??? :eek!:d) nousis sängystä ja menis aamukuselle ja lähtis kotiin.
Koetahan nyt jo hahmottaa että suurelle osalle ihmisiä asian ei tarvitse olla erityisen "iso" aiheuttaakseen itkureaktion.Eieiei, Jaqqu. Kyllähän omaa elämää koskettavat turhatkin asiat itkettää. Vaikka kaks rengasrikkoa yhdellä lenkillä. Mutta onko potkupalli sellainen asia, että koko maata kohtaa suru?
Kun peilaa siihen että maa on korruptoitunut ja köyhiä täynnä? Onko joku välierätappio niin iso asia?
Hahmotan. Vertailen eri kulttuureita keskenään lähinnä.Koetahan nyt jo hahmottaa että suurelle osalle ihmisiä asian ei tarvitse olla erityisen "iso" aiheuttaakseen itkureaktion.
Milloin aloitat tämän vertailun?Hahmotan. Vertailen eri kulttuureita keskenään lähinnä.
Sun vertailukulttuuri on siis "minä ja suomen jalkapallomaajoukkue"?Hahmotan. Vertailen eri kulttuureita keskenään lähinnä.
Melkoista yleistystä. "Eurooppa" on jo aika iso alue erilaisine kansoineen, ei sitä pysty niputtamaan. Eivät kaikki latinot vollota, eivätkä suomalaiset ole patsaita. Ihmiset ovat yksilöitä, toiset ovat tunneherkempiä. Jos tunteita ei saa näyttää, patoutuu mieli ja siitä kärsii kaikki: itse, siippa, forumin väki.Hahmotan. Vertailen eri kulttuureita keskenään lähinnä.
Huh huh, vetää sanattomaksi kyllä välillä.Melkoista yleistystä. "Eurooppa" on jo aika iso alue erilaisine kansoineen, ei sitä pysty niputtamaan. Eivät kaikki latinot vollota, eivätkä suomalaiset ole patsaita. Ihmiset ovat yksilöitä, toiset ovat tunneherkempiä. Jos tunteita ei saa näyttää, patoutuu mieli ja siitä kärsii kaikki: itse, siippa, forumin väki.
Suomessa ei osata keskustella. Ei parisuhteessa, töissä tai keskustelupalstalla.Suomalainen puhumis- ja tunteitten näyttämiskulttuuri kiteytyy minusta parhaiten näihin perheväkivaltatapauksiin ja itsemurhatilastoihin. Potkittaspa jo palloa, itkun kera tai ilman.
Totta.Suomessa ei osata keskustella. Ei parisuhteessa, töissä tai keskustelupalstalla.
Okei, hyvä kun vahvistit. Itkusta kaikki alkaa ja itkuun kaikki loppuu.Huh huh, vetää sanattomaksi kyllä välillä.
Tokihan tarkoitan että jokainen suomalainen on samanlainen, juo viinaa ja tappelee. Ja jokainen, ihan jokainen brassi katsoo jalkapalloa ja itkee.
Eihän sitä muuten kulttuuriksi kutsuttaisi.
Forumilla on niin paljon heikosti aivoja käyttäviä että se lasketaan jo kohta kulttuuriimme kuuluvaksi.
Euroopan pokerinaamat vs. Etelä-Amerikan itkijät. Tilanne 1-1.Mikä ottelu siellä mahtaa olla meneillään kun on näinkin vilkasta keskustelua?
Jos luet kommenttini uudestaan niin huomaat, että mainitsin myös tv-ohjelmat, elokuvat ja urheilutapahtumat.. Jos nekin ovat omaa elämää koskettavia asioita, niin kyllä mielestäni fanaattisesti kannattamansa jalkapallojoukkueen tappio on omaa elämää koskettava asia.Eieiei, Jaqqu. Kyllähän omaa elämää koskettavat turhatkin asiat itkettää. Vaikka kaks rengasrikkoa yhdellä lenkillä. Mutta onko potkupalli sellainen asia, että koko maata kohtaa suru?
Kun peilaa siihen että maa on korruptoitunut ja köyhiä täynnä? Onko joku välierätappio niin iso asia?
Kyllä mielestäni jääkiekko on nostattanut suomalaisissa samanlaisia tunteenosoituksia kuin ARG/BRA kannattajilla.Mitäs molot luulette että suomalaiset tekisi, jos Suomi häviäisi 7-1 futiksen MM-välierissä?
a) itkis vuolaasti
b) haukkuis ne saatanan tunareiksi
c) naurais pilkallisesti
d) jotain muuta, mitä?