F1-Uutisia 2015

Status
Ei avoinna uusille viesteille.

Hevimies

Hippaheikkien kuningas
Liittynyt
13.6.2005
Viestit
986
Sijainti
Savonlinna
No ei todellakaan ole. Viimeksi George W. Bush sanoi, että hänen politiikkaansa ohjailevat suoraan hänen Jumalalta saamansa käskyt. Lisäksi monen (tai 'joidenkin') oikeustalon edessä seisoo raamatullisia patsaita jne.


Joko unohdit kirjoittaneesi samassa postauksessa, että USA:ssa on "aidosti" erotettu valtio ja kirkko toisistaan? Hohhoh.
Kyllä USA:ssa on valtio ja kirkko erotettu toisistaan toisella tavalla kuin suomessa. Vielä kun erotettaisiin päätöksenteko ja uskonto.
 

SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5725
Kyllä USA:ssa on valtio ja kirkko erotettu toisistaan toisella tavalla kuin suomessa. Vielä kun erotettaisiin päätöksenteko ja uskonto.
No jos haluat kuvitella yhden uskonnon tuputtamisen kaikille olevan jotenkin eri asia kuin yhden kirkon ja valtion välinen suhmurointi, niin ole hyvä, elä vaan unimaailmassasi.
 

ToXiCiTy

I am fabulous!
Liittynyt
20.4.2008
Viestit
16731
Sijainti
Järvenpää
Niin onhan jenkeissä valtio ja uskonto erotettu toisistaan, mutta sulla ei ole mitään mahdollisuutta isoon poliittiseen virkaan ilman uskoa jumalaan. Äärioikestohan siellä on vallassa kera ääriuskovaisten.
 

Antti82

Well-known member
Liittynyt
27.5.2005
Viestit
1368
No ei todellakaan ole. Viimeksi George W. Bush sanoi, että hänen politiikkaansa ohjailevat suoraan hänen Jumalalta saamansa käskyt. Lisäksi monen (tai 'joidenkin') oikeustalon edessä seisoo raamatullisia patsaita jne.
Bushia saattaa ohjata usko, mutta ei kirkko. Nämä ovat kaksi täysin eri asiaa. Suomessa sen sijaan on valtionkirkko. Jokainen yritys (siis ihan jokainen, myös se muslimien pyörittämä pitsamesta) maksaa osan tuloistaan ev. lut kirkolle yhteisöveron kautta. Tässä on merkittävä ero usan systeemiin. Mutta ei liity enää mitenkään F1-uutisiin, joten päätän tämän tähän.
 

Tallipäällikkö

Well-known member
Liittynyt
5.10.2014
Viestit
469
Viimeksi kaudella 2006 F1:iin renkaita valmistanut rengasvalmistaja Michelin kertoo olevansa valmis palaamaan sarjaan 2016, nykyisen valmistajan Pirellin sopimuksen umpeuduttua - tietyin ehdoin.
- Miksipä ei? Olemme täysin avoimia paluulle, mutta vain joidenkin tiettyjen edellytysten kera - formula ykkösten täytyy muuttaa teknisiä sääntöjään, kommentoi ranskalaisvalmistajan urheilujohtaja Pascal Couasnon italialaiselle Autosprint-lehdelle.
- Renkaista täytyy tulla taas teknisiä objekteja, ei pelkästään työkaluja enemmän tai vähemmän vaikuttavan show'n luomiseen, Couasnon lisäsi.

Michelin-pomo haluaa formula ykkösten siirtyvän käyttämään Formula E -sarjan tavoin 18-tuumaisia renkaita.

- Haluamme 18-tuumaiset renkaat, jotka ovat jo käytössä Formula E:ssä ja pian myös toisessa sarjassa.. Mikäli F1 haluaa harkita ehdotustamme, tahtomme palata takaisin on luja. Jos asiat halutaan kuitenkin pitää nykyisellään, niin ei kiitos, emme ole siinä tapauksessa kiinnostuneita, Couasnon sanoi.

- Voimme tehdä oman ehdotuksemme tarjouskilpailun yhteydessä. Sen jälkeen on Bernie Ecclestonen ja FIA:n asia päättää, hyväksyvätkö he sen vai eivät, Couasnon jatkoi.
http://www.mtv.fi/sport/f1/uutinen/artikkeli/michelin-valmis-f1-paluuseen-haluamme-18-tuumaiset-renkaat/5085076
Saa nähdä, onko meillä muutaman vuoden päästä kaksi rengasvalmistajaa mukana lajissa.
 

Silk Cut Jaguar

Well-known member
Liittynyt
18.6.2007
Viestit
3532
Tai missä kohtaa Michelin vaatii monopolia?
Ei missään, mutta on se nyt mielestäni vähän itsestäänselvä oletus, koska FIA ei sitä varmasti halua. Ehkä Michelinille sopisikin kun eikös alunperin lähtö johtunut siitä kun eivät halunneet jatkaa yksinäisenä toimittajana. Epäilen että Pirelli ei niin innostuisi kilpailusta.

Couasnon states Michelin is now "open to supply tyres in a monopoly regime with a sole supplier" (http://www.autosport.com/news/report.php/id/118945)

+ Bööni ei tykkää: http://www.autosport.com/news/report.php/id/118966

En tiedä haluaisinko itsekään rengassotaa. Se voi kuitenkin luoda taas sen tilanteen, jossa toinen on niin paljon edellä, että lopputuloksena on kahden eri luokan kisa. Sen sijaan voisi lopettaa tämän kästämättömien seosten pakottamisen ja antaa toimittajalle vapaat kädet tehdä mitä haluaa ja jopa tehdä omia sopimuksia tiimien kanssa.
 
Viimeksi muokattu:

Silk Cut Jaguar

Well-known member
Liittynyt
18.6.2007
Viestit
3532
http://www.bbc.com/sport/0/formula1/32751118

Formula 1 bosses have agreed to bring back refuelling in 2017 as part of a range of measures aimed at making the sport more exciting.

There will also be higher revving and louder engines and changes aimed at making cars "five to six seconds a lap faster", governing body the FIA said.

For 2016, bosses have approved a plan to allow teams free choice of the four available tyre compounds for each race.
 

Skenejeesus

Viihdekäyttäjä
Liittynyt
8.1.2008
Viestit
4207
Sijainti
Maranello
Saa nähdä, onko meillä muutaman vuoden päästä kaksi rengasvalmistajaa mukana lajissa.
Olisiko se kenenkään etu? Tai kenenkään muun kuin paremmin menestyvän rengasvalmistajan. Sen voi vielä jotenkin hyväksyä että yksi talli voittaa säännöllisesti paremman auton ja/tai moottorin takia. En kuitenkaan haluaisi nähdä kilpailua jossa toisen rengasmerkin edustajilla ei olisi mitään mahdollisuutta menestyä jos erot valmistajien kesken kasvaisivat suuriksi.
 

trotwood

Well-known member
Liittynyt
20.1.2007
Viestit
285
Soudetaan ja huovataan. 2019 voidaankin sitten siirtyä luontevasti taas 0,9 litraisiin etanolihybrideihin. Varikolla saa käydä lataamassa pattereita.
 

Nurtsi

Registered Loser
Liittynyt
9.8.2011
Viestit
5615
Juuri kun oli niin tärkeää saada painoa ylös niin nyt sitä taas pudotetaan alas. Ihmettelen vaan. Muuten kuullostaa ihan jännältä.
 

Tallipäällikkö

Well-known member
Liittynyt
5.10.2014
Viestit
469
Mitenköhän nyt ne (Pirelli) ovat suostuneet tuohon, että tallit saavat itse valita rengasseokset kilpailuun. Aiemminhan he torppasivat tämän sääntöuudistuksen mm. logistisilla syillä.
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
15056
Pirellin osalta ja siitä mikäli tuo vapaa seosten valinta kilpailuun todella ensi kaudesta eteenpäin on totta niin iso peukku sille!:alppu: Sitä onkin odoteltu jo 20 pitkää vuotta.

Sen sijaan välitankkauksen paluusta lajiin en ole oikeastaan yhtään iloinen. Ainoa ilonaihe siinä mahdollisesti olisi tietenkin turbojen (mikäli nekin aiotaan poistaa niin sitten en kyllä ymmärrä taas tätä jatkuvaa paluuhakua vapaasti hengittäviin autoihin.) vapaampi koneen kierrätys ja voimakkuuden näyttäminen aiempaan verrattuna mikäli joitakin rajoituksia silti niille jäisi. Ja muutoin tietenkin hieman enemmän hidastuvat varikkopysähdykset.

Varikkopysähdystenkin osalta jo aivan välitankkausajan lopullakin nähtiin juuri ja juuri vähän alle tai tasan 5 sekunnin pysähdyksiä. Taisi tuo ennätys jäädä muuten Mark Webberille noista välitankkauksen mukaan laskevien varikkopysähdysten ennätysajasta ja silloin mentiin vähän alle David Coulthardin vuoden 1997 ennätyksen. Ja etenkin vuoden 1997 ennätys oli silloisessa välitankkausten aikakaudessa melkoinen ennätys. Ja sekin oli suunnilleen vain 5 sekuntia tai jopa vähän alle.
 

markot

Well-known member
Liittynyt
20.5.2005
Viestit
4393
Mitenköhän nyt ne (Pirelli) ovat suostuneet tuohon, että tallit saavat itse valita rengasseokset kilpailuun. Aiemminhan he torppasivat tämän sääntöuudistuksen mm. logistisilla syillä.
Ihme selitys aiemminkin, jos tallit päättävät renkaansa 3 kisan "paketeissa" (esimerkkinä Australia, Malesia ja Kiina) niin kuljettaminen vaatii tasan yhtäpaljon kuljetuskapasiteettia kuin nykyinen tapa...
 

uuci

Well-known member
Liittynyt
13.5.2010
Viestit
3562
Voisikio tuon välitankkausten palauttamisen takana olla turvallisuus? Kun noita renkaita on viime vuosina aika huolimattomasti kiinnitetty. Mutta toisaalta siinä on riski, että tulipaloja syttyy ja on noi sähkölaitteet.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös