Tallipaikat 2015

nese

Well-known member
Liittynyt
3.9.2011
Viestit
1039
Sutil ajoi ihan kostoksi Sauberin aika-ajoissa top10:iin kun sai kuulla potkuistaan ensi kaudelle. Varmaan vielä ottaa vittuillakseen pisteenkin huomenna.
Tuskin se nyt sentään niin tyhmä on. Kaikista parashan olisi, että Sutil ajaisi kahdeksantena, niin voisi aloittaa neuvottelut tiimiradiolla. Jos talli haluaa pisteet niin pitää kirjoittaa sopimus managerin kanssa valmiiksi.
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Hämilton vaihtaa manageria.

Mercedeksen kanssa uutta sopimusta neuvotteleva formula 1 -kuljettaja Lewis Hamilton vaihtaa manageria kesken kuumimman MM-kamppailun.
Hamilton vahvisti lauantaina, että hän luopuu Simon Fullerin XIX Entertainment -toimiston palveluista.

- Sopimuksemme päättyy, ja olen päätynyt muuhun ratkaisuun. En tiedä vielä, kenen kanssa ryhdyn yhteistyöhön, mutta päätän asiasta vuoden lopulla, Hamilton kertoi Austinin kilpailun varikolla.

Hamilton voitti maailmanmestaruuden 2008. Managerina hänellä oli tuolloin oma isä Anthony, mutta isän ja pojan yhteistyö päättyi erimielisyyksiin 2011. Siinä vaiheessa Hamilton teki yllätyssiirron XIX:lle, joka edustaa muiden muassa jalkapalloilija David Beckhamia, tennispelaaja Andy Murrayta ja pyöräilijä Bradley Wigginsiä.

XIX-toimisto neuvotteli Hamiltonin nykyisen, tähän vuoteen päättyvän sopimuksen Mercedeksen kanssa.


STT
http://www.iltasanomat.fi/formula1/art-1288758722568.html
 

Skenejeesus

Viihdekäyttäjä
Liittynyt
8.1.2008
Viestit
4207
Sijainti
Maranello
The Timesin mukaan Hämis aikoo jatkossa toimia omana managerinaan. Samoinhan toimii myös Vettel.
 

SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5725
Vettelillä oli niin helppo homma Ferrari-sopparinsa kanssa, ettei ilmeisesti maksanut vaivaa. Managerithan vetävät välistä kymmeniä prosentteja kuljettajan palkkatuloista. Hamilton on kai sanonut, että hän tekee jatkossa "jotain erilaista". Puolet sanoo että manageri vaihtuu ja toinen puoli kertoo, ettei uutta manageria tulekaan.
 
Liittynyt
22.8.2013
Viestit
8
Mustapekka

Jotenkin on ruvennut tuntumaan sille että Kimille jää tässä kuskiruletissa mustapekka käteen, niin absurdilta kun se tuntuukin. Eli tämä tarkoittaisi sitä että Nolonso jäis Vettelin kanssa Ferrarille. Alonson jääminen taas edellyttäisi mahti-Matin siirtymistä sivuun ja Berger tilalle.

Taitaa olla kuitenkin sen verran henkilökemiat tulehtuneet alonson ja muun tallin avainhenkilöiden välillä että tämä skenaario ei taida onneksi olla kovinkaan todennäköinen.

Näkisin nolonson mielelläni samassa tallissa Magnussenin kanssa. Vaikka en usko tanskalaisen nopeuden tai röyhkeyden riittävyyteen.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15056
Mielenkiintoinen homma Sauberilla panostaa mahdollisesti molempiin uusiin kuljettajiin. Sutilin ulosheiton ymmärränkin. Ennen Austinia tällä kaudella hädin tuskin mitään kovinkaan näyttävää ajoa mies on tehnyt ja on huokunut sellainen yleinen kyllästyminenkin. Tietysti jos nyt vielä tekisi jotain näyttävää niin sitten asia voisi olla erilainen. Giedon palkkaamisen ymmärränkin koska viime vuonna Silverstonesta eteenpäin sai yleisesti ottaen ajamisensa kohdalleen ja monta näyttävää lähtöä jotka päättyivät lähinnä vain auton heikkouden takia sinne mistä lähtikin. Ericssonin luotto taas vaikuttaa valitettavasti olevan vain käteisestä kiinni.

Tosin Ericssonkin on saanut Monzasta lähtien sentään ajamiseensa edes hieman jotain otetta. Hetken aikaa mietin jopa Max Chiltoninkin olevan parempi kuski kuin tämän nuoren miehen, mutta onneksi sentään ruotsalainen osasi myös yllättää. Tai no ei Chilton mitenkään parempi kuski sinällään ollut, mutta toi kuitenkin auton kotiin. Gutierrezille toivoisi nyt näihin viimeisiin kisoihin jotain todella näyttävää suoritusta pelastamaan tästä kaudesta edes jotakin. Sinällään tämä kausi on ollut parempi kuin mitä viime kausi olikaan, mutta valitettavasti Gutierrez ei mitenkään hirveän paljon paremmaksi ole saanut sitä yleistä ajokuvaansa. Tosin Sauberin autokin on ollut ylivoimasesti tallin huonoin.

Gutierrezin heikkokaan aika-ajosuoritus ei ole ihmetyttänyt sillä hän ei ole yleensäkään ollut mikään aika-ajon mies vaan puhdas kisakuljettaja. Viime vuonna taisteli montaa kertaa nimenomaan Valtteri Bottasta vastaan ja yleensä voittikin. Etenkin mikäli puhutaan kisan jälkipuoliskolla. Viime vuoden mielenkiintoisimmat taistelut Bottaksen ja Gutierrezin väliltä jäivät vain valitettavan usein surkean tv-ohjauksen takia huomaamatta ja se mielikuva on valitettavasti purrut useimpiin katsojiin. Tosin Bottaksen kehitystä on siivittänyt myös Williamsin parantunut auton vauhti. Tosin Oskari Saaren ylenpalttisen positiivinen hehkutus myös Melbournen jälkeen ei reaalisesti ole kovinkaan osuvaa.

Etenkin kun Valtteri todella näytti kyntensä vasta Montrealista eteenpäin tällä kaudella. Ennemminkin Valtteri käytännössä vajosi hetkeksi aikaa Melbournen kolarin jälkeen taustalle ja huonoimmillaan paluu debyyttikauden Mauro Baldi/Heikki Kovalainen/Jochen Mass-tasolle nopeana lähtijänä ja hyvien kisan alun-aika-ajojen yhden nopean kierroksen tai korkeintaan muutamien kymmenien kierrosten mieheksi näytti olevan tosiasia. Bottas toisin sanoen ajoi korkeintaan kisan puoleenväliin asti lupaavasti ja sitten jäi viimeisillä kierroksilla jonnekin tietyn mittapuun mukaan katselevien mielestä sinne minne ei saa kuulua.

Gutierrez taas vuorostaan oli täsmälleen toista maata eli kisan alut ja ehkä jopa suurin osaa kisaakin saattoi mennä jälkijoukoissa tai keskikastissa ja sitten aloitettiin loppuvaiheissa nousut paremmille sijoille. Toisaalta niistäkään ei ole apua jos ei aika-ajon sijoitus ole riittävä. Siten Gutierrezin taso muistuttaa valitettavasti Bruno Senna/Brian Henton/Derek Daly/Danny Sullivan-tasoa siinä suhteessa. Ja toisin kuin nämä kuljettajat niin Gutierrez ei valitettavasti ole oikein kyennyt saamaan tasoaan parempaan nousuun. Ja nyt ei tosiaan ole enää myöskään debyyttikausi joten ellei kolmansia autoja tule tai rahaa saa enää riittävästi niin ura saattaa vielä sinällään nuoresta iästä huolimatta olla ohi.

Sinällään tosin ihmettelen kyllä mahdollista korvausta Ericssonilla. Giedon ottamisen olisin vielä ymmärtänyt koska mies tuo rahaa ja oli edellisen kauden jälkipuoliskon ajan jopa ehkä nopein oman tallinsa kuljettaja aikoihin omalla tasollaan. Ja voihan olla, että Sauber saisi vielä tehtyä paremmankin auton ensi kaudella. Sauberille molempien tai ainakin toisen kuljettajan oppivuosi voi koitua kalliiksi. Tosin Gutierreziä on tähän asti sinällään suojellut hänen ikänsä toisin kuin esimerkiksi Sennaa joka sinällään oli kyllä ehkä verratessa parempikin kuljettaja ennen kaikkea sillä tasaisuudella.
 

Miikhail

Well-known member
Liittynyt
16.5.2010
Viestit
3477
Tässä jutussa näyttää olevan sentään lähteenä Auto Motor & Sport.
 

Edson

Well-known member
Liittynyt
11.6.2009
Viestit
746
Aittoniemeä haukutaan täällä Kimi-uutisoinnistaan (siis ulkomaisten törkyjuorujen kääntämisestä) kilvan paskaksi ja nyt kun mies kirjoittaa Alonson saavan jo etukäteen kenkää Mersulta, niin mies on tietolähteenä verrattavissa timantteja munivaan ankkaan?
Silloin kun Aittoniemi käyttää lähteitä en näe hänen toiminnassaan kovin paljon kritisoitavaa. Yleensähän niitä ei ole mainittu ja juttujen taso on luokkaa päiväunilla nähtyä.
 

F1-fani82

Well-known member
Liittynyt
26.11.2007
Viestit
8796
Sijainti
Vantaa
Silloin kun Aittoniemi käyttää lähteitä en näe hänen toiminnassaan kovin paljon kritisoitavaa. Yleensähän niitä ei ole mainittu ja juttujen taso on luokkaa päiväunilla nähtyä.
Kyllä hänellä on myös ollut näissä Kimiä kritisoivissa jutuissa lähteitä, mutta silti vähätellään.
 

Edson

Well-known member
Liittynyt
11.6.2009
Viestit
746
Kyllä hänellä on myös ollut näissä Kimiä kritisoivissa jutuissa lähteitä, mutta silti vähätellään.
On varmasti. Mutta todella usein on myös sellaisia "uutisia" joissa on kova väittämä, mutta perustelu tai lähde puuttuu kokonaan. Tuohan on IS:n urheilupuolellan ihan Aittoniemen tunnusmerkkinä.
 
Liittynyt
28.3.2007
Viestit
847
Iltapaska kertoo nyt varmaksi Aittoniemen toimesta Alonso ajaa McLarenilla 2+1 sopimuksella ensi kaudesta alkaen, Hondan maksaessa palkan.
Vettelin sopimus Ferrarilla olisi mallia 3+2. Sen tarkempaa lähdettä ei ole mutta ihan järkevältä kuulostaa.
 

Raikku

Well-known member
Liittynyt
26.2.2010
Viestit
3911
Saisivat pikku hiljaa nuo julkistaa. Taas tälläistä yleisön kiusaamista kun pimitetään.
 

Edson

Well-known member
Liittynyt
11.6.2009
Viestit
746
Iltapaska kertoo nyt varmaksi Aittoniemen toimesta Alonso ajaa McLarenilla 2+1 sopimuksella ensi kaudesta alkaen, Hondan maksaessa palkan.
Vettelin sopimus Ferrarilla olisi mallia 3+2. Sen tarkempaa lähdettä ei ole mutta ihan järkevältä kuulostaa.
Tämä on loistava esimerkki Aittoniemen toimintatavasta. Asioita huudellaan varmoina, mutta minkäänlaista lähdettä ei ole merkitty.

Mielenkiintoinen siirto ensi kautta ajatellen. Toivottavasti laarenilla ajaa lonson aisaparina Button eikä "Sennaakin nopeampi" hasardi.
 

Andon

Well-known member
Liittynyt
25.8.2014
Viestit
333
Iltapaska kertoo nyt varmaksi Aittoniemen toimesta Alonso ajaa McLarenilla 2+1 sopimuksella ensi kaudesta alkaen, Hondan maksaessa palkan.
Vettelin sopimus Ferrarilla olisi mallia 3+2. Sen tarkempaa lähdettä ei ole mutta ihan järkevältä kuulostaa.
Onko tätä samaa uutisoitu missään vakavasti otettavassa lähteessä? Nuo samat oletukset on kerrottu jo joskus pari-kolme viikkoa sitten joten ei kovin paljon kiinnosta että onko tämä nyt jonkun Iltapaskan toimittajan mielestä niin varma huhu että uskaltaa pistää pallinsa pantiksi ja toivoa että homma menee näin.
 

Raikku

Well-known member
Liittynyt
26.2.2010
Viestit
3911
Kukas toimittaja se oli viimeksi joka pisti päänsä pantiksi Kimin Ferrari-sopimuksesta?
 
Ylös