Mäkihyppy 2014-2015

K. August

Well-known member
Liittynyt
25.11.2010
Viestit
2406
Aika vaisu oli viikonloppu Kulmin uusitussa lentomäessä. Perjantaina Freund hyppäsi mäkiennätykseksi 237.5m, jonka alastulosta päätellen Kulmissa ei tulla ME:tä rikkomaan. Eilisen kisan hypyt muutamaa lukuunottamatta olivat vaisuja voimakkaassa takatuulessa. Ja tämän päivän kisa peruttiin tuulen takia.

Toivottavasti ensi vuonna MM-kisoissa on paremmat säät. Ja mielellään näkisi korvaavan kisan lisättävän Vikersundin viikonloppuun.
 
BudLightJaguar

Well-known member
Liittynyt
30.1.2012
Viestit
4647
Sijainti
Salo
Lahden kisat on tänä vuonna jälleen maaliskuun toisena viikonloppuna ja Continental Cup kaksi viikkoa aiemmin. Onkohan kukaan käynyt noita Continental Cupin kisoja koskaan seuraamassa? Vapaa pääsy näyttäisi olevan, mutta onko noissa "kakkosdivarin" kisoissa sinänsä mitään nähtävää?
 
Albert Oil

Hippi ja juntti
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
55371
Sijainti
Korviesi välissä
Vapaa pääsy näyttäisi olevan, mutta onko noissa "kakkosdivarin" kisoissa sinänsä mitään nähtävää?
Eikös ne hyppää monta lavaa ylempää eli aikalailla samoille pituuksille kuin MC-heput? Näin ainakin olen antanut itselleni kertoa. Ja mukanahan pyörii kaikenmaailman mulattia Turkista, Brasiliasta, Kroatiasta ja Jemenistä, mikä on arvo jo sinällään.
 
Miikhail

Well-known member
Liittynyt
16.5.2010
Viestit
3477
Ahonen voittanut Lahdessa hypätyn kansallisen kilpailun yli 15:n pisteen erolla Niemeen. Seuraavina Koivuranta ja Olli.
Tulokset:
http://www.lahdenhiihtoseura.fi/files/6114/2092/2080/Finlandia_Veikkaus-cup_mkihyppy_lopputulokset.klp.pdf

Tasaiset hypytkin hypännyt, ehkä se tästä vielä...

Ei lähde Janne kuitenkaan vielä Puolan eikä Japanin kisoihin, joukkueet sinne valittu:
http://www.mtv.fi/sport/hiihtolajit/makihyppy/artikkeli/makimiehet-puolaan-ja-japaniin-valittu-ahonen-ei-mukana/4687050

Wislassa hypätään 15. tammikuuta, Zakopanessa 16. tammikuuta ja Sapporossa 17.-18. tammikuuta.

Maajoukkue Wislassa ja Zakopanessa: Lauri Asikainen, Anssi Koivuranta, Jarkko Määttä.

Maajoukkue Sapporossa: Sebastian Klinga, Ville Larinto, Sami Niemi.
 
Hartsa76

Well-known member
Liittynyt
23.2.2012
Viestit
7211
Yllättäen maikkari on mokannut uutisoinnissaan, koska Zakopanessa hypätään 16.-18. tammikuuta ja Sapporossa 23.-25. tammikuuta.

Eipä tuo lienee ole kenellekkään mikään yllätys, että maikkari mokailee uutisoinnissaan.
 
Tuo moka oli jo maajoukkueen tiedotteessa. Twitterissä joku sanonut, että olisi Continentalia Sapporossa jo tällä viikolla, ja samat miehet jatkaa ensi viikolla MC:ssä. Toki Zakopanen ajankohta on väärin.
 
Joni

Well-known member
Liittynyt
19.1.2004
Viestit
16942
Ahonen voittanut Lahdessa hypätyn kansallisen kilpailun yli 15:n pisteen erolla Niemeen. Seuraavina Koivuranta ja Olli.
Tulokset:
http://www.lahdenhiihtoseura.fi/files/6114/2092/2080/Finlandia_Veikkaus-cup_mkihyppy_lopputulokset.klp.pdf

Tasaiset hypytkin hypännyt, ehkä se tästä vielä...

Ei lähde Janne kuitenkaan vielä Puolan eikä Japanin kisoihin, joukkueet sinne valittu:
http://www.mtv.fi/sport/hiihtolajit/makihyppy/artikkeli/makimiehet-puolaan-ja-japaniin-valittu-ahonen-ei-mukana/4687050

Ja jatkoa seurasi: http://www.iltasanomat.fi/makihyppy/art-1422070077771.html

Janne Ahonen loisti normaalimäen SM-kisoissa.
Mäkiviikolta sivuun jätetty Janne Ahonen räväytti kotimäessään hypätyissä normaalimäen SM-kilpailuissa. Toiseksi jäänyt maajoukkuekaveri Anssi Koivuranta hävisi hurjasti treenanneelle Ahoselle peräti 19 pistettä.

Ensi viikonlopun Willingenin kisoja odottaessa! :ahem: Tiesin että Lepistön Hannuun voi luottaa. Muistan kun pitkän suvantovaiheen jälkeen kun alkoi Malyszia valmentaa 06-07 kaudella niin Malysz voitti lopulta koko kauden mc kupin ja loppukauden kuningas. Osaa mies tehdä konkareista vielä rautaa. Toki hyppääjällä isoin osuus asiaan. Kuitenkaan en varmaan en liikaa intoile ja odottele että Ahonen tekisi niitä jumalaisen maagisia hyppyjä kuten 04-05 kaudella mutta ei ainakaan huonolta näytä!
 
J.O

Well-known member
Liittynyt
22.10.2007
Viestit
141
Lähettäisin Harri Ollin johonkin maailmancupin lentomäkikisaan siitäkin huolimatta, että näytöt perus-mäistä keskinkertaisia/kohtuullisia ja yllätysvalinta siinä mielessä. Lentomäkispesialisti on aina lentomäkispesialisti, joten potentiaali täysin eri luokkaa kuin muilla vaihtoehdoilla.

Sieltä jos jostain ne onnistumiset voisivat tulla ja samalla itseluottamus nousuun. Ainakaan huonommin ei voi mennä kuin muun joukkueen lentomäkihyppäämisen nykytaso on, niin siinä mielessä riskitön kokeilu.
 
Miikhail

Well-known member
Liittynyt
16.5.2010
Viestit
3477
Ollikin mukaan Willingenin joukkueeseen: http://www.iltasanomat.fi/makihyppy/art-1422253191460.html?pos=ok-trm-hlaj

Maanantaina päävalmentaja Jani Klinga valitsi Ollin viikonvaihteessa Willingenissä hyppäävään A-maajoukkueeseen. Saksaan matkustaa myös Ollin treenikaveri Janne Ahonen, joka hänkin viimeksi hyppäsi maailmancupia Kuusamossa.

– Mahtavat fiilikset. Kutsu oli posiitivinen yllätys. Normaalimäen SM-kisat menivät lauantaina niin penkin alle, Olli kertoi maanantaina.

Hän jäi kilpailussa 16:nneksi, mutta selitys oli järkeenkäypä.

– Hyppypuvun lahkeiden lenksut hajosivat mäkitornissa, eli siinä ei jäänyt aikaa puvunvaihtoon. Jokainen lajia tunteva tietää, ettei tuloksenteko silloin ole mahdollista. Olisi pitänyt tulla tornista hissillä alas, mutta jostain syystä menin hyppäämään.

Olli pääsi Willingeniin harjoitusnäytöillä.
Mielenkiintoinen kisaviikonloppu tulossa. :ahem:
 
Masa-Fani

Well-known member
Liittynyt
29.2.2012
Viestit
121
Nyt saadaan kyllä todella eksoottinen joukkuemäen joukkue! Oikein toivoin että lähettäisivät sinne kolmikon Ahonen, Olli, Muotka, kun kuuluvat lempihyppääjiini.
 
Ja superlupaus Niko Kytösaho myöhempiin mc kisoihin niin ei olis huono! :ahem:
 
Masa-Fani

Well-known member
Liittynyt
29.2.2012
Viestit
121
Ja superlupaus Niko Kytösaho myöhempiin mc kisoihin niin ei olis huono! :ahem:
Nikohan saattaa hypätä jo Lahden joukkuemäessä :wink:

Toivottavasti tänä vuonna ei hypätä Willingenissä niin suurilla vauhdeilla kuin hypättiin viimevuonna ettei käy taas tällä tavalla:

1. Kamil Stoch 139.5m + 145.5m 263.2p
.......
17. Anssi Koivuranta 143m + 141.5m 229.3

Anssi hyppää puolmetriä vähemmän ja häviää n. 34 pistettä :dunno:
 
Joni

Well-known member
Liittynyt
19.1.2004
Viestit
16942
Nikohan saattaa hypätä jo Lahden joukkuemäessä :wink:
Saatanpi ehkä olla paikalla todistamassa tuota. Piti jo viime vuonna mennä mutta nyt olis oiva mahdollisuus.

Toivottavasti tänä vuonna ei hypätä Willingenissä niin suurilla vauhdeilla kuin hypättiin viimevuonna ettei käy taas tällä tavalla:

1. Kamil Stoch 139.5m + 145.5m 263.2p
.......
17. Anssi Koivuranta 143m + 141.5m 229.3

Anssi hyppää puolmetriä vähemmän ja häviää n. 34 pistettä :dunno:
Hyvä esimerkki tuuli/lavakompensaation tasapuolisuudesta. :D
 
Miikhail

Well-known member
Liittynyt
16.5.2010
Viestit
3477
Yhdestä taisi jäädä kiinni Ahosen toisen kierroksen paikka. :eek:
 
Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Jep. Olli ja Muotka karsiutuivat kisasta.
Eli ei yksikään suomalainen toisella kierroksella. :D

Tulisivat pois sieltä. Hyppisivät täällä kansan riemuksi kaksi kierrosta ja kilpailu olisi vieläpä tasaväkistä. Nythän ne ei muuta kuin nolaa itsensä ja Suomen mäkihypyn tuolla.:thumbfh::nope:
 
Jabsu

Hirvimettällä
Liittynyt
29.1.2013
Viestit
4756
Kauden alussa valmentajat puhuivat YLE:n studiossa kuinka ennen on harjoiteltu liian vähän, tälle kaudelle harjoittelua tais olla 30% enemmän. Tässä on tulos, joukkue menestyy huonommin kuin koskaan. Valmentajat siis haukkuivat suoraan vanhaa valmentajaa ja itse ovat vielä huonompia. Oiskohan syyt ihan muualla kuin harjoittelun määrässä? Ehkä nyt tarvitaan valmennustaitoa ulkomailta.
 
Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Kauden alussa valmentajat puhuivat YLE:n studiossa kuinka ennen on harjoiteltu liian vähän, tälle kaudelle harjoittelua tais olla 30% enemmän. Tässä on tulos, joukkue menestyy huonommin kuin koskaan. Valmentajat siis haukkuivat suoraan vanhaa valmentajaa ja itse ovat vielä huonompia. Oiskohan syyt ihan muualla kuin harjoittelun määrässä? Ehkä nyt tarvitaan valmennustaitoa ulkomailta.
Maailman helpoin asia on nostaa harjoitusmääriä. Kannatais ehkä vaan harjoitella oikein, oikeita asioita ja oikealla tavalla. Ei tuo ole kestävyysurheilua, jossa harjoitustunnit ja -kilometrit korreloi tuloksia paremmin.

Naurattaa kun kehuvat uusia ennätyksiä punttituloksissa tai loikkasarjoissa. Vaikka sen hyppyrin ponnistais pilhunpäreiksi, niin mitä hyötyä siitä on, jos hyppy lähtee väärään suuntaan tai ilmassa tehdään kevätjuhlaliikkeitä.
 
Ylös