Hei mut mehän ollaan nyt osa suurta ja mahtavaa Euvostoliittoa, ja turvassa talouden myrskyiltä, eiks jeh?
No niin, pieni valonpilkahdus kommentoinnissa.
Käsitit että kyse on koko euroalueesta, ei Kokoomuksen suhmuroinneista.
Samoin Japanin tilanne (jeneineen) on huono. Sillä on oma valuutta eikä kuulu EU:hun.
Japanian valtiolla velkaa on yli 240 prosenttia maan tuotannon kokonaisarvosta per v. Tämä on enemmän kuin yhdelläkään muulla kehittyneellä valtiolla.
Euro toimii, mutta sillä on kasvu- ja kehityskipuja. Syy ei ole poliittisessa ideologiassa, sitä ei ole yritetty ympätä euroon vaan talousteorioista jotka eivät ole toimineet odotusten mukaisesti.
Lyhykäisyydessään: taloudessa on kolme parametria. Kotimainen kysyntä, julkinen kysyntä sekä ulkomainen kysyntä (vienti). Nyt on kiristetty velkarajoista ja alijäämästä johtuen julkista puolta ja samalla yksityiset ovat heittäneet säästöliekille kulutuksensa. Samalla jos vienti ei vedä (Saksalla ainoana euromana vetää) niin tulos on tämä: kokonaiskulutus laskee.
Pulma on siis yksinkertaisen näköinen, mutta toden totta ei ole. Taloustieteilijät ovat ratkaisumalleista täysin päinvastaista mieltä.
Talouslehteä siteeratakseni: tämä ei ole moraalinen (eli ideologinen) ongelma vaan matemaattinen.
On ihan ok arvostella, mutta jos siihen yhteyteen linkittää sen että jollain Sveitsin "demokratiamallilla" myös talousongelmat ratkaistaisiin on pikkaisen kaukaa haettu. Eihän niillä ole mitään tekemistä keskenään
Lisäksi kyllä jokin haju pitäisi olla että miksi vastustaa jotain ja se sisältää jonkinmoisen muutosehdotuksen asiaan. Nyt tarjotaan jakoavainta (suora demokratia) tulipalon (talousongelma) sammuttamiseen.
Ei minkään kansankokouksen rahkeet riitä näitä asioita ratkaisemaan.
Puheistasi saa kuvan että Suomessa on kaikki päin persettä Kokoomuksen takia ja heivaamalla viidennes äänestysikäisistä sivuun on se ratkaisu.
Se nyt vasta demokraattinen ratkaisu olisikin.
Mutta keskustelu oli hedelmällinen, jos Mäkille meni perille että kyse ei ole vain Suomen tilanteesta/Stubbin etuhampaista.