#7 Kimi Räikkönen 2015: Pohjalta pääsee vain ylöspäin

Status
Ei avoinna uusille viesteille.

Froilan Gonzales

Well-known member
Liittynyt
21.7.2008
Viestit
897
Eihän tämä nyt hyvin ole mennyt ja on mahdollista, että ura päättyy tähän kauteen. Vauhdin Maailman pääkirjoitus osui lähelle...

Se kuitenkin olisi hyvä muistaa tämän touhotuksen keskellä, että ei Räikkönen ole mikään noviisi, jonka jokainen aika-ajo ja ajovirhe vaarantaa uran, kun talli tarkkailee taitotasoa ja paineensietokykyä. Eiköhän siellä Ferrarilla katsota hieman suurempaa kuvaa kun ensi vuodesta tehdään päätöksiä.
 

skvi

Well-known member
Liittynyt
25.3.2012
Viestit
2056
Ferrari ja Kimi tietää että jos/kun aika-ajo saadaan siihen kuosiin että ollaan kisasta toiseen top-6:ssa niin jatkopahvi on varma. Kisoja vähänkään seurannut tietää että +8 sijoilta podiumille pääsy vaatiin ihmeen ja muuten sieltä lähtijöillä sattuu ja tapahtuu kaikkea.

On huvittavaa ja samalla hieman surullista lukea kuinka suomalaiset moottoriurheilumediat on heittänyt kirveen kaivoon. Pari vuotta eteenpäin niin itketään sitä miksi suomalaisia ei näy kuninkuusluokissa.
 
Viimeksi muokattu:

ohjeah

Well-known member
Liittynyt
8.3.2009
Viestit
1203
Se kuitenkin olisi hyvä muistaa tämän touhotuksen keskellä, että ei Räikkönen ole mikään noviisi, jonka jokainen aika-ajo ja ajovirhe vaarantaa uran, kun talli tarkkailee taitotasoa ja paineensietokykyä. Eiköhän siellä Ferrarilla katsota hieman suurempaa kuvaa kun ensi vuodesta tehdään päätöksiä.
Kimillä on kuitenkin tässä menossa toinen surkea kausi putkeen eli ei tässä enää mistään yksittäisistä huonoista suorituksista puhuta. Jos katsotaan nyt vaikkapa tämän toisen Ferrari-uran suurta kuvaa, niin eipä se kovin positiiviselta näytä. Silloin tällöin on tullut valonpilkahduksia, mutta sitten vajotaankin kohta taas pohjalle. Lisäksi nyt kun niitä paineita on niskassa, niin virheitä tuntuu tulevan entistä enemmän ratkaisevissa paikoissa.

Oma teoria alkaa ehkä kääntyä siihen suuntaan, että alkaa jääminen henkinen puoli olla murskattu. Viime kaudella ensimmäistä kertaa huippukuski tallikaveriksi ja todella ruma tappio. Silloin ei autot istunut hanskaan jne.,jonka piikkiin ehkä vielä pystyi jotain laittamaan, mutta ei todellakaan kaikkea. Tällä kaudella sitten eri tallikaveri ja hyväntuntuinen auto, mutta silti hommista ei tule mitään ja tallikaveri menee kovempaa. Sitten meneekin hommat yliyrittämiseksi ja alkaa niitä virheitä tulla enemmän ja enemmän, niin kuin on nähty. Siihen päälle sitten vielä kaikki tiimiradiokiukuttelut yms. joihin ei kyllä nykykunnolla olisi paljon varaa.
 
Viimeksi muokattu:

Revolt

Lead Singer
Liittynyt
19.1.2007
Viestit
3395
Joku sentään seuraa kisoja ja löysi pointin. Ehkä tämä foorumi ei ole täysin tuhoon tuomittu, vaikka siltä on viime vuodet tuntunut. :thumbup:

Tarkoitus ei ollut erityisesti puolustaa Kimiä. Ihan vaan yleisesti ammatikseen ajavat kilpakuskit ei tuolla tavalla spinnaile ilman jotain teknistä vikaa. Kanadan tilanteen tiimi ottikin piikkiinsä. Itävallan tilanne oli yhtä kummallinen.
Kerro, miten Kanadan spinnaus oli tallin vika. Kimillä oli ihan normaalisti starttimoottorikartta päällä sen 90 sek. ikkunan puitteissa, muttei vain muistanut sitä kun läväytti kaasun pohjaan hitaassa mutkassa. Tästä oli juuri eilen täälläkin linkkiä. Talli ei millään lailla osallinen. 100% kuskin moka.
 

skvi

Well-known member
Liittynyt
25.3.2012
Viestit
2056
Kerro, miten Kanadan spinnaus oli tallin vika. Kimillä oli ihan normaalisti starttimoottorikartta päällä sen 90 sek. ikkunan puitteissa, muttei vain muistanut sitä kun läväytti kaasun pohjaan hitaassa mutkassa. Tästä oli juuri eilen täälläkin linkkiä. Talli ei millään lailla osallinen. 100% kuskin moka.
Speedweekin haastattelussa Maurin kertoo teknisestä ongelmasta.

http://www.speedweek.com/formel1/news/76521/Kimi-Raeikkoenen-Ferrari-Cockpit-2016-in-Gefahr.html
 

Jabsu

Hirvimettällä
Liittynyt
29.1.2013
Viestit
4756
Kerro, miten Kanadan spinnaus oli tallin vika. Kimillä oli ihan normaalisti starttimoottorikartta päällä sen 90 sek. ikkunan puitteissa, muttei vain muistanut sitä kun läväytti kaasun pohjaan hitaassa mutkassa. Tästä oli juuri eilen täälläkin linkkiä. Talli ei millään lailla osallinen. 100% kuskin moka.
Ilmeisesti Räikkönen itse koodaa moottorikartat mielestäsi autoonsa eikä tiimi, jos kerran talli ei millään lailla osallinen? Jos kaasu ei vastaa samalla tavalla kuten se on aiemmissa kisoissa tehnyt, niin kyllä siinä tiimikin on osasyyllinen. Se on hemmetin vaikeaa ajaa, jos vääntö tulee yhtäkkiä eri tavalla mitä ennen.

Missä on sanottu, että Räikkönen olisi unohtanut starttikartan käytössäolon? En ole mistään sellaista infoa lukenut.
 
Viimeksi muokattu:

skvi

Well-known member
Liittynyt
25.3.2012
Viestit
2056
Ilmeisesti Räikkönen itse koodaa moottorikartat mielestäsi autoonsa eikä tiimi, jos kerran talli ei millään lailla osallinen? Jos kaasu ei vastaa samalla tavalla kuten se on aiemmissa kisoissa tehnyt, niin kyllä siinä tiimikin on osasyyllinen. Se on hemmetin vaikeaa ajaa, jos vääntö tulee yhtäkkiä eri tavalla mitä ennen.

Missä on sanottu, että Räikkönen olisi unohtanut että olisi käytössä starttikartta? En ole mistään sellaista infoa lukenut.
Äläs nyt, kaikki mitä Kimille sattuu on hänen syytä.

Oletko huomannut että Hamiltonin valittamassa kytkin ongelmassa kukaan ei syytä hänen ajotaitoja ;)
 

JVR

Banned
Liittynyt
17.6.2007
Viestit
2963
Ferrari ja Kimi tietää että jos/kun aika-ajo saadaan siihen kuosiin että ollaan kisasta toiseen top-6:ssa niin jatkopahvi on varma. Kisoja vähänkään seurannut tietää että +8 sijoilta podiumille pääsy vaatiin ihmeen ja muuten sieltä lähtijöillä sattuu ja tapahtuu kaikkea.

On huvittavaa ja samalla hieman surullista lukea kuinka suomalaiset moottoriurheilumediat on heittänyt kirveen kaivoon. Pari vuotta eteenpäin niin itketään sitä miksi suomalaisia ei näy kuninkuusluokissa.
Eikö medioidenkin pitäisi katsoa asioita objektiivisesti eikä suomilasien takaa "toivotaan toivotaan, ei niin pahalta näytä" -asenteella? Kyllä aina pitäisi olla realismia pelissä. Jos maailmanlaajuisesti Ferraripomoa myöten lytätään Räikkösen esitykset niin ei Suomimedia voi siinä kohtaa vetää "ei pidä paikkaansa" -linjaa. Kimin toista Ferrarivisiittiä ei saa leipomallakaan hyväksi, ei lyhyellä eikä pitkällä aikavälillä, koska molemmat aikavälit ovat surkeita tällä hetkellä.
 

Juggis

Well-known member
Liittynyt
29.1.2008
Viestit
244
Sijainti
Espoo
Nyt lienee Silverstoneen melkoiset paineet. En olisi yhtään yllättänyt, että nyt ollaan niillä rajoilla, missä Itävallan kaltainen mahalasku johtaisi esim. Gutierrezin tai Vergnen löytymiseen seuraavassa kisassa Ferrarin puikoista :nope: Ei ole varaa kämmätä, mutta toisaalta voi mennä liian safemoodi päälle, eli körötellään vaan jossain sijalla ynnämuut Vettelin räpiköidessa heti mersujen takana.

Nyt Kimi se kasetti kuntoon! Vodkaa koneeseen pari tiukkaa päivää ja krapulan jälkeen uutena miehenä simua tahkomaan :thumbup: Saadaan kartat tuntumalle.

On noita nähty ennenkin, missä vaikeuksissa oleva kuski on "lomalla" ainakin pari kisaa.
 
Viimeksi muokattu:

Revolt

Lead Singer
Liittynyt
19.1.2007
Viestit
3395
Nyt lienee Silverstoneen melkoiset paineet. En olisi yhtään yllättänyt, että nyt ollaan niillä rajoilla, missä Itävallan kaltainen mahalasku johtaisi esim. Gutierrezin tai Vergnen löytymiseen seuraavassa kisassa Ferrarin puikoista :nope:

On noita nähty ennenkin, missä vaikeuksissa oleva kuski on "lomalla" ainakin pari kisaa.
No se nyt on ihan varmaa, ettei Kimiä kesken kauden mihinkään heivata. Ensinnäkin mies on Ferrarin maailmanmestari ja maailmanmestaria ei mikään talli heitä kesken kauden pihalle ja laita tilalle jotain nobodya (joita Vergne ja Gutierrez lopulta ovat). Toisekseen Kimillä on aivan varmasti niin 100% vedenpitävä sopimus, että Ferrari joutuisi sopimusrikosta maksamaan sellaiset summat rahaa, ettei edes ajatuksella leikittelyssä ole järkeä.
 

Revolt

Lead Singer
Liittynyt
19.1.2007
Viestit
3395
Ilmeisesti Räikkönen itse koodaa moottorikartat mielestäsi autoonsa eikä tiimi, jos kerran talli ei millään lailla osallinen? Jos kaasu ei vastaa samalla tavalla kuten se on aiemmissa kisoissa tehnyt, niin kyllä siinä tiimikin on osasyyllinen. Se on hemmetin vaikeaa ajaa, jos vääntö tulee yhtäkkiä eri tavalla mitä ennen.

Missä on sanottu, että Räikkönen olisi unohtanut starttikartan käytössäolon? En ole mistään sellaista infoa lukenut.
En oikein ymmärrä, miten koodaamiset tähän liittyy? Se on jo tullut selväksi, että varikkokäyntien jälkeen moottorikartat ovat 90 sekuntia ns. starttimoodissa, jolloin moottori antaa poikkeuksellisen paljon tehoa kiihdytettäessä paikaltaan ja matalasta nopeudesta. Nyt sitten Kimi oli tuon asian unohtanut ja kun Kanadan neulansilmässä nopeus pääsi laskemaan tarpeeksi alas ja samalla Kimi kaasutti liian kovaa, yllätti vääntö miehen ja auto spinnasi. Missä tässä on tallin vika tai joku tekninen ongelma?
 

Jabsu

Hirvimettällä
Liittynyt
29.1.2013
Viestit
4756
En oikein ymmärrä, miten koodaamiset tähän liittyy?
Eli siis syyttelet vailla mitään tietoa mitä starttikartta edes tarkoittaa. Se ei ole mikään yleinen kartta joka löytyy kaikista autoista samanlaisena. Tiimit ihan softalla (koodaamalla) tekevät sen, miten polttomoottori ja ERS-K vastaa kaasupolkimeen, vaikuttaa myös voimansiirtoon. Ferrarille tuli moottoripäivitys Kanadaan, eikä aiemmin tänä vuonna ole ollut vastaavaa ongelmaa. Ehkä tuo kartta ei ollut vielä yhtä hyvä mitä se on aiemmin tällä kaudella ollut. Vaikka autosta saakin enemmän tehoa tuona hetkenä, pitää sen silti olla ajettava eikä saa olla yllättäviä tehopiikkejä.

Miksi Vettelillä ei ollut vastaavaa ongelmaa ? Kuskeilla voi olla omat mieltymyksensä kaasun toimintaan jolloin molemmille tehdään omat kartat.
 

Skenejeesus

Viihdekäyttäjä
Liittynyt
8.1.2008
Viestit
4207
Sijainti
Maranello
Jotenkin itsekin onnistuin sivuuttamaan sen tosiasian, että tuossa todella ei liioitella, jos sanotaan että hengenlähtö oli todella lähellä. Ja kun tosiaan Kimi ehti tilanteen nähdä kehittyvän, olen ihan varma, että siinä ehti ajatus jos toinenkin käydä mielessä. Ehkei muuten, mutta tuoreena isänä mieli toimii selkeästi erilailla kuin muuten. Vaikka Kimi sitä vaaraa toivoikin juuri jokin aika sitten, uskoisin, että tuossa tilanteessa oli vähän toiset fiilikset. Näin ollen saa nähdä, mitä tästä seuraa. En pitäisi mahdottomana, että vähitellen Kimillä alkaa oikeasti raksuttaa päässä yhtälö, johon kuuluu mm. lapsi, loppuelämä, riskit, raha jne jne. Loppukaudesta voimmekin nähdä entistäkin varovaisemman Kimin ja siinä voikin lopulta käydä niin, että Kimi tekee Ferrarin päätöksen ensi kaudesta sikäli helpoksi, että ilmoittaa itse lopettavansa. Mielestäni se olisi järkevää kaikilta osin.
Eiköhän Kimi Spassa taistele taas voitosta jos kalusto vähänkään antaa myöten. Monesti on siellä ainakin kauden parastaan esittänyt.
 

Pecca

Well-known member
Liittynyt
9.6.2009
Viestit
2004
Sijainti
Suomi
Niin Kimihän sanoi itsekin, että ei sitä koskaan unohda. Kyllä se oli tosi kova juttu.

Nyt nähdään, että pääseekö Kimi vielä takaisin omalle tasolleen. Tosi harmillista, että näin kävi. Kisassa olisi ollut mahdollisuudet vielä vaikka mihin. Mutta loppukausi nyt on vielä edessä. Puolet kisoista. Toivottavasti Iceman näyttää että on todella Iceman.:dunno:
 

Masza

Well-known member
Liittynyt
11.9.2012
Viestit
2100
Sijainti
Täällä
Aika jännä, että optiosta pitäisi noin paljon pulittaa (siis 15 milliä, jotka Williams mukamas vaatii). 4 millillä kuitenkin palkkaisivat Hulkin... Ja olishan heillä vielä Massakin, jota ainakin Smedley hehkuttaa :D Ei sillä, Massan suoritustasohan on paras noista hieman vanhemmista kuskista tällä hetkellä.
 

Horace

Well-known member
Liittynyt
24.6.2015
Viestit
140
Terve!

Avaanpa tässä vähän omaa näkemystäni Kimin tästä kaudesta ja nykytilanteesta. Pohjustan kaiken sille että minä en ainakaan ennen kauden alkua odottanut Kimin voittavan Vetteliä jatkuvasti vaan melko tasaiseksi pariksi veikkailin. Tosin aika-ajoissa ajattelin Vettelin olevan vahvempi. Uskon myös että Ferrarilla ajateltiin heti alusta että Vettel on ykköstähti ja odotettiinkin että Vettel voittaa Kimin vaikka tasapuolisesti kohtelevatkin ja haluavat molemmille hyviä tuloksia.

Lähdetään nyt ihan Australiasta menemään: Aika-ajohan oli ihan hyvä, viides ruutu ihan vettelin takana ja eroa vain muutama sadasosa. Kilpailusta oli lähdön hankaluuksista huolimatta tulossa hyvä kunnes jotain tapahtui varikolla kun tunkkimies pudotti auton ja Kimiltä lipesi sormi kytkimeltä ja tämän seurauksena rengas irtosi ja saldona 0 pistettä. (Jossittelemalla ja olettamalla Kimi olisi hyvinkin voinut olla kisassa neljäs heti Vettelin takana)

Malesia: Aika-ajo meni perseelleen, kisassa alun rengasrikon jälkeen hyvä ja vahva nousu sijalle 4. Vaikka turva-auto pelastikin pahimmalta oli eroa vielä turva-auton lähtiessä aika paljon.

Kiina: Aika-ajo meni nihkeästi jääden vettelistä puolisen sekunttia ja kuudes ruutu. Kisassa taas vahvaa ajoa ja lopulta neljäs sija. Taas jossittelemalla Kimi olisi päässyt _yrittämään_ vettelistä ohi jos olisi ollut muutama kierros lisää ja kuka tietää vaikka se olisikin ollut Kimi pallilla siinä kisassa.

Bahrain: Aika-ajo olisi toki voinut mennä paremminkin mutta ero Vetteliin oli sallitun rajoissa sen vähän alle kolme kymmenystä ja neljäs ruutu. Kisassa Kimi ajoi taas hyvin ja oli tuloksissa toinen. Uskallan tähän sanoa että jopa ilman Nicon jarruongelmia ja Vettelin virheitä olisi Kimi ollut Vettelin edellä maalissa kolmas ja ehkä jopa haastanut Nicoakin lopussa :tongue:

Espanja: Aika-ajo meni melkoisen hanurilleen ja seitsämäs ruutu. Kisaa en niin tarkkaan muista oliko vauhti minkälaista mutta lopussa neljäs sija Vettelin peesissä jäi ottamatta Williamsin hyvän suoranopeuden yms takia. Tismalleen sama kävi Vettelille aikaisemmassa kisassa. Enkä tarkoita ottaa mitään Valtterilta pois, ajoi hienosti.

Monaco: Aika-ajo taisi olla taas perus nihkeä ja olikohan kuudes ruutu jääden Vettelille reilu puoli sekunttia. Kisassa taas monacomaisesti hankala päästä kenestäkään ohi ja lopussa Ricciardon tuoreille kumeille mahtanut mitään ja sijoitus sama kuudes.

Kanada: Kauden paras aika-ajo ja kolmas lähtöruutu. Jossittelemalla taas :D jos Vettelillä ei olisi ollut ongelmia olisi hyvin voinut olla Kimin edellä mutta melko pienellä erolla. Joka tapauksessa hyvä aika-ajo Kimiltä. Kisassa taas hyvää ajamista ja varma pallipaikka tulossa kunnes tulee tämä spinni ja neljäs sija.

Itävallan kisa jäi minulta väliin mutta mitä jälkeenpäin seurannut niin minun mielestä kauden toistaiseksi ainut umpipaska viikonloppu. Aika-ajossa joku ihme nukahtaminen varmaan sekä inssiltä että Kimiltä ja kisassa taas ihmeellistä sutimista ja kolari Alonson kanssa. Tohon sutimiseen ja kolariin en ota enempää kantaa kun ei kunnon kuvakulmaa ole saatu.

Aika-ajot on tottakai suurimmaksi osaksi olleet pettymys vaikka siellä muutama hyväkin on seassa. Tottakai myös Espanja ja Monaco ovat pettymyksiä mutta niissäkin vaikutti eri asiat kuten se että ei se Vettelikään päässyt Williamsista ohi Bahrainissa ja Monaco nyt on Monaco ja loppuun kun laitetaan vielä turva-auto ja Ricciardon tuoreet kumit + sen banzai-liike niin olisiko kukaan muukaan mahtanut mitään? Kanadassa myös kolmospaikan menetys vitutti mutta muuten kisa ja koko vkl oli oikein jees.

Nyt on tullut tämä uusi huhu että Valtterille olisi jo tarjottu Ferrarilta sopimusta. Joko lehdistö (taas vaihteeksi) keulii aika huolella tai sitten jos tuo pitää paikkaansa niin en voi kun ihmetellä Ferrarin meininkiä. Arrivabene alusta asti sanonut miten on "vasta niin ja niin mones kilpailu ja aikaa on ja katsotaan kokonaisuutta" niin perkele nimenomaan sitä kokonaisuutta kun katsoo niin Kimi on neljäs listalla heti Vettelin jälkeen eli juuri siellä missä pitääkin (olettaen että Ferrari odottikin Vettelin olevan vahvempi) ja tosiaan kahdesta keskeytyksestä huolimatta ja Ferrarikin tallina toisena. Vauhti ja ajaminen on ollut hyvää vaikka muutama paska aika-ajo onkin tullut. Noita keskeytyksiä minä en suostu laittamaan kumpaakaan Yksin Kimin piikkiin enkä sitä Kanadan spinniäkään vaikka varmasti olisi ollut vältettävissä Kimin paremmalla keskittymisellä/valppaudella yms yms.. Ei tässä lopulta ole kuin tuo Itävallan keskeytys ja Kanadan spinni nyt päällimmäisenä mikä tuntuu ahdistavan lehdistöä ja minkä takia Kimiä ollaan potkimassa pihalle. Kanadassa jo näkyi että Espanjan ja Monacon nihkeiden kisojen jälkeen oli taas tulossa hyvä kisa. Jos Kimi olisikin yllättänyt (ainakin minut) ja piessyt Vetteliä ihan urakalla tähän asti niin oltaisiinko Vetteliä potkimassa samalla tavalla pellolle? Tuskin.

Jooo tulipa jaariteltua pahoittelut siitä :D
 

Revolt

Lead Singer
Liittynyt
19.1.2007
Viestit
3395
Ei sillä, Massan suoritustasohan on paras noista hieman vanhemmista kuskista tällä hetkellä.
Jaa meinaat, että Alonson tai Buttonin ajamisessa on jollain lailla toivomisen varaa? Mielenkiintoista. Kerrotko, millä perusteella Massa ajaa noita herroja paremmin? Tuloslistan? :rolleyes:
 

Revolt

Lead Singer
Liittynyt
19.1.2007
Viestit
3395
Ei tässä lopulta ole kuin tuo Itävallan keskeytys ja Kanadan spinni nyt päällimmäisenä mikä tuntuu ahdistavan lehdistöä ja minkä takia Kimiä ollaan potkimassa pihalle. Kanadassa jo näkyi että Espanjan ja Monacon nihkeiden kisojen jälkeen oli taas tulossa hyvä kisa.
Kyllä nuo jatkuvat alisuoritukset aika-ajoissa olivat jo hyvinkin paljon lehdistön huomion kohteena ennen näitä spinnejä. Ja muutenkin tuo nyt oli sellaista jos-jos -ajatusmaailmaa, jolla ei tosielämässä ole paljoakaan arvoa. Muistuttaisin jälleen kerran siitä, että Kimi ei elä missään omassa kuplassaan eli jos aletaan jossittelemaan yhden kohdalla, voidaan tehdä sitä muidenkin kohdalla ja näillä taas on sitten vaikutusta siihen Kimin jos-todellisuuteen. On ihan ajanhukkaa mallintaa maailmaa siten, että jos tämä yksi asia olisi mennyt toisin mutta kai muu pysynyt muuttumattomana. Ei se vain toimi sillä tavalla.
 

Masza

Well-known member
Liittynyt
11.9.2012
Viestit
2100
Sijainti
Täällä
Jaa meinaat, että Alonson tai Buttonin ajamisessa on jollain lailla toivomisen varaa? Mielenkiintoista. Kerrotko, millä perusteella Massa ajaa noita herroja paremmin? Tuloslistan? :rolleyes:
Olit varmaan Jarno Trullistakin samaa mieltä miehen Caterham-aikoina, että ikäluokkansa parasta sillä hetkellä.

Paha Alonsosta ja Buttonista on oikein sanoa mitään, kun kisat päättyvät jatkuvasti auton ongelmiin. Toki, jos vaikka Alonsoa fanittaa, niin ottaahan se voimille, kun Fefen ex-kakkoskuski jatkuvasti ohittaa kiekalla ex-ykköskuskin.
 
Viimeksi muokattu:
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös