Se oli tonnin seteli.
2007 Väykkä piti koko Suomea pinteessä, kun kieltäytyi rekisteröitymästä eduskuntaan, ellei hänelle anneta ministerinsalkkua. No nyt Paavo haluaa toisenlaista erityiskohtelua, kansanedustajapaikka jemmaan, menee Brysseliin, mutta on sieltä palaava, jos Sibbe suo. Natohaukkojen vika, tietenkin. Ei siellä Kilpisjärvellä vapaita parlamentaarisia kamareita olisi?Väyrynen: Nato-haukat ajavat minua ministerikisasta
Keskustan kansanedustaja, europarlamentaarikko Paavo Väyrynen kiistää luopuneensa kokonaan ministeriaikeistaan. – Voi olla, että varamieheni eduskuntakausi jää muutaman viikon mittaiseksi, Väyrynen sanoo.
Paavo Väyrysen mielestä julkisuudessa käyty keskustelu hänen kansanedustajana jatkamisestaan ja ministeriaikeistaan on vain Naton kannattajien kampanjointia häntä vastaan.
Keskustan Paavo Väyrynen kiistää luopuneensa ministeriaikeistaan ja eduskuntapaikastaan pysyvästi. Väyrysen mukaan häntä vastaan on aloitettu julkisuudessa kampanja, jonka taustalla ovat puolustusliitto Naton kannattajat.
– Huomaan, että minua vastaan on käynnistetty kampanja, jossa on jo nyt nähty aikamoisia pohjanoteerauksia. Asialla näyttävät olevan ennen muuta Nato-haukat, Väyrynen toteaa tiedotteessaan.
Väyrynen on pahoillaan siitä, että häntä on julkisuudessa syytetty valtakirjan tarkistamisen viivyttämisestä. Tästä syystä Väyrynen kertoo päättäneensä aikaistaa valtakirjansa tarkastuttamista.
Väyrynen haluaa vapautuksen eduskuntatyöstä jatkaakseen Euroopan parlamentissa.
– Jos luopuu paikasta Euroopan parlamentissa, sinne ei voi palata, Väyrynen muistuttaa.
Konkaripoliitikko kiistää, että hän olisi luopunut kokonaan ministeriaikeistaan. Väyrysen mukaan Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä tekee lähiaikoina ehdotuksensa ministerivalinnoiksi. Väyrynen lupaa tukea Sipilän esitystä.
– On mahdollista, että varamieheni eduskuntakausi jää vain muutaman viikon mittaiseksi. Tämän hän tietää.
Poliitikko henkeen ja vereen.Hieno mies. Hienot silmät.
Noinhan se kannattais Rehninkin taktikoida. Mutta hänelle on ehkä jo luvattu ministerin salkku. Pate jäänee ilman.2007 Väykkä piti koko Suomea pinteessä, kun kieltäytyi rekisteröitymästä eduskuntaan, ellei hänelle anneta ministerinsalkkua. No nyt Paavo haluaa toisenlaista erityiskohtelua, kansanedustajapaikka jemmaan, menee Brysseliin, mutta on sieltä palaava, jos Sibbe suo. Natohaukkojen vika, tietenkin. Ei siellä Kilpisjärvellä vapaita parlamentaarisia kamareita olisi?
Not In My BackYard.Väyris tuohoaa kiristämisellään mahdollisuutensa. Sipilä osoittaa valtiomiesmäisyytensä ja kokoaa keskustasta hallitukseen ne jotka tekevät yhteistyötä eivätkä aja pelkästään Keskustan ja/tai oman itsensä etua. Maakunnissa keskustan hyväveliverkostot sortuvat. Yht'äkkiä taivaalta sataa kukkasia ja pizzoja ja työpaikkoja. Suomen vienti kasvaa viikossa yli 10000% ja kaikille suomalaisille tilataan pihaan Mersut. Jämsästä löytyy öljyä.
Joo.Väyris tuohoaa kiristämisellään mahdollisuutensa. Sipilä osoittaa valtiomiesmäisyytensä ja kokoaa keskustasta hallitukseen ne jotka tekevät yhteistyötä eivätkä aja pelkästään Keskustan ja/tai oman itsensä etua. Maakunnissa keskustan hyväveliverkostot sortuvat. Yht'äkkiä taivaalta sataa kukkasia ja pizzoja ja työpaikkoja. Suomen vienti kasvaa viikossa yli 10000% ja kaikille suomalaisille tilataan pihaan Mersut. Jämsästä löytyy öljyä.
Pissittekö työ miehen päälle?Nykyisellään vasemmistopuolueet lähinnä virtsaavat työ miehen päälle, joten ihmekö tuo.
Perusjuntti palkansaaja ei ole enää niin kiinnostunut siitä agendasta, joka vasemmistolla on nykyään valloillaaan.Pissittekö työ miehen päälle?
Tämähän se lienee se suurin ongelma.Perusjuntti palkansaaja ei ole enää niin kiinnostunut siitä agendasta, joka vasemmistolla on nykyään valloillaaan.
Eikös se vasemmisto ole aina ollut vähän kahtiajakautunut, työläiset vs. "älymystö"? Onko noita perusjuntteja palkansaajia enää kovinkaan paljon? Pätkätyöjuntteja puolityöttömiä enämpi?Perusjuntti palkansaaja ei ole enää niin kiinnostunut siitä agendasta, joka vasemmistolla on nykyään valloillaaan.
Pelkästään Jämsässä tuhansittain.Onko noita perusjuntteja palkansaajia enää kovinkaan paljon?
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015042319568874_uu.shtmlVasemmistoliitto aloittaa yt-neuvottelut
Vasemmistoliitto aloittaa koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut.
Vasemmistoliitto aloittaa koko henkilöstöä koskevat yt-neuvottelut. Puolue menetti eduskuntavaaleissa kaksi paikkaa, minkä vuoksi sen puoluetuki laskee. Yt-neuvottelut ovat osa säästötoimia. Yt-neuvottelut pyritään saamaan päätökseen toukokuun aikana.
Puoluesihteeri Marko Varajärven mukaan vasemmistoliitto työllistää 16 henkeä. Varajärvi ei halunnut torstaina arvioida henkilöstön vähennystarvetta.
Hänen mukaansa vasemmistoliitossa aletaan nyt käydä budjettia läpi yhdessä henkilöstön kanssa.
- Kaikki menot ovat tarkastelun kohteena. Yksikään budjetin kohta ei ole pyhä, Varajärvi viestitti STT:lle.