Huhtikuun 23. on "avoimesti sekulaari"- päivä.
Oletko avoimesti sekulaari?
Oletko avoimesti sekulaari?
Ostin myös Mustamäeltä isommat kiikarit. Ryssäläiset, mutta kyllä ne optiikkaa osasivat tehdä. Veneilykäyttöön hankin ja halvalla. Näki mitä pitikin, eikä olisi niin tavattomasti harmittanut, jos olisi sekuläärit mereen molskahtaneet.On mulla tollaset pienet Mustamäen torilta ostetut kiikarit. Halpa kaukoputki tais olla joskus kakarana.
Ehkäpä, tai sitten ei. Suomi on toisaalta uskonnollisin ns. rikas maa heti Yhdysvaltojen ja Belgian jälkeen.Mitä on olla "avoimesti sekulaari"? Kuullostaa joltain Amerikan jutulta taas.
En ole ikinä ainakaan Suomessa törmännyt sellaiseen, että joku ei voisi olla täysin avoin oman sekulaariutensa kanssa. Asia tulee muutenkin äärimmäisen harvoin esille.
Tämä kuulostaa sen verran lennokkaalta väitteeltä, että tarvisi tuekseen jo perusteluja. Tai sitten kriteerit ovat todella korkealla sen suhteen, onko maa ns. rikas.Ehkäpä, tai sitten ei. Suomi on toisaalta uskonnollisin ns. rikas maa heti Yhdysvaltojen ja Belgian jälkeen.
Tässä pari linkkiä:Tämä kuulostaa sen verran lennokkaalta väitteeltä, että tarvisi tuekseen jo perusteluja. Tai sitten kriteerit ovat todella korkealla sen suhteen, onko maa ns. rikas.
Kysymys onkin siinä, että ketä kiinnostaa? Ketään täällä ei kiinnosta mihin uskontokuntaan kuulut vai kuulutko mihinkään muuten kuin puhtaasti teknisistä syistä (esim. peruskoulu, armeija). Kaiken maaliman muita tuomitsevat äärihihhulit nyt on asia erikseen ja ne kannattaakin jättää omaan arvoonsa.Ehkäpä, tai sitten ei. Suomi on toisaalta uskonnollisin ns. rikas maa heti Yhdysvaltojen ja Belgian jälkeen.
Taidat asua kaupungissa?Kysymys onkin siinä, että ketä kiinnostaa? Ketään täällä ei kiinnosta mihin uskontokuntaan kuulut vai kuulutko mihinkään muuten kuin puhtaasti teknisistä syistä (esim. peruskoulu, armeija). Kaiken maaliman muita tuomitsevat äärihihhulit nyt on asia erikseen ja ne kannattaakin jättää omaan arvoonsa.
No jopas on vähän omituista. Wikipediasta kattelin artikkelia uskonnon tärkeydestä maittain. Eivät tietenkään mittaa samaa asiaa suoraan, mutta silmiinpistävää on, että useassa maassa toiseen kyselyyn vastanneista suurempi määrä pitää uskontoa tärkeänä asiana elämässään, kuin mitä toisen kyselyn mukaan maassa edes on uskovaisia. Esimerkiksi mun linkistä selviää, että 40,5% saksalaisista pitää uskontoa tärkeänä asiana elämässään, ja tosta ylen uutisesta löytyvän the Telegraph -linkin takaa löytyy tieto, että saksalaisista uskovaisia on 34%.
Jos sulla nyt joku pointti tässä oli niin mikset kerro?Taidat asua kaupungissa?
Pointti oli se, että toteamuksesi voi olla paikallisesti pätevä, mutta tämä ei tarkoita sitä että voit sen perusteella tehdä koko Suomea koskevan yleistyksen.Jos sulla nyt joku pointti tässä oli niin mikset kerro?
Toihan on ihan totta, mutta kyse ei ole siitä asuuko maalla vai kaupungissa (kokemusta molemmista) vaan enemmän siitä missä päin Suomea asuu. Kaivas meille nyt statseja siitä, että Suomessa ei voisi olla avoimesti sekulaari jokapäiväisessä elämässä.Pointti oli se, että toteamuksesi voi olla paikallisesti pätevä, mutta tämä ei tarkoita sitä että voit sen perusteella tehdä koko Suomea koskevan yleistyksen.
En ole esittänyt väitettä ettei Suomessa voisi olla avoimesti sekulaari.Toihan on ihan totta, mutta kyse ei ole siitä asuuko maalla vai kaupungissa (kokemusta molemmista) vaan enemmän siitä missä päin Suomea asuu. Kaivas meille nyt statseja siitä, että Suomessa ei voisi olla avoimesti sekulaari jokapäiväisessä elämässä.