Vapaan F1-liveseurantatoikki vol. 2.0

Status
Ei avoinna uusille viesteille.

Dominic

Senior Member
Liittynyt
9.2.2000
Viestit
47813
Sijainti
Turku
Olihan tuo Kimiltä aikamoinen sukellus ja tuskin olisi saanut pidettyä autoa edes radalla ilman että siirsi momentumia Valtterille. Myöskin aika epätyypillistä Kimiä tuollainen syöksyily. Paineet on kovat.

Valtterille myös sellainen vinkki, että päästi aikaisemminkin Kimin pari kertaa kurkkimaan ihan tuosta vaan. Kannattais nyt oikeasti alkaa tarkkailemaan sitä ympäristöäänkin ja olla edes jonkin verran tietoinen myös takana olevan tekemisistä. Toisinaan alkanut tuntua, että Valtteri ajelee siellä ravihevosena laput silmillä.
 

Örfil

Guest
Näinpä. Vika kierros, Kimi kontissa, niin takuulla oli odotettavissa jokin isku.

En laittaisi silti ihan kokonaan Kimin piikkiin asiaa, vaikka tuomarit muuta päättivät.
 

JoneZi

User
Liittynyt
17.3.2012
Viestit
7568
Tai kuten italialaislehdet viisasti tiesivät kertoa, olisi Valtteri voinut välttää kolarin Räikkösen kanssa ohittamalla Ricciardon aikaisemmin. :D
 

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
Valtterille myös sellainen vinkki, että päästi aikaisemminkin Kimin pari kertaa kurkkimaan ihan tuosta vaan. Kannattais nyt oikeasti alkaa tarkkailemaan sitä ympäristöäänkin ja olla edes jonkin verran tietoinen myös takana olevan tekemisistä. Toisinaan alkanut tuntua, että Valtteri ajelee siellä ravihevosena laput silmillä.
Ok. Kiitos vinkistä.
 

Dominic

Senior Member
Liittynyt
9.2.2000
Viestit
47813
Sijainti
Turku
Näinpä. Vika kierros, Kimi kontissa, niin takuulla oli odotettavissa jokin isku.

En laittaisi silti ihan kokonaan Kimin piikkiin asiaa, vaikka tuomarit muuta päättivät.
Kyllä mä tuon Kimin syyksi lasken, mutta Valtterin kannattaisi jatkon kannalta vähän yrittää tsempata tuossa ympäristönsä tarkkailussa. Muutoin tulee olemaan ottavana osapuolena vielä useasti.
 
Liittynyt
1.11.2014
Viestit
3326
Sijainti
Katabolia
Toisinaan alkanut tuntua, että Valtteri ajelee siellä ravihevosena laput silmillä.
Valtteri uus jäämies? Kimihän on aina ollu kuumakalle (joskin melko järkevästi ajava sellainen) ratissa. Kädet heiluis jos olis gestuurikulttuurista (vois nostaa sieltä ohjaamosta kättä suorana kämmen ylöspäin tilanteissa)..
 

Sue_me

Well-known member
Liittynyt
1.8.2005
Viestit
27848
Kyllä mä tuon Kimin syyksi lasken, mutta Valtterin kannattaisi jatkon kannalta vähän yrittää tsempata tuossa ympäristönsä tarkkailussa. Muutoin tulee olemaan ottavana osapuolena vielä useasti.
Toisaalta sukellusyrityksiä hillinnee tieto, ettei Vale anna tietä.
 

Dominic

Senior Member
Liittynyt
9.2.2000
Viestit
47813
Sijainti
Turku
Toisaalta sukellusyrityksiä hillinnee tieto, ettei Vale anna tietä.
Totta tuokin. Viesti lähetetty, eikä pelkästään Kimille vaan myös muille. Ehkä kysymys sitten onkin, oliko viesti hintansa väärti. Valehan ei tänä vuonna aja maailmanmestaruudesta, joten lyhyellä matematiikalla, eiku eihän mulla ole edes lyhyttä matematiikkaa, niin laskisin että hinta kolarille oli hyvä.

Joten komppaan Sue_meeetä.
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Jos Kimi olisi päässyt ohi sillä syöksyllään, niin Valtteri olisi lapanen ja...en tiedä miten Kimiin olisi suhtautunut, syöksy mikä syöksy. Ei sellaisille pidä tilaa antaa.
 

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
Mun mielestä tässä depaatissa on nyt unohdettu olennaisin seikka kokonaan. Eli:

Kimi > Valtteri = Valtterin vika.
 

Örfil

Guest
Ja Hamiltonia ei taasen erota asfaltista.

Menikö vaan kuskit nyt sekaisin?
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös