Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / SYYSKAUSI 2014

  • Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
"Tästä olen saanut tiedon julkisuuden kautta. Tarkoitus on ollut nimenomaan mustata ne niin, etteivät ne paljastu. Näköjään salaustekniikka ei ollut täydellistä."
:D :D :D

Kuset näytölle.
 

burb

.
Liittynyt
19.2.2002
Viestit
46199
Samanlainen "salaustekniikkahan" oli muistaakseni käytössä jossain FIA:n dokumentissa joka liittyi taannoiseen vakoilukeissiin. Amatöörien puuhastelua.
 

Dominic

Senior Member
Liittynyt
9.2.2000
Viestit
47813
Sijainti
Turku
Word-dokkareissahan oli joskus 2000-luvun alussa sellainen hassu ominaisuus, että siellä oli mukana koko dokumentin muokkaushistoria siitä luomispäivästä saakka. Periaatteessa siis pelkällä Undo-napin hakkaamisella olisi päästy vaikka alkuperäiseen tyhjään dokumenttiin saakka. Redmondin pojat olivat kuitenkin tehneet sillain kivasti, että olivat disabloimeet tuon Undo-napin kun dokumentti avattiin, jolloin pystyi rollbackkaamaan vain niihin omien muutosten alkuhetkeen, mutta tästä huolimatta dokumentti sisälsi kaikki nuo muutokset.

Silloinhan tuli aika paljon liikesalaisuuksia kuten eri firmoille tehtyjä eri hintaisia tarjouksia esiin, kun vähän tiedostoa jaksoi hakkeroida.

Hienoja hetkiä IT-maailmassa.
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26891
Mielenkiintoinen tuntomerkki. Ei-vaaleaihoinen? Onko ollut mahdollisesti oranssi vai vihreä iho?

Samalla logiikalla voisi kertoa kumisaapasmiehen tuntomerkeiksi, että jalassa ei ollut lenkkarit.
Jos tuo on oikeasti tapahtunut ja siitä saataisiin joku oikeuteen niin ois mielenkiintoista nähdä kuinka käy raiskauksenyrityssyytteelle.
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26891
Verotietouutisoinnissa se positiivinen puoli että tuovat lehtiin menestyvien yrittäjien/yritysten tarinoita. Kauppalehdessähän noita kerrotaan liki joka numerossa. Hyvää vaihtelua ainaisen valittamisen joukkoon. Kyllä Suomessakin voi yrittämisellä vaurastua.
 

Sue_me

Well-known member
Liittynyt
1.8.2005
Viestit
27848
Mutku se vaurastuminen on suoraan minulta pois.

Kaikkien tulee olla samaa harmaata corolla-tuulipuku-perjantaikossu -porukkaa. Eikä kukaan saa tienata enempää kuin minä.
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26891
Israelista tuli mieleen, että oli taannoin entisen asuinpitäjäni paikallislehdessä yhdestä nuoresta naisesta juttu joka meni ensin lomamatkalle Israeliin, ihastui niin paikkaan, että muutti sinne ja työskenteli muistaakseni tarjoilijana. Lopulta hänelle tuli niin kova halu näyttää, että on Israelin puolella, notta liittyi Israelin armeijaan. Kovasti julisti, että Suomessa väärää tietoa jaetaan alueen tapahtumista, hän itse seuraa nykyään ainoastaan israelilaista mediaa, sieltä totuus aukenee. Kuulemma niin hienoa porukkaa ovat ETTÄ. Helluntailaisia ovat naisen suku.
 

Troy

Well-known member
Liittynyt
25.1.2007
Viestit
7935
Sijainti
Very Good.
Helluntailaisia ovat naisen suku.
No tommoinen on vaan pöhköä.

Mutta jos valita pitää, niin mieluummin Israel kuin muslimit. Ateistina huudellen näin ihan niinkuin oikeasti! Pienemmän harmin polkua hakien tällain.
 

lfb

Flavio
Liittynyt
8.2.2004
Viestit
9965
Sijainti
Helsinki
Mutku se vaurastuminen on suoraan minulta pois.

Kaikkien tulee olla samaa harmaata corolla-tuulipuku-perjantaikossu -porukkaa. Eikä kukaan saa tienata enempää kuin minä.
Ihan suoranaisesti lainattuun kommenttiin liittymättä: Törmääkö joku oikeassa elämässä useinkin ylläolevan kaltaiseen ajatusmaailmaan? Ajattelin vaan, kun itselle tuollaista ei ole tullut oikein koskaan vastaan. Rohkenen siis pitää myyttiä suomalaisista jotenkin erityisen kateellisena kansana paskapuheena, ennen kuin toisin todistetaan.
 

Albert Oil

Hippi ja juntti
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
55371
Sijainti
Korviesi välissä
Ihan suoranaisesti lainattuun kommenttiin liittymättä: Törmääkö joku oikeassa elämässä useinkin ylläolevan kaltaiseen ajatusmaailmaan? Ajattelin vaan, kun itselle tuollaista ei ole tullut oikein koskaan vastaan. Rohkenen siis pitää myyttiä suomalaisista jotenkin erityisen kateellisena kansana paskapuheena, ennen kuin toisin todistetaan.
Taidat vaan olla kateellinen kun kiukuttelet siellä.
 

burb

.
Liittynyt
19.2.2002
Viestit
46199
Vain joku kultalusikka suussa syntynyt ei ole suomalaista kateutta kohdannut.
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26891
Mutta jos valita pitää,
Muttei onneks tartte. Sen takia hämmentävää, että joku kokee niin suurta tarvetta valita puolensa, että matkaa täältä tukemaan paikallisia asevoimia. Sama juttu kuin nää Syyriaan matkaavat.
 

Albert Oil

Hippi ja juntti
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
55371
Sijainti
Korviesi välissä
Se on niille sama asia kun jotkut matkaa Budapestin tahi Nürburgin tienoille tukemaan punaiseen sotisopaan sonnustautunutta espoolaista suurta oviedolaissaatanaa vastaan.
 

PuoliPöhkö

Well-known member
Liittynyt
3.1.2008
Viestit
31216
Sijainti
suom. "sijainti" toim.huom.
Verotietouutisoinnissa se positiivinen puoli että tuovat lehtiin menestyvien yrittäjien/yritysten tarinoita. Kauppalehdessähän noita kerrotaan liki joka numerossa. Hyvää vaihtelua ainaisen valittamisen joukkoon. Kyllä Suomessakin voi yrittämisellä vaurastua.
Jep. Mm. bossini taisi olla Pirkanmaan listoilla 10ymmenen vaurastuneimman joukossa.
Ja hyvinhän meillä toki menee. Melko säännöllisesti palkataan lisää populaa.

3 vuotta sitten meitä oli alle 30, nyt yli 50
 
Viimeksi muokattu:
Ylös