Toivottavasti vielä asianmukainen rangaistus.Tuomaristo on ottanut Nico Rosbercin aika-ajon tutkintaan.
Toivottavasti vielä asianmukainen rangaistus.Tuomaristo on ottanut Nico Rosbercin aika-ajon tutkintaan.
Joopa joo, Senna teki saman '85 Monacossa. Ennen sitä vielä blokkaili muiden kierroksia.Kuka noille saksalaisille nuo sikailut opettaa? Sennan teot olivat sentään jollain tavalla kilpailuhenkisiä.
Ei voi kuin ihmetellä miten Sennasta on tullut jotenkin erityisen kilpailuhenkinen sikaillessaan radalla, lyödessään kanssakilpailijoita radan ulkopuolella ja muutenkin törttöillessään.Joopa joo, Senna teki saman '85 Monacossa. Ennen sitä vielä blokkaili muiden kierroksia.
Mahdoton kait tuosta on sanoa, oliko tahallista vai ei. Mutta joka tapauksessa tekee hyvää vaan kilpailulle, että vähän mielieä hämmennetään. Voi kohta Mersulla kipinät lennellä.
En sanonut erityisen kilpailuhenkinen, vaan hitusen. Täytyy muistaa, että ajat on muuttuneet Sennan ajoista. Silloin jos siviilissäkin tapeltiin ja nujakoitiin, niin jälkeen kättä päälle sovinnon merkiksi. Nykyään vähä läppäset, se on sakot käteen. Eli tappelut on paheksuttavampia. En missään nimessä kannata väkivaltaa.Ei voi kuin ihmetellä miten Sennasta on tullut jotenkin erityisen kilpailuhenkinen sikaillessaan radalla, lyödessään kanssakilpailijoita radan ulkopuolella ja muutenkin törttöillessään.
Onpa ontuva selitys rosbergiltähttp://sportti.com/uutinen.asp?CAT=1-1&ID=266463 sanoi:Mercedeksen Nico Rosberg valtasi paalupaikan Monacon F1-osakilpailun aika-ajoissa. Aika-ajojen viimeisistä hetkistä riittää varmasti puhetta vielä pitkään, sillä Rosberg teki ajovirheen, joka toi radalle keltaisen lipun, eikä kilpakumppaneilla ollut enää mahdollisuutta kiriä ohi.
- Tämä ei ollut ihanteellinen tapa päättää aika-ajoja. Luulin, että kamppailu oli jo loppunut. Uskoin, että joukko kiristää vielä ja joku lyö aikani. Olen iloinen siitä, että kaikki onnistui. Paalupaikka kotikisassa on fantastinen juttu, Rosberg kommentoi tuoreeltaan BBC:n verkkosivuilla.
Parikööt minsaa ja sitten saa selittääAdam Cooper @adamcooperF1 15s
Merc reps will meet the stewards at 1715, FIA says
.@tedkravitz in the pits: "Everybody I'm speaking to in the pit lane thinks it was a deliberate move by Rosberg." #SkyF1
Onkohan tässä käännöskukkanen, sillä eihän tossa ole mitään järkeä.- Tämä ei ollut ihanteellinen tapa päättää aika-ajoja. Luulin, että kamppailu oli jo loppunut. Uskoin, että joukko kiristää vielä ja joku lyö aikani. Olen iloinen siitä, että kaikki onnistui. Paalupaikka kotikisassa on fantastinen juttu, Rosberg kommentoi tuoreeltaan BBC:n verkkosivuilla.
Minä ymmärsin sen niin, että Rosberg oli menettänyt toivonsa, koska joku vielä lyö ajan... Tosi huonosti on kyllä käännetty!Onkohan tässä käännöskukkanen, sillä eihän tossa ole mitään järkeä.
Juu, noin sen täytyy olla.Minä ymmärsin sen niin, että Rosberg oli menettänyt toivonsa, koska joku vielä lyö ajan... Tosi huonosti on kyllä käännetty!
Ainakin alonso käytti q3:seen mennessä yhden superpehmeän setin vähemmän jos oikein selostuksesta kuulinAjoiko kimi q3 nopeimman ajan q2 käytetyllä renkaalla? jos ajoi niin alonsolla on ainakin rengasetu kisaa ajatellen..
Kimi teki saman jo ekoilla vedoilla. Kylmat alla taysii ja siten toka kierros jo tulikin kustua. Ihan amatoori kilpakumppaniinsa verrattuna.Tarkistin ton tilanteen. Sekä Räikönen että Alonso ehti ajaa 2 kierrosta uusilla lopussa. Molemmat ajoivat ensin "kylmien" renkaiden kierroksen ja Nico tuli heidän takanaan. Nico ajoi pihalle, tässä vaihessa Räikkönen ja Alonso siis oli Nicon edellä, Räikkönen ajoi kierroksen parantamatta aikaa ja Kimin takana Alonso paransi. Räikkönen olisi vielä ehtinyt ajaa kolmannenkin aikakierroksen, muttä löysäsi.
Räikkönen ajoi "kylmien" renkaiden kierroksensa nopeampaa kuin sen jälkimmäisen, tähän ei siis keltainen lippu vaikuttanut. Tulikohan siinä jokin virhe?
Kyllä on Vettelilläkin hankalaa. Joka kisaan lähtöruutu penaltia.Räikkönen nousee viidenteen ruutuun!
Julkaistu: 24.5.2014 18:18
Kimi Räikkösen lähtöruutu paranee Monacon F1-kisassa.
Aika-ajoissa neljänneksi sijoittuneen Sebastian Vettelin auton vaihdelaatikko joudutaan vaihtamaan. Se tuo Red Bullin saksalaiskuskille viiden lähtöruudun rangaistuksen.
Vettelin rangaistus nostaa Ferrari-kuskeja parempiin lähtöasemiin. Fernando Alonso nousee neljänteen ja Kimi Räikkönen viidenteen lähtöruutuun.
Asiasta kertoi Suomessa ensimmäisenä Turun Sanomat.
Totta kai muut tallit sanoo sitä tahalliseksi. Ei heillä ole muuten mahdollisuutta ajaa kilpaa Nicoa vastaan.Parikööt minsaa ja sitten saa selittää
Ja sillävälin varikolla:
Olihan tuo aika hölmön näköistä kikkailua. Jos kyseessä oli tahallinen homma, niin miksei ajanut ihan normaalisti mutkaa pitkäksi?rosbergin kikkailu:
http://www.youtube.com/watch?v=qDldIaFRXRw
Edes valtamerialuksen kapteeni ei veivaa ruoria noin paljon kuin Nico tuossa mutkassa. 107% laskettu tahallinen teko...Olihan tuo aika hölmön näköistä kikkailua. Jos kyseessä oli tahallinen homma, niin miksei ajanut ihan normaalisti mutkaa pitkäksi?