Tekeekö Ferrari taas ison peliliikkeen? "Odotettiin enemmän"
Perjantai 17.7.2015 klo 09.30
Ferrarin kausi alkoi erinomaisesti.
James Allisonille ei ole tarjottu jatkosopimusta.
Talli pystyi jopa haastamaan Mercedeksen voittotaistossa, mutta viime aikoina trendi on ollut laskeva. Kolmessa edellisessä kisassa Ferrari on jäänyt Mersun lisäksi myös Williamsin taakse. Italiassa etsitäänkin nyt kovasti syyllistä notkahdukseen.
Syyttävä sormi osoittaa tällä hetkellä tekniseen johtajaan James Allisoniin.
-
On totta, että hän otti johdettavakseen projektin, jonka Nicholas Tombazis aloitti. Säästääkseen aikaa hän (Allison) säilytti autossa joitain elementtejä, kuten esimerkiksi jousituksen. Se kuitenkin rajoittaa renkaiden käyttöä, La Gazzetta dello Sportin F1-toimittaja Luigi Perna kritisoi.
- On myös selvää, että tallin odotettiin kehittyvän enemmän, koska Maranellossa investoitiin miljoonia tuulitunneliin sekä moderneihin testipenkkeihin, joilla testataan moottoria ja auton alustaa.
Allisonin sopimus päättyy vuonna 2016, mutta ainakaan vielä Ferrari ei ole suostunut jatkamaan miehen pahvia. Mikäli Allisonille näytetään ovea, olisi se taas iso peliliike Ferrarilta lyhyen ajan sisään.
Viime kauden aikana legendaarinen talli vaihtoi tallipäällikköä, kun Stefano Domenicalille näytettiin ovea huhtikuussa. Hänen tilalleen palkattiin Marco Mattiacci, jonka sopimus päättyi kuitenkin viime kauteen. Mattiaccin paikan otti puolestaan nykyinen tallipäällikkö Maurizio Arrivabene.
Allisoninkin ura Ferrarilla on kestänyt vasta pari vuotta, sillä mies liittyi talliin vuonna 2013.
Ferrarin puheenjohtaja puolestaan vaihtui lokakuussa 2014, kun Luca di Montezemolon tilalle astui Sergio Marchionne.
Kuskipuolella Fernando Alonson tilalle palkattiin viime talvena Sebastian Vettel.
Allisonin kenkiminen ulos ei olisi siis kovin iso yllätys.
HARRI HEPOJÄRVI
harri.hepojarvi@ilmedia.fi