Tällä päivämäärällä formuloissa tapahtui

Renngeist

Soldiers of Antisthenes
Liittynyt
24.4.2009
Viestit
18077
Sijainti
Syylien välissä
Tehdäänpäs tästä oikein oma otsikko, kun näitä tuntuu vähän joka puolella olevan ihan onnistuineita.

Ja siis mitä tällä päivämäärällä F1:ssa tapahtui, ei pelkästään mitä Ayrton Senna tällä päivämäärällä teki.
 
CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
En tiedä kuuluuko tämä tänne, mutta tänään formuloiden ensimmäisen suomalaisen eli Leo Kinnusen debyytistä on kulunut tänä päivänä 40 vuotta. Pienestä se lähti ja melkoiseksi on muuttunut vuosikymmenten mittaan. Ilman Kinnusta, Kozarowitzkyä ja erityisesti Rosbergia olisi saattanut laji saada suosiota niinkin myöhään kuin vasta nykyään tai ehkä ei vielä sittenkään. Onhan tämäkin sellaisenaan tuore uutinen. Ja Kinnunen tietysti Nivellesissä vasta karsiutui eli periaatteessa varsinainen juhlapäivä taitaa olla kesäkuun alkupuolella.

Tämän voi tietysti tarvittaessa myös siirtää muuhunkin toikkiin.
 
Bleu

Olivier Bocques Fan Club
Liittynyt
14.4.2000
Viestit
9170
20 vuotta sitten ajettiin Monacossa aika-ajot. Paalupaikan otti urallaan ensimmäistä kertaa Michael Schumacher. Toiseksi sijoittui Mika Häkkinen, joka saavutti näin ensimmäistä kertaa eturivin lähtöpaikan.
 
CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Hieno päivä oli vaikka kyllä myös ahdistava sikäli kun mietti Karl Wendlingerin tilannetta.
 
CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
26 vuotta sitten tänä päivänä muuan Ayrton Senna ajoi Monacossa selkeästä johtoasemasta seinään ja tämä kolari oli tiettävästi hänen huippuaikojensa urallaan hävettävin. Hänelle se oli vielä viikkoja kolarin jälkeen erittäin kipeä aihe mainittavaksi. Se oli toisaalta ehkä viimeinen todella paha arviointivirhe hänen urallaan. Ainakin vuosien 1985-1987 Lotus-kausien jälkeen arvioituna.
 
CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Tällä päivämäärällä oikeammin 28 vuotta sitten menehtyi muuan vielä tuolloinkin f1:siin paluuta yrittänyt ja juurikin kauden 1984 Kausikoosteen eräs mielenkiintoisin persoona eli Jo Gartner Le Mansissa. Mystiikkaa onnettomuudesta lisäsi se, että varsinaista täysin tarkkaa syytä kuolonkolariin ei saatu selville. Ratavalvojien mukaan autosta olivat pettäneet jarrut ennen kuolettavaa osumaa. Varsinainen kuolinsyy oli niskan murtuminen. Gartnerin kuolema herätti paljon keskustelua ja aiheutti ennen pitkää turvallisuusparannuksia lajiin. Hetken aikaa vaikutti siltä, että Gartner olisi ollut viimeinen näissä oloissa menehtynyt kuljettaja. Valitettavasti jo viime vuonna Simonsen menehtyi.:(
 
Hartsa76

Well-known member
Liittynyt
23.2.2012
Viestit
7199

Le Manssin 24 tunnin ajoissa tosin nähtiin yksi kuolonkolari Gartnerin ja Simonsenin kuolonkolarien välissäkin, koska Sebastien Enjolras menehtyi vuonna 1997 harjoituksissa sattuneessa ulosajossa.
 
Albert Oil

Hippi ja juntti
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
55371
Sijainti
Korviesi välissä
Eikös Enjolrasin verestä huhuttu löytyneen amfetamiinia vai oliko LSD:tä? Muistan kun tuosta aikanaan kohuttiin. Varmuutta asialle en taida olla koskaan saanut.
 
CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Niin muuten olikin, että Enjolras tosiaan vielä menehtyi ennen Simonseniä harjoituksissa. Enjolras itse asiassa tuomittiin varmuudella vain kannabiksen käytöstä. Amfetamiinia ja LSD:tä hänen lähinnä huhuiltiin käyttäneen vuosien 1996-1997 aikana ennen menehtymistään, mutta kouriintuntuvia todisteita tästä ei koskaan saatu. Muutenkin ennen hänen rikkeestä käryämistä hänellä huhuiltiin olleen kannabiksen ja marihuanan koukkuun taipumusta.
 
MORO551

Rekisteröity käyttäjä
Liittynyt
2.7.2012
Viestit
77

OT(pilk.nus.): Yksi ja sama asia. :D
 
CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
22 vuotta sitten ajettiin illalla Kanadan Grand Prix jossa suurimman huomion voittaja Gerhard Bergerin ja Benettonin Martin Brundlen ohella keräsivät Karl Wendlinger ja Ukyo Katayama ennen kesketystä. Nigel Mansell ja Ayrton Senna kolaroivat toistensa kanssa kisassa mikä myös oli melkoinen huomionherättäjä.
 
Bleu

Olivier Bocques Fan Club
Liittynyt
14.4.2000
Viestit
9170
Kyllä tuo tilanne taisi mennä yksin Mansellin tiliin, kolaria ei ollut.
 
CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Niinhän se menikin.

Ääh.:thumbfh:
 
CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Tänä päivänä 30 vuotta sitten Keke Rosberg voitti Dallasin Grand Prixin ja entinen f1-kuljettaja (joskin siinä vaiheessa vielä mahdollisesti lajiin palaava) Danny Sullivan voitti Indycarissa uransa ensimmäisen kilpailun.
 
CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
Tänään ajettiin 25 vuotta sitten Ranskan Grand Prix Paul Ricardin radalla. Sen selosti Jokisen Juha ja kilpailussa debytoi muuan Jean Alesi. Otti pisteitäkin.
 
CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
63 vuotta sitten tiettävästi ensimmäistä kertaa myös kilpailurangaistuksilla uhkaillut tuomaristo jäi sivuosaan kun argentiinalainen Jose Froilan Gonzalez eli Pepe voitti Ferrarille ensimmäisen Grand Prix-voiton.
 
Ylös