Karkit

Saunatakki

Walk a Crooked Mile
Liittynyt
3.8.2014
Viestit
2377
Vähän aikaa sitten törmäsin kaupassa asioidessani Snickersin valkosuklaapatukkaan. Onko tämä tuorekin tuote vai ovatko silmäni onnistuneet tämän tuotteen aikaisemmin välttämään? Uusi suosikkini joka tapauksessa.
 

Zervuska Haidis

Well-known member
Liittynyt
8.1.2007
Viestit
12618
Sijainti
Sivulla viisi
Aika usein ainakin meitin Prismassa on viikoloppuisin irtokarkkeja saanut alle viidellä eurolla kilon. Eikä siellä ole mitään kaaosta kuunaan silmään osunut.
 

Joni

Well-known member
Liittynyt
19.1.2004
Viestit
16942
– Oli ollut kaaos, aikuiset olivat tönineet, hyllyjä meni rikki ja turvamiehet olivat tulleet paikalle. Tsiisus, mitä touhua. Voisi kuvitella, että tuo olisi ollut lasten juttu, mutta että aikuiset tappelevat karkeista, viestin kirjoittanut ryhmän jäsen kertoi ja toivoi, että joku kyseisistä ”aikuisista” tunnistaisi itsensä.
– Kampanja oli tarkoitettu hyvän mielen tempaukseksi, jolla saadaan hymyä suupieliin. Sujuvuus oli turvattu lisäämällä henkilökuntaa irtomakeisosastolle. Lisäksi paikalla oli kolme vartijaa ohjaamassa tilannetta. Mitään hyllyjä ei esimerkiksi hajonnut, Lundmark totesi Helsingin Uutisille.
:doubtful: Jokatapauksessa aikamoista touhua. Sama ämpäreiden kanssa. Mikä kaaos siitä tuliskaan jos olis joku lonkero tai kalja puoleen hintaan hypermarketissa? Sit vasta oliskin hard rock halleluujaah.
 
Viimeksi muokattu:

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
En huomannut 12 vuotta sitten kaaosta, vaikka olutta sai lähes 50% halvemmalla kuin nykyään.
 

Hartsa76

Well-known member
Liittynyt
23.2.2012
Viestit
7209
Mitähän tosta olis tullut, jos olis saanu niiden karkkien kantamiseen ilmaisen ämpärin.
Jos olisi jaettu ilmaisilla oluttölkeillä täytettyjä ilmaisia ämpäreitä, niin siitähän vasta kaaos olisi syntynyt puliukkojen rynnättyä hakemaan itselleen ämpärillisen ilmaista olutta.
 

AJ

Well-known member
Liittynyt
19.7.2000
Viestit
69605
Sijainti
Toinen Maailma
Olikos noiden sisusta semmosta läpikuultavaa? Muistelen joskus yllättyneeni, kun ei ollutkaan sellaista normaalin lakun tummaa.
 
Ylös