:eek!: Täällä taitaa olla viikonloppu hyvässä vauhdissa,kun tulee sellaista tekstiä että oksat pois.Itse olen täysin varma että Kimi voittaa huomenna puolen minuutin erolla toiseksi tulevaan.Vaurioituneella autolla ja väärällä visiirillä. :frank:Siis jos Kimi saa ajaa puhtaan kisan ja Vettel saa ajaa puhtaan kisan, niin Vettelillä ei ole mitään saumoja. Kimi on vain niin nopea kisakuski.
Kyllähän varmasti nelossija toi helpotusta. Paineita varmasti ollut niskassa jäämiehelläkin. Hyvä suoritus ja erot Vetteliin ja Rosbergiin sen verran pieniä, että jäi vielä parantamisenkin varaa. Nyt jäi ne perus yksi-kaksi muuta autoa siitä välistä pois, joita ei kuitenkaan aina ohitettaisi ensimmäisellä kierroksella kuten Kiinassa. Hyvään suuntaan ollaan nyt menossa :thumbup:Räikkönen oli kehonkieleltään kovinkin tyytyväinen Timpan haastattelussa. Kaksi kertaa meinasi hymy irrota, mutta tajusi vetää hymyn takaisin kimimäiseen tapaan.
No kyllähän paaluaika oli reilusti viimevuotista nopeampi.Miksi kierrosajat ei ole parantuneet juuri ollenkaan viime vuodesta, vaikka koneissa pitäisi olla paljon enemmän potkua? Miten suoranopeudet, onko niissäkään tapahtunut parannusta?
Ei 2014 Fefellä tai 12&13 Lotuksella moni muukaan olisi paljon ajellut eturiviin, ne nyt ei olleet ihan kausiensa parhaita autoja. Ei huonompiakaan, mutta ei todellakaan ole kuskin vika jos ei niillä aja useasti eturiviin.Katselin Kimin aika-ajon tuloksia paluunsa jälkeen. Kerran, siis yhden ainoan kerran on lähtenyt eturivistä kilpailuun. Se onkin ainoa kerta, kun Kimi on ylipäänsä ollut kolmen nopeimman joukossa aika-ajoissa. Pari kertaa nousi nelossijalta kolmanteen ruutuun, kun edellä oleva pudottiin ruudukossa, mutta ajamalla vain kerran kolmen joukossa :eek!:
Ainahan riskinä on se, että ohi ei pääse, jos varikkostopit eivät sitä mahdoillista. Joka tapauksessa tulet näkemään, että kimin perusvauhti on Vetteliä nopeampi, kun huomioidaan koko kilpailu.:eek!: Täällä taitaa olla viikonloppu hyvässä vauhdissa,kun tulee sellaista tekstiä että oksat pois.Itse olen täysin varma että Kimi voittaa huomenna puolen minuutin erolla toiseksi tulevaan.Vaurioituneella autolla ja väärällä visiirillä. :frank:
Kuka kuljettajista sitten puhuu inssilleen kielellä, jota vastapuoli ei ymmärrä?Mikä fiilis Alonsosta sitten jäi aiempina vuosina kun puhui radiossa kokonaisia keskusteluja italiaksi? Mietin vaan että miten se on huono asia puhua samaa mieltä tallin kanssa.
Alonsosta jäävät fiilikset on yleensäkin jotenkin hiukan sellaisia kuin olisi samuraimiekasta saanut osumaa. Mitä italian puhumiseen tulee, niin taisi olla enimmäkseen sellaista "Heko heko, noi enklantinkieliset ei tajua mitä me kommunikoidaan kun heitetään io lo so tutto fatto perkeetä pitkin eetteriä, ehu ehu!" -meininkiä. Toisaalta, jos löytyy sopiva yhteinen kieli, niin mitäs sitä suotta molemmille tahoille vierasta vääntämään.Mikä fiilis Alonsosta sitten jäi aiempina vuosina kun puhui radiossa kokonaisia keskusteluja italiaksi? Mietin vaan että miten se on huono asia puhua samaa mieltä tallin kanssa.
Tsori. Täällä foorumilla on jo Jumala. Ei ole tosin pahemmin tainnut F1-puolelle postailla.Ainahan riskinä on se, että ohi ei pääse, jos varikkostopit eivät sitä mahdoillista. Joka tapauksessa tulet näkemään, että kimin perusvauhti on Vetteliä nopeampi, kun huomioidaan koko kilpailu.
Mistäkö tiedän tämän? Mä oon Jumala.
Taitaa sitä lasta paljolti hoitaa joku muu kuin Minttu-rakas. Näyttää keskittyvän tuohon ulkoiseen puoleen ja bloginpyörittämiseen enempi, ja varmaan bisneksiäkin hänellä.Ei mitään mieltä lopettaa jos vain saa Ferrarilla jatkaa. Vaikka kakkoskuskina. Kuitenkin saa lisäkaudesta monta lisämiljoonaa pankkitilille. Ja kotona odottaisi vain kakkaisia vaippoja ja kirkuva lapsi. Antaa vaan Minttu-rakkaan hoitaa lasta nämä paskimmat vuodet.
Ricciardo pärjäsi vähintään yhtä hyvin myös kisoissa.Olet varmaan huomannut, että Ricciardokin on helvetin kova aika-ajaja. Räikkönen nykyään keskinkertainen.
Ihan oikeassa olet kyllä ja en niinkään kuskin syyksi sitä yrittänytkään laittaa. Lähinnä juuri sitä hain, että Kimi joutuu kisakuskina tekemään nousua peremmältä kärkeä kohti.Ei 2014 Fefellä tai 12&13 Lotuksella moni muukaan olisi paljon ajellut eturiviin, ne nyt ei olleet ihan kausiensa parhaita autoja. Ei huonompiakaan, mutta ei todellakaan ole kuskin vika jos ei niillä aja useasti eturiviin.
Kauaksi on tultu siitä Kimistä joka ei ollut edes podiumiin tyytyväinen... Vai voisikohan Kimi lähteä huomenna kahdella stopilla matkaan, Vettel lähtee kolmella raivoamaan Hamiltonin kanssa ja Kimi kuittaa sitten kun kaverit on ajaneet renkaansa loppuun :idea:Räikkönen oli kehonkieleltään kovinkin tyytyväinen Timpan haastattelussa. Kaksi kertaa meinasi hymy irrota, mutta tajusi vetää hymyn takaisin kimimäiseen tapaan.