Tyhmiä kysymyksiä tietokoneista...

OoPee

Nuori ikäisekseen
Liittynyt
2.6.1999
Viestit
81527
Sijainti
Far enough
Juu kyllä siellä se on oikein poltettuna, samalla menetelmällä kuin Kubuntukin eli ISO tiedostosta levykuva ja Kubuntuna toimii mutta jostain syystä Mandrivan DVD:tä ei tunnista. Kaksi DVD:tä olen nyt tuohon käyttänyt koska levyn vikaa epäilin ensin itsekin mutta sama juttu edelleen.

Polttonopeuskaan ei ollut suurin mahdollinen mutta yksi mahdollisuus vois ehkä olla, että alkuperäisestä ISO -tiedostosta puuttuu jotain.

Juu, en myönnä, että uTorrentilta latasin sen.:rolleyes:

... mutta voi siis hyvinkin olla, että ei tullut koneelle ihan kaikki sen ISO -tiedoston myötä. Moni muu on kyllä onnistunut lataamaan ja polttamaan sen DVD:lle oikein.
Tuolta kautta siis latasit?

Niin mitään laitontahan siis et tehnyt vaikka uTorrentilla latasitkin, että sikäli rohkeesti vaan :frank:

Eiku jaahas, ei tainnukkaan olla toi free versio, jonka latasit :eek:
 

Makkonen

Guest
Siis tuo Power Pack on maksullinen?
Aattelin kyl kokeilla tuota ilmaista versioita Mandrivasta.
Mandriva on ollut mun läppärissä joskus ja hyvin pelitti pl kahden näytön tukea.
 

Micael

Micael
Liittynyt
24.5.2004
Viestit
17752
Sijainti
East of Eden
No siinä tapauksessa sunkin kai pikkuhiljaa kannattais siirtyä uutisryhmiin tahi rapidshareen ja jättää noi bittorrentit niille, jotka kaivavat verta nenästään :frank:
Taidankin käydä ostamassa ton Mandriva Powerpackin, muutaman kympin investointi ja sit näkee, mikä se on. Muutenkin pitää käydä Cruzilla ostamassa juniorille uuden koneen komponentit.
 

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Jep, mä pidin itsestään selvyytenä että ajuri löytyisi sp:n mukana, mutta eihän se tietenkään niin välttämättä ole. Vilkaise tuolta OoPeen laittamien linkkien takaa löytyiskö sieltä jotain sopivan kuuloista. Ensin koppa auki ja lukemaan mitä siinä emossa oikein lukee.

Ja eihän koko ongelma välttämättä edes tuosta johdu vaikka oireet täsmäävätkin. Bios on ihan yhtä todennäköinen syypää.
Asensin tuolta OP:n linkistä koneelle löytyvän BIOSin, mutta sen asennus ei vaikuttanut mitenkään asiaan.

Sitten sieltä löytyi tällänen update. Vajaalla enklannin taidolla arvelisin että tämä on jotain mikä vois auttaa. Vois kokeilla sitä :ahem:
Firmware update for Seagate Barracuda hard drive - ThinkCentre



Applicable countries and regions





As part of our ongoing commitment to quality, we have made available the latest firmware update for Seagate Barracuda hard drives. This update is designed to enhance the handling of the cache flushing process as well as the stability of the initial communication setup process.

The update program will search for every hard drive connected to the system and will install the new firmware on every hard drive that requires it. The new firmware revision will be 3.05.

Note: Do not power off, restart your system or interrupt the firmware update process While the Firmware of your hard drive is being updated. Doing so might cause permanent damage to your hard drive.

In addition, make sure you back up the data in your hard drive prior to starting the firmware update.

Print this file so that you can refer to it during the installation.
edit: Harmi vaan että ton asennus vaatii disketin ja korppuasema on rikki :eek:
 
Viimeksi muokattu:

OoPee

Nuori ikäisekseen
Liittynyt
2.6.1999
Viestit
81527
Sijainti
Far enough
Asensin tuolta OP:n linkistä koneelle löytyvän BIOSin, mutta sen asennus ei vaikuttanut mitenkään asiaan.
Harmi.

edit: Harmi vaan että ton asennus vaatii disketin ja korppuasema on rikki :eek:
Se sun uusi levys on siis Seagate Barracuda?

P.S. Mä tosin kyllä kuvittelin, että sä olisit tarttenu jo tohon ThinkCenterin BIOS:iinkin korppuaseman. No ehkö toi on sitten uudempi.

Mikä ThinkCenter sulla siis tarkalleen on? Linkki siihen BIOS-päivitykseen?
 

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Harmi.



Se sun uusi levys on siis Seagate Barracuda?

P.S. Mä tosin kyllä kuvittelin, että sä olisit tarttenu jo tohon ThinkCenterin BIOS:iinkin korppuaseman. No ehkö toi on sitten uudempi.

Mikä ThinkCenter sulla siis tarkalleen on? Linkki siihen BIOS-päivitykseen?
Koneen takaa löytyvän sarjanumeron alkuosa on 8189 E7G, googlettamalla arvelin konetyypiksi ThinkCenter M50. Siitä postaamastasi linkistä noilla tiedoilla eteenpäin ja järjestelmäksi XP.

BIOS valikosta löytyvän linkin takaa latasin sen ensimmäisen asennusvaihtoehdon, se päivitti BIOSin windowsista käsin.

Juu uus kovalevy on Barracuda. Hard drive valikosta löytyy tuo Barracuda juttu, ja sen asentaminen vaatii tosiaankin korpun. Jos löydän koneen jossa on korppuasema, voisko sillä luoda sen ja sitten kopioida sen imagen CD:lle?
 

OoPee

Nuori ikäisekseen
Liittynyt
2.6.1999
Viestit
81527
Sijainti
Far enough
Koneen takaa löytyvän sarjanumeron alkuosa on 8189 E7G, googlettamalla arvelin konetyypiksi ThinkCenter M50. Siitä postaamastasi linkistä noilla tiedoilla eteenpäin ja järjestelmäksi XP.

BIOS valikosta löytyvän linkin takaa latasin sen ensimmäisen asennusvaihtoehdon, se päivitti BIOSin windowsista käsin.
Ok juu, tuossa voi näköjään tosiaankin päivittää BIOS:in Windowsistakin käsin.

Juu uus kovalevy on Barracuda. Hard drive valikosta löytyy tuo Barracuda juttu, ja sen asentaminen vaatii tosiaankin korpun. Jos löydän koneen jossa on korppuasema, voisko sillä luoda sen ja sitten kopioida sen imagen CD:lle?
Ainoo mikä ehkä vois toimia, olis cd-jolta saisit bootattua koneen dossiin ja sitä kautta sitten käynnistäisit käsin sen, minkä tuo disketti tekee automaattisesti, mutta aika vaikea sanoa sen tarkemmin.

Diskettiasemakaan ei kyllä paljoa maksais.

Niin tai toisaalta voisit tietysti ottaa sen levys mukaan sinne, missä on toimiva diskettiasema. Levy kiinni koneeseen ja firmwarepäivitys disketin kautta. Kyeessä siis ei ole windows-päivitys vaan sen kovalevyn firmware päivittyy eli toisinsanoen voit tehdä sen muuallakin kuin kotonas, kerran päivitetty firmware ei sieltä levyltä katoa mihinkään vaikka sen koneesta toiseen veisitkin. Ei myöskään katoa formatoinnin yhteydessä. En usko, että tuo päivitys on rajoitettu niin, että toimis vain ThinkCenter-koneissa.

Sen verran kai kuitenkin on todettava, että tuon firmwarepäivityksen päiväys on 2006/07/21 eli toisiensanoen, jos sun levys on vähänkin uudempi, niin siinä levyssä tuo firmware (tai paljon uudempikin) jo on.
 
Viimeksi muokattu:

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Ei kai korppuasema toimi kun oli disabloitu BIOSista :thumbfh: Ajoin tuon päivityksen, ei ollut päivitettävää kuten arvelit.
 

OoPee

Nuori ikäisekseen
Liittynyt
2.6.1999
Viestit
81527
Sijainti
Far enough
Ei kai korppuasema toimi kun oli disabloitu BIOSista :thumbfh: Ajoin tuon päivityksen, ei ollut päivitettävää kuten arvelit.
Just. No nyt sulla on ainakin toimiva korppuasema :eek:

Mä oon edelleenkin sitä mieltä (voin toki erehtyäkkin), että ongelma on yksinkertaisesti liian isossa kovalevyssä. Noi vanhat laitteet eivät tosiaan välttämättä tue noin isoja (tai no isoja ja isoja, eihän tuo 320GB ole nykypäivänä edes kovin suuri) kovalevyjä. Joihinkin emolevyihin oli aikoinaan saatavissa BIOS-päivityksiä, jotka tuon ongelman ratkaisivat.

Eli ymmärsinkö/muistanko mä nyt oikein, sä pystyt käyttämään tätä uutta kovalevyä vanhan kanssa rinnan, jos se boottaavaa levy on se pieni 40 gigainen? Jos näin on, niin eiköhän sitten vaan ole parempi antaa asian olla?

Ja sä kokeilit siis jo tuota niin, että pistit uuden levyn jumpperit samaan asentoon kuin vanhan, irroitit vanhan levyn ja käytit sen vanhan levyn kaapelia ja liitintä uuteen? XP muodosti levylle partition, formatoi sen ja kopioi asennustiedostot levylle, mutta ei enää bootannut?

Ainoa mitä ehkä vielä voisit kokeilla, siis jos välttämättä haluat uuden levyn systeemilevyksi, olis se, että asennusvaiheessa et teekkään yhtä isoa partitiota (jos muistat, niin asennusvaiheessahan XP antaa sulle mahdollisuuden muuttaa sitä kokoa, oletusarvona on koko levy) vaan sanotaan nyt vaikka 80 GB:n (tuo meinaan ei varmasti ole liian suuri) partition (onks toi muuten osio vai mikä suomeks?) ja kokeilet asentaa XP:n sille. Jos onnistuu, niin Windowsista käsin voit sitten luoda sille asennusvaiheessa alustamatta jääneelle levyn osalle uuden partition (mutta palataan siihen sitten, kun/jos on aihetta, ei ole vaikea homma). Mä en kyllä menis lyömään kauhean paljon vetoa sen puolesta, että tuo auttaa, mutta ei se nyt aivan poissuljettukaan vaihtoehto ole. Se mikä ehkä puoltais ton toimivuutta, on se tosiasia, että tuo levy kuitenkin (muistaakseni) periaatteessa toimii sun koneessas, mutta ei boottaavana levynä eli ehkä se kyse ei olekaan levyn vaan boot-partition koosta.

Noh, jos aika aja intoa riittää, niin kokeile.

Eli siis tässä vaiheessa luot partition (C):

ja heti seuraavassa vaiheessa kerrot koon (kyllä, olen tietoinen, että nuo kuvat eivät voi olla samasta asennuksesta :rolleyes:):

Alemman kuvan esimerkissä luodaan 25 gigan partitio (ok, jos ihan tarkkoja ollaan, niin 25 gigaa olisi 25 600 MB, 80 GB olisi puolestaan 81 920 MB). Ja kun sitten formatoit (se tulee myöhemmin), niin mieluummin NTFS eikä FAT32.
 

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Joo vois kokeilla tuota asennusosan pienennysjuttua vielä. Tosin aamulla minä tai kone sekoili sen verran etten saanut windowsia käynnistymään edes vanhaltakaan levyltä. Taidan hakea uudet IDE johdot kun vanhat on vähän kärsineet pelleilystäni. On niin tuhannella muhkuralla ja taitoksella, ja joku piuha ehkä poikkikin.
 

OoPee

Nuori ikäisekseen
Liittynyt
2.6.1999
Viestit
81527
Sijainti
Far enough
Taidan hakea uudet IDE johdot kun vanhat on vähän kärsineet pelleilystäni. On niin tuhannella muhkuralla ja taitoksella, ja joku piuha ehkä poikkikin.
Jos ne piuhat tosiaan näyttää siltä kuin tuosta päättelen, niin suosittelen. Eivät maksa paljoa. Mittaa kuitenkin etukäteen kuinka pitkiä niiden tarttee olla, niitähän kun siis on eri pituisia. Liian pitkäkään ei ole hyvä, koska vie turhan paljon tilaa siellä kopassa.

Tommoset Airflow-kaapelit on sitten parempia kuin ne perinteiset. Maksavat vähän enemmän (eivät kuitenkaan nekään kauheesti), mutta eivät hajoa kovin herkästi ja vievät vähemmän tilaa:
Airflow:

Perinteinen:
 

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Jep, kone toimii taas niin että uus kovalevy slave. Uudet 'airflow' IDEpiuhat ja vanhalle levylle windowsin korjausasennus.

Aikaisempaan verrattuna on kuitenkin sellainen ero, että nyt kun boot deviceksi on valittu uus kovo niin BIOSiin mennessä tulee ensin sama graafinen IBM predesktop area, kuin aiemmin on tullut vain vanhalta kovolta bootatessa.

Itse käynnistys ei kuitenkaan edelleenkään onnistu uudelta kovolta (eikä se nyt minua niin suunnattomasti haittaa). Ei onnistu vaikka yrittäisin Windowsia asentaa niin että se olis ainoa kovalevy, (IDEpiuhan 1 master).

Mitenkähän muuten tuota pystyis muuttaa noita käyttöjärjestelmävaihtoehtoja, joita se antaa käynnistäessä? Vanhalta kovalevyltä käynnistäessä se antaa aluksi 2 windowsxp käyttöjärjestelmä vaihtoehtoa, joista toinen varmaan liittyy johonkin vanhaan yritykseen asentaa windows uudelle levylle sen ollessa slave.
 
Viimeksi muokattu:

OoPee

Nuori ikäisekseen
Liittynyt
2.6.1999
Viestit
81527
Sijainti
Far enough
Mitenkähän muuten tuota pystyis muuttaa noita käyttöjärjestelmävaihtoehtoja, joita se antaa käynnistäessä? Vanhalta kovalevyltä käynnistäessä se antaa aluksi 2 windowsxp käyttöjärjestelmä vaihtoehtoa, joista toinen varmaan liittyy johonkin vanhaan yritykseen asentaa windows uudelle levylle sen ollessa slave.
Etti C-Levyn juuresta tiedosto boot.ini. Jos ei näy, niin sun pitää käydä muuttamassa explorerin asetuksia, niin että myös suojatut käyttöjärjstelmätiedostot näkyvät. Ohje tuolla. Sen jälkeen kopiot tänne ihmeteltäväksi boot.ini -tiedoston sisällön.

Mun boot.ini näyttää tältä:
[boot loader]
timeout=30
default=multi(0)disk(0)rdisk(0)partition(1)\WINDOWS
[operating systems]
multi(0)disk(0)rdisk(0)partition(1)\WINDOWS="Microsoft Windows XP Professional" /fastdetect /NoExecute=OptIn


Sulla on todennäköisesti kohdan [operating systems] alla kaksi riviä, kumpainenkin XP. Jompikumpi niistä on väärä ja pitää poistaa. Tai no oikeastaan varmimmin sen väärän löytyminen käy näin: Jos kummassakin rivissä on käyttäjärjstelmän nimi identtinen (eli oheisessa esimerkissä "Microsoft Windows XP Professional", se että tuo nimi on tuolla ylempänä hieman pätkitty, johtuu forumin softasta, ei minusta ja vielä vähemmän Microsoftista), niin editoi toista niistä, siis vain sitä nimeä lainausmerkkien välissä. Sen jälkeen boottaat ja valitset sen toimivan Windowsin. Tässä vaiheessa sun pitäis nimestä tietää kumpi rivi on se oikea ja kumpi väärä. Väärän voit poistaa.

Varoitus: Jos poistat väärän rivin, niin windows ei enää boottaa!

Mitä tuohon boottausongelmaan uudelta kovolta tulee, niin mulla alkaa kyllä ideat jo loppumaan. Vai yriritkö sä jo sitä aikaisemmin ehdottomaani partition pienennystä?
 
Viimeksi muokattu:

Jonkki

Press Play ►
Liittynyt
16.1.2003
Viestit
4942
Sijainti
Suomi Fineland
Tyhmä kysymys PS3:sta:

On sen verran vanha taulutöllö (720p), että ei ole HDMI-liitäntää.
Mahtaisko saada kuvan hdmi->dvi kaapelilla ja äänen jotain toista kautta DVI:n kaverina olevaan 3,5mm analogi-inputtiin? Vai olisiko fiksumpaa vetää komponenttikaapelilla sekä ääni että kuva? Kun eikös se ole kuitenkin HD myös?
Vielä jos joku tietää mitkä AV-kaapelit ps3:ssa tulee mukana (okei googletan->) niin sekin olis kiva.
 
Ylös