoite on, enpä muuten asu tässä talossa, jos niin ajattelit tulla talon omistajalta kysymään. En itse asiassa edes tiedä kuka talon omistaa. Kunhan käppäilen vaan pitkin toisten pihoja täällä. Mutta hyppää toki kyytiin niin lähdetään setämiehen kanssa ajelemaan!
Autossa kuulin sitten mikä osoitteessa on, ilmaisjakelufirman konttori, tyttö oli menossa työnhakuun. Matkaahan sinne ei ollut linnuntietä paljon, mutta moottoritien väärällä puolella hän oli ja autollakin piti käydä pätkä ajamassa että pääsi sillan yli. Jalkapelillä hän ei olisi tänä päivänä päässyt perille.
Jännä miten luottavaisesti lähti autoon kyytiin. Tuli mieleen, että ei varmaankaan kotimaassaan juuri kannata vieraiden miesten autoihin nousta avuntarpeessa ja hukassa ollessa. Eipä se kai täälläkään täysin suositeltavaa ole, mutta kun osoitteeseen päästiin ja likka ei koko matkan aikana kirkunut tai huolta osoittanut, niin tuumin että olenpas ritari ja hieno mies. Näin sitä sai hyvän mielen pikkuteosta ja sellaisesta fiiliksestä, että enkai sitten ihan mörkö ole, jos noin tuntematon ja vieraskulttuurinenkin luottaa.
Varmaankin siihen luottamukseen vaikutti se kuinka olin aidosti pihalla ja ymmälläni koko tilanteesta. Tuskin mikään kidnappailija sellaista pystyy teeskentelemään. Ja toivon että tyttö sai hakemansa duunin.