Tie Tamper... Eduskuntavaaleihin 2015

Formulanomi

Seksikäs rumä kääpiö
Liittynyt
22.10.1999
Viestit
41380
Sijainti
Toisaalla
Onneksi näin euro-aikana ei ole ollut lamaa lain, vain ikuista autuutta ja nousukautta. :eek:

Väitteet siitä että homma kustiin 90-luvulla tahallaan jotta Suomi saatiin Euro-kuntoon eivät liene välttämättä ihan tuulesta temmattuja. Hyvä Paavo, hyvä Sauli!
Jaa-a. Missäköhän piireissä väitetään, että "homma kustiin 90-luvulla tahallaan"? Melkein arvaan, mutta kerro silti. Ja on ne tuulesta temmattuja. "Kutka" ovat Paavo ja Sauli, ja miksi olet maininut heidät tässä yhteydessä?
 
Örfil

Guest
Terveenä ja rikkaana on hyvä pullistella, mutta vanhana, sairaana ja työttömänä luulisi tajuavan että puolue ei tarvitse enää heitä. Jotenkin tulee Neuvostoliitto mieleen, totuutta ei uskota.
Tuskin tämä minulle oli suora kuitti, mutta sopii hyvin kuitenkin ja vastaan: pitäisikö puolue ja ehdokas siis valita sen mukaan mikä on massitilanne?
Eli esim. mun olis pakko äänestää nyt vassareita vaikka en ole kuunaan moisia äänestänyt tai tuntenut muutenkaan punalippuja ja työväenlauluja kohtaan mitään vetoa?

Perin kummallinen olettamus :confused:
 
jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Näin on. Mä uskon kaikilla puolueilla ja ehdokkailla olevan vilpitön halu toimia Suomen ja sen kansalaisten parhaaksi. Näkemykset siitä mikä se on ja miten se saavutetaan poikkeavat.
 
McRäkä

Banned
Liittynyt
14.12.2001
Viestit
2070
Näin on. Mä uskon kaikilla puolueilla ja ehdokkailla olevan vilpitön halu toimia Suomen ja sen kansalaisten parhaaksi. Näkemykset siitä mikä se on ja miten se saavutetaan poikkeavat.
Aika monilla on vilpitön halu toimia oman itsensä parhaaksi jotta pääsee ylenemään Euvostoliiton palkkiovirkaan. Tuo vaatii monesti niitä kipeitä päätöksiä, mutta eipä se haittaa kun oma tulevaisuus ja ura on turvattu, eikä tarvitse jäädä tänne vastaamaan omista teoistaan. Olisihan se harmillista jos maamme poliittinen kenttä olisi suljettu systeemi jossa joutuisi vastaamaan teoistaan eikä olisi mahdollisuutta paeta.
 
sammyosammy

Senior Citizen
Liittynyt
12.6.2010
Viestit
5925
Sijainti
Out Of Bounds
Mikä vika siinä omassa valuutassa jonka arvo määräytyy luonnostaan taloustilanteen mukaan oikein on??
Siinä on se vika, että meillä ei riitä katsos omaa fyrkkaa tarpeeksi. Meidän yritykset ottavat lainaa ulkomailta. Tai sitten ne yritykset eivät kasva ja työllistä. Kun ei ole sitä fyrkkaa.

Muistan sen aamun, kun faija -pankkiuran tehnyt mies- sanoi mulle yksi kaunis aamu, että sammyosammy, nyt rytisee ja kovaa (huomatkaa välimerkkien käyttö). Päästettiin oma pikku markka kellumaan ja paljonko se devalvoituikaan? Kolmanneksen?
Valuuttalainoja ottaneita pk-yrityksiä katkesi kuin *tähän joku kiva metafora*. Lainojaan ei ollut terminoinut juuri kukaan, koska se maksaa.

Meillä oli kiva oma markka. Heilui markkinoiden mukana. Ja aina oltiin niiiiiiin kilpailukykyisiä?

Maailma muuttuu.

e: pahoittelen toista viestiäni säikeeseen
 
burb

.
Liittynyt
19.2.2002
Viestit
46199
Helvetin helvetti.

Keksisin liioittelematta tuhat miljardia syytä joka puolueen kohdalla miksi juuri sitä puoluetta ei kannata äänestää. Harvassa on kunkin kohdalla syyt äänestämiseen.
Vaalikoneita vekslaamalla olen tullut tulokseen että oma poliittinen asenteeni on sekasikiö ja jonkinlainen mössö; yritän napata näkemyksiä sieltä täältä, osumatta kuitenkaan yhdenkään puolueen kanssa samoille linjoille. Voisin kuvitella ettei vaalikonevastausteni perusteella muodostettaisi kovinkaan loogista ja toteuttamiskelpoista poliittista ohjelmaa. Yritä nyt tässä sitten keksiä itselle sopivaa edustajaa/puoluetta.
Ei tee mieli jäädä nukkuvaksikaan.

-> sikiöasento + itku.
 
Sulla on ihan selvästi Persu -asennetta. Niiden poliittinen asenne on myös sekasikiö eli mössö. Tavallaan pakostikin, kun yrittävät miellyttää kaikkia.

Äänestä siis Persuja!

Ja huom! Ilman *koska rasismi*, *vastuunpakoilu edellisten vaalien jälkeen* sekä pöhköäkin pöhkömmät edustajat kuluneella kaudella jää taatusti äänestämättä, mutta ei noiden äänestäminen vallan mahdoton juttu olisi itsellekään. ("kakkossuosikki"?!) Vaikka en ole järin tyytyväinen kokoomuksen taktiikaan hallituksen muodostamisessa ja "saattohoidosta", ko. puolueen "yleiset" arvot ovat lähinnä.
 
jupla

Well-known member
Liittynyt
30.6.2005
Viestit
12416
Sijainti
Kurjala
Tuskin tämä minulle oli suora kuitti, mutta sopii hyvin kuitenkin ja vastaan: pitäisikö puolue ja ehdokas siis valita sen mukaan mikä on massitilanne?
Eli esim. mun olis pakko äänestää nyt vassareita vaikka en ole kuunaan moisia äänestänyt tai tuntenut muutenkaan punalippuja ja työväenlauluja kohtaan mitään vetoa?

Perin kummallinen olettamus :confused:
Jos et osaa itse vastata tuohon kysymykseesi niin taitaa olla turha jatkaa.

Ihminen muuttuu vanhetessaan, musiikkimakukin usealla, miksei siis voi ideologiaakin vaihtaa. Etenkin jos edellinen puolue tarvitsi vain ääntäsi eikä mahdollisesti ajanut asioita joita arvostat. Vaihtoi Vartiainenkin (Juhana, ei Jenni) puoluetta.
 
Örfil

Guest
Toki olen vaihtanut, nytkin vaihtuu, mutta perusideologia ei muutu.
 
burb

.
Liittynyt
19.2.2002
Viestit
46199
Sulla on ihan selvästi Persu -asennetta. Niiden poliittinen asenne on myös sekasikiö eli mössö. Tavallaan pakostikin, kun yrittävät miellyttää kaikkia.

Äänestä siis Persuja!

Ja huom! Ilman *koska rasismi*, *vastuunpakoilu edellisten vaalien jälkeen* sekä pöhköäkin pöhkömmät edustajat kuluneella kaudella jää taatusti äänestämättä, mutta ei noiden äänestäminen vallan mahdoton juttu olisi itsellekään. ("kakkossuosikki"?!) Vaikka en ole järin tyytyväinen kokoomuksen taktiikaan hallituksen muodostamisessa ja "saattohoidosta", ko. puolueen "yleiset" arvot ovat lähinnä.
Vaikea nähdä että voisin antaa ääneni puolueelle jonka pomo mm. vastustaa samaa sukupuolta olevien avioliittoja, aborttia ja naispappeutta. Eikä ole saanut putsattua puoluettaan rasismista.
Tai joka ei edes halua hallitusvastuuta. Miksi sellaiselle pitäisi antaa ääni? Protestiksi?

Eiku jaa, piti ihan tarkistaa asia. Kyllä se on käytännössä koko puolue tasa-arvoista avioliittolakia vastaan, ei pelkkä pomo.
 
Albert Oil

Hippi ja juntti
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
55371
Sijainti
Korviesi välissä
Vaikea nähdä että voisin antaa ääneni puolueelle jonka pomo mm. vastustaa samaa sukupuolta olevien avioliittoja, aborttia ja naispappeutta. Eikä ole saanut putsattua puoluettaan rasismista.
Tai joka ei edes halua hallitusvastuuta. Miksi sellaiselle pitäisi antaa ääni? Protestiksi?

Eiku jaa, piti ihan tarkistaa asia. Kyllä se on käytännössä koko puolue tasa-arvoista avioliittolakia vastaan, ei pelkkä pomo.
Taidat olla homo.
 
Formulanomi

Seksikäs rumä kääpiö
Liittynyt
22.10.1999
Viestit
41380
Sijainti
Toisaalla
Vaikea nähdä että voisin antaa ääneni puolueelle jonka pomo mm. vastustaa samaa sukupuolta olevien avioliittoja, aborttia ja naispappeutta. Eikä ole saanut putsattua puoluettaan rasismista.
Tai joka ei edes halua hallitusvastuuta. Miksi sellaiselle pitäisi antaa ääni? Protestiksi?

Eiku jaa, piti ihan tarkistaa asia. Kyllä se on käytännössä koko puolue tasa-arvoista avioliittolakia vastaan, ei pelkkä pomo.
Koska *mössö > *rasismi + x + y + z

Ja ihan vain kostox. Ja jos et tahdo olla "hjomo".
 
burb

.
Liittynyt
19.2.2002
Viestit
46199
Koska *mössö > *rasismi + x + y + z
On tietysti totta että jos ei yhdenkään puolueen kanssa mene ajatuksen yks yhteen, tai edes lähelle, niin joistakin tärkeäksi katsomistaan linjauksista pitää luopua ja yrittää edes joistakin pitää kiinni.
Mutta en vaan voi persuja äänestää, en.
Vaikka vaaliohjelmassaan on hyviä kohtia, ei persuilla ole oikein sanat ja teot kohdanneet. Iso osa toki johtuu siitä etteivät ole edes halukkaita tekemään mitään, kunhan huutelevat one-linereita sivusta.
 
Ylös