Tänne kaikki merkityksettömät ilmoitukset, vol X

Status
Ei avoinna uusille viesteille.

Ykskakskol

______________
Liittynyt
10.3.2015
Viestit
1504
Mitä perkeleen helvettiä nyt taas.
One direction niminen poikabändi on kuulemma tänään esiintymässä Suomessa.
Minä luulin sen olevan lasten ja muiden vajaaälyisten yhtye, vaan siellähän on ihan täysijärkisinä pitämiäni liki kolmekymppisiä naisihmisiä. Oma ei sentään ole. Se olis lusikat jakoon siltä istumalta. Ei helvetti. Tää on aivan suoraan multa pois.
Tuttava on viisikymppinen, osti liput acdc:n konserttiin.
Täytyy myöntää että vähäsen teki mieli lähteä itsekin kun kysyi että lähdekkö, mutten mä vaan kehtaa pappaosastoa lähteä vahvistaan. Lähtee poikansa kanssa, hienoa että nuorimies (kolmikymppinen) arvostaa hyvää musiikkia.
Tämä one direction ei sano mulle mitään. Mutta acdc kun esiintynyt samassa kaupungissa pariin kertaan, missä asustellut olen, on kyllä tehnyt mieli lähteä katsoon. Nythän se on varsin kaukana tällä kertaa. Sillon jokunen vuosi sitten kun olin siinä iässä että vielä olisi kehdannut. Parikymppisenä.


Eipä kait tää uutisotsikkoonkaan oikein kuulu joten laitan tähän jatkoksi.
Lueskelin mitä mieltä hommassa oisivat kreikan jutuista. Tällanen sattu simmuihin.
http://hommaforum.org/index.php/topic,101255.msg1911638.html#msg1911638
Hän kertoo pistäneensä kerran myyntiin ison määrän lihaa ja huomanneensa pian, että hienoa, sehän oli myyty. Raporteista selvisi, ettei mitään oltu myyty, kaikki oli varastettu.
Edellinen k-kauppias paikasta joka tuli tunnetuksi.
Semmonen se helsinki.
Hauskaa sinänsä että kokkarien lehdestä juttu, vähän niinkun hupaisaa koskapa ovat varsin hyvin mamubisneksillään tiettyjä juttuja aiheuttaneet juuri he.

Toi lihan vieminen juttu sinänsä, mutta voisihan sitä kaliaa valtio antaa ilmattees ettei kenenkään tarvii varastella, varsin halpaa on se jos ei veroja lasketa mukaan. Samoin kuin leipää ja voita leivän päälle nälkäisille voisi antaa. Vaan eivätpä anna eivät. Sekä makkaraa voisivat antaa. Ja kalastusvehkeet.
 

Joni

Well-known member
Liittynyt
19.1.2004
Viestit
16942
Eilen tuli oltua suomenlinnas, baarikärpäses jne





 
Viimeksi muokattu:

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
Löysin tänään vihkon johon merkkasin intin aikana joka päivältä jonkun täkyn. Eli siis päiväkirjan juu. Ensikerran sen lukaisin läpi nyt. Upeaa oli lukea huhtikuin puolivälistä että tänään näimme ensimmäistä kertaa viestilaitteet. Se on ihan ok kun viestimiehiä on tammikuusta saakka koulutettu.
 

kempula

Well-known member
Liittynyt
14.4.2013
Viestit
630
Äsken emännän kaverina olin kun se leikkeli kissalta takkuja. Olin kyykyssä ja pitelin kissaa siinä ja kurkkasin omaan haaroväliini ja huomasin kuinka kassit roikkui boksereiden lahkeesta ulkona.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös