Merkittävä juhlapäivä tämäkin omalla julmalla tavallaan. Silloinkin maailma pimeni tavallaan kuten Napoleonin sodissakin joskin vihan siemenet olivat erinäisten pienempien sotien myötä olemassa jo paljon tätä ennenkin. Ennen Suuren Sodan syttymistä tuorein kahakka oli ollut juurikin Balkanilla vain vuotta aiemmin vaikkakin suurvaltojen omista sodista lähinnä Ranska-Preussin sota 1870 ja Venäjä-Japani-sota 1904-1905 olivat suurempia sotia merkitykseltään.
Venäjällä oli aivan juuri alkamassa entistäkin kovempi venäläistämisohjelma Suomea kohtaan ja venäläisissä piireissä arveltiin suomalaisille käyvän ennen pitkää kuin puolalaisille kävi eli noustaisiin kapinaan ja sittemmin se kukistettaisiin.
100 vuoden sisällä ihminen on tavallaan vieläkin varsin julma toista ihmistä kohtaan ja Ukrainan kriisin kaltainen tilanne olisi voinut ja voi valitettavasti edelleen olla hyvinkin vaarallinen maailmanrauhalle tavallaan. Lievempänä huonona lopputuloksena tulee uusi Kylmä Sota ja pahimmillaan...
.
Suomessa Suuri Sota oli aikanaan varsin keskusteltukin ilmiö, mutta vähitellen sekin ilmiö häipyi kun kaiken huomion vei Sisällissota, Neuvosto-Venäjälle tehdyt sotaloikkaukset, Baltian sisällissotiin osallistuminen ja Toinen Maailmansota kaikkien kolmen sodan kera.
Ja tavallaan Suuren Sodan mainetta söi myös 1950-1970-luvun YYA:n vahvin aikakausi joskin ei ainakaan omassa tuttavapiirissä juuri neukkuja ihannoitu ja ne kuuluisat Kansan Piirin jäsenetkin olivat loppupelissä enemmän DDR:n suuntaan kallistuneita. Johtuen ehkä myös siitäkin syystä, että Neuvostoliiton kanssa oli kuitenkin ollut taistelua kansakunnan olemassa olemisen oikeudesta ja koska Neuvostoliitto ei aina ollut ystävällinen edes omille liittolaisilleenkaan.
Tosin Suuren Sodan veteraanit olivat ikänsä takia Suomessa suurilta osin Sisällissodan veteraaneja, mutta eniten sodassa olleista taisteli luonnollisesti venäläisten ja saksalaisten riveissä suomalaisia. Ympärysvaltojen puolella taisteli eniten kauppalaivastoon kuuluneita suomalaisia merimiehiä joilla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin liittyä brittien tai ranskalaisten laivastoon. Lahden toisella puolella taistelivat enimmäkseen venäläisten riveissä tai saksalaisvastustuksen vuoksi ranskalaisten riveissä.
Ja suomalaisten muistelmia ei paljon Suuresta Sodasta ole koska ne jotka siellä olivat sotimassakin niin kärsivät ensimmäisenä sellaisesta hienoudesta kuin Tykkikauhu ja Panospelko. Nykyään nämä pelot tunnetaan enemmänkin PTSD-oireyhtymänä eli Posttraumaattisena stressioireyhtymänä.