Suomen Venäjän-politiikka on EU-maana EU:n yhteisrintaman mukaista. Stubb on pysynyt tarkasti samoissa spekseissä asian kanssa, kuin muut EU-maiden pääministerit. Se, että EU on ollut passiivinen neuvotteluissa Venäjän kanssa, voi johtua ihan varovaisuudesta. Venäjä on niin arvaamaton ja laajentumishaluinen, että kovat vastatoimet saattaisivat yllyttää sitä hyökkäämään muillekin alueille, muihinkin maihin kuin Ukrainaan. Toisaalta taas, liiallinen neuvottelu ja myöntyminen voi olla myös kohtalokasta. Muistetaan Chamberlainin esimerkki vuonna 1938.
Suomi taas ei voi edelleenkään irrota EU-rintamasta neuvottelemaan Venäjän kanssa kahdestaan. Jos niin tehdään, Suomi joutuu joka tapauksessa pahempaan asemaan, kuin missä se nyt on. Suurvallan ja eri ideologiaa noudattavan pienen valtion välillä ei ole koskaan tasavertaista suhdetta. Suomi joutuu kahdenkeskisissä suhteissa aina Venäjän "taskuun".
Presidentti Niinistö taas meni neuvottelemaan EU:n edustajana, ei niinkään Suomen edustajana. Venäjä toki yrittää saada tapaamisen näyttämään omien etujensa mukaisesti kahdenkeskisiin asioihin liittyviksi. Jos Niinistö olisi myöntänyt Venäjän kannan, olisi se Suomelta ollut myönnytys Venäjän suuntaan ja askel kylmän sodan tilanteeseen, jossa Suomi oli NL: on etupiirissä.
Niinistö teki rohkean tempun lähtiessään Sotsiin. Jos neuvotteluissa tulee jollakin tapaa suosiollinen tulos rauhan suuntaan, ratkaisu on onnistunut, mutta toisaalta Niinistöä voi myös odottaa Chamberlainin kohtalo myöntyvyysmiehenä.