Yleinen politiikkajarna

Olisiko SSS-hallitus (Sipilä-Stubb-Soini)

  • Äänestäjiä yhteensä
    48
  • Äänestys suljettu. .

Dominic

Senior Member
Liittynyt
9.2.2000
Viestit
47813
Sijainti
Turku
Kyllä.
Mutta jos esimerkiksi kolaritilanteessa 80-luvun autolla henkiinjäämissaumat olisi 40%, 90-luvun autolla 50%, 2000-luvun autolla 40%, 2010-luvun autolla 30% ja 2020-luvun autolla 20%:ia niin kyllähän se autokannan uusiutuminen aina henkiä säästää ja sitä kautta yhteiskunnan varoja. Siinä missä 90-luvun riisikipolla vedät toiseen autoon kopiksi niin voi olla että 2010-luvun sakemannilla koko onnettomuuden pystyy estämään jne jne.
Autokannat ovat jo sen verran uudistuneita Suomessakin, että tuo argumentti on aikalailla tyhjä ja pelkästään verho sille, että saatais autoja rikkaille halvemmalla ja kansa maksaa erotuksen käyttöverona.

Yhtäkään säätäjää ei tänä päivänä enää kiinnosta marginaalinen kolareiden tai kuoleman tapausten vähentäminen.
 
Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Hetemäen ja VVM:n mukaan eniten leikkauksista kärsivät työttömät, eläkeläiset ja lapsiperheet.

Lupasiko joku toisin? :eek:
 
oldez

Well-known member
Liittynyt
14.3.2003
Viestit
19491
Autokannat ovat jo sen verran uudistuneita Suomessakin, että tuo argumentti on aikalailla tyhjä ja pelkästään verho sille, että saatais autoja rikkaille halvemmalla ja kansa maksaa erotuksen käyttöverona.
:D
 
oldez

Well-known member
Liittynyt
14.3.2003
Viestit
19491
Hetemäen ja VVM:n mukaan eniten leikkauksista kärsivät työttömät, eläkeläiset ja lapsiperheet.

Lupasiko joku toisin? :eek:
Niinhän se pakostikin menee. Miten hemmetissä kohdistat leikkaukset siihen porukkaan joka ei saa tulonsiirtoja, eikä käytä palveluita?
 
Tolerantti

Well-known member
Liittynyt
8.8.2000
Viestit
4704
Kaksi lausetta Jaloselta:

Hänen mielestään riviäänestäjälle on ”riittävän selvää”, että hallituksen leikkaukset toteutetaan, koska Suomen eurojäsenyys sitä edellyttää.
Ei niitä leikkauksia ensisijaisesti sen takia tehdä, että euro pakottaa, vaan siksi, että Suomen kansantalous saataisiin oikenemaan, olipa valuutta euro tai markka.

Jalosen mukaan Suomessa on nyt paineita sisäiseen devalvaatioon.
No näinhän on. Piti oleman kaikille selvää , että kun euroon liitytään, entisaikain devalvaatiot eivät enää ole mahdollisia. Eivät ne devalvaatiot mitään ihania ja kaikille auvoa tuovia temppuja olleet. Pelkistäen niillä ojennettiin rahaa metsäteollisuudelle ja samalla kustiin kaikkien palkansaajien muroihin. Paperiliitto ja ahtaajat sitten kompensoivat menetyksen palkankorotusvaatimuksilla, tarvittaessa lakkoillen. Muut saivat murunsa perässä ajanoloon, jos saivat. Sitten taas devalvoitiin.

Maailma on ajanut devalvaatiopolitiikan ohi, siis Suomessa. Devalvointi toimi aikansa, kun elettiin paljon suljetummassa taloudessa. Enää ei eletä. Se globalisaatio.

Mikä huuto syntyisikään nyt, jos kyettäsiin tekemään devalvaatio? Hallitus antaisi kansalaisten rahaa UPM:lle, Stora Ensolle, Metsä Groupille ja Valmetille. Leipäjonolaisen euro kutistuisi 80 senttiin. Olisiko se oikein?
 
OoPee

Nuori ikäisekseen
Liittynyt
2.6.1999
Viestit
81527
Sijainti
Far enough
pelkkää vittuilua jonka ainoa anti on se että paljastaa oman tietämättömyytensä.
...sanoo mies, jonka tuotoksiin kuuluu mm. tämä helmi:

Liuskeöljyn tuotanto alkaa käydä kannattamattomaksi näillä öljyn hinnoilla. Venäjällähän pankki voi painaa lisää rahaa ja problem solved. Vientikin vetää mukavasti kun hinnat halpenee ulkomaalaisille.
 
Viimeksi muokattu:

Sue_me

Well-known member
Liittynyt
1.8.2005
Viestit
27848
Niinhän se pakostikin menee. Miten hemmetissä kohdistat leikkaukset siihen porukkaan joka ei saa tulonsiirtoja, eikä käytä palveluita?
Jos vaikka:

- Yritys- ja maataloustuet pois
- Virkakyöstien palkat alas ja määrä pienemmäksi
- Ulkoistuksien lopettaminen ja tehtävien osittainen palautus valtiolle ja kunnille

Muutamia mainitakseni.
 
Muuten hyviä ehdotuksia paitsi:

Tukien poistaminen lisää kuluja kaikille ainakin lyhyellä tähtäimellä
Valtion taloutta tehostamalla saadaan varmasti säästöjä, mutta ei sillä miljardeja voiteta
Ulkoistusten lopettaminen ja palauttaminen valtiolle vain lisää kuluja.

Eikä vastaa kysymykseeni.
 
OoPee

Nuori ikäisekseen
Liittynyt
2.6.1999
Viestit
81527
Sijainti
Far enough
Ihanko tosissaan toi Hakkarainen kuvitteli olevansa ministerikandidaatti? :doubtful:

Vaalien jälkeen Hakkarainen ilmoitti IS:lle olevansa kiinnostunut esimerkiksi maa- ja metsätalousministerin tehtävästä. Nyt Hakkarainen kertoo, ettei asiasta edes puhuttu puheenjohtaja Timo Soinin kanssa.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1433207740763.html

Ei ole toi Soininkaan duuni ehkä maailman helpoin...
 
Sue_me

Well-known member
Liittynyt
1.8.2005
Viestit
27848
Muuten hyviä ehdotuksia paitsi:

Tukien poistaminen lisää kuluja kaikille ainakin lyhyellä tähtäimellä
Valtion taloutta tehostamalla saadaan varmasti säästöjä, mutta ei sillä miljardeja voiteta
Ulkoistusten lopettaminen ja palauttaminen valtiolle vain lisää kuluja.

Eikä vastaa kysymykseeni.
Mielestäni vastasin.

Ulkoistamisten onnistumisesta on vähän monenlaista mielipidettä. Palvelutaso ei välttämättä ole edes säilynyt entisellään. Kustannuspuolikin on usein raketoinut pilviin joten on sitä rahaa mennyt välistävetäjien taskuun ja urakalla.

Maksan mieluummin kunnalle tehottomammastakin toiminnasta kuin lyhytnäköisesti voittoa tavoittelevalle firmalle joka tekee vain mitä sopimusehdoissa lukee. On huomattu, että asiointi menee vaikeaksi ja hinnakkaaksi kun pilkku on väärässä paikassa. Kiinteän sopimushinnan ulkopuoliset lisätyöt ovat kaikkea muuta kuin edullinen tapa toimia.
 
jupla

Well-known member
Liittynyt
30.6.2005
Viestit
12416
Sijainti
Kurjala
Niinhän se pakostikin menee. Miten hemmetissä kohdistat leikkaukset siihen porukkaan joka ei saa tulonsiirtoja, eikä käytä palveluita?
Eikös leikkausten pitänyt kipeää kaikille? Yhdessä Suomi nousuun, talkoisiin on kaikkien osallistuttava, tahtotila on hyvä ja luottamus kohdallaan, vatulointi seis, tilalle jytkytystä. Paitsi rikkaat saavat itse päättää osallistuvatko Suomen pelastamiseen ja ay-liike on vielä niin vahva, ettei leikkaukset paljon työläisiäkään tule koskemaan. Jäljelle jäävät heikoimmat: lapset, vanhukset, sairaat, työttömät, ympäristö.
 
OoPee

Nuori ikäisekseen
Liittynyt
2.6.1999
Viestit
81527
Sijainti
Far enough
Hohhoh. Tää lienee sitten sulle ihan uusi asia: http://fi.wikipedia.org/wiki/Setelirahoitus

Tietty siinä mielessä voi olla sulle uutta että tämähän ei koske Suomea, koska euro. :rolleyes:
Uusi asia? :rolleyes: Tuota sun rahanpainatusideaa on kokeiltu vaikka missä, muttei koskaan hyvällä menestyksellä. Hyvänä esimerkkinä Saksa, jossa vuonna 1922 talouskriisin paineessa päätettiin painaa uutta rahaa niin nopeasti kuin vain mahdollista. Seuraavan kuuden kuukauden aikana Saksan markan arvo putosi romahdusmaisesti (hyperinflaatio). Se mikä aiemmin maksoi markan, maksoikin yhtäkkiä nelisen miljoonaa markkaa.

Loppupeleissä painettiin sitten jo näitä:

Mutta muuten kyllä ihan pirun hyvä idea :ahem:
 
jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26891
Autokannat ovat jo sen verran uudistuneita Suomessakin, että tuo argumentti on aikalailla tyhjä ja pelkästään verho sille, että saatais autoja rikkaille halvemmalla ja kansa maksaa erotuksen käyttöverona.

Yhtäkään säätäjää ei tänä päivänä enää kiinnosta marginaalinen kolareiden tai kuoleman tapausten vähentäminen.
Juuri näin. Autoilun kulujen verotuksen keventämisestä hyöty valuisi kaikille autoilijoille, auton hankintaverosta hyötyy mitä enemmän on varaa ja halua autoon panostaa ja sen takia käytetään tuollaisia turvallisuustekosyitä. Siitä seuraa, että huvittavasti eniten vanhat autot huolettaa niitä, jotka ajaa uusimmilla autoilla. Moni vanhalla autolla ajava toteaa, että "näitä osaan vielä korjata tai ainakin jossain nyrkkipajalla osataan". Olettaisin suurimmalle osalle merkitsevän enemmän ajetut kilometrit kuin vuosimalli. Jos vähän ajaa niin selviää sillä vanhemmallakin autolla pienemmillä huolto- ja korjauskustannuksilla.

Tietysti voisihan sen hankintaveron poistaa vain halvimman hintaluokan autoilta ja lisätä kalliimpien autojen hintaan.
 
oldez

Well-known member
Liittynyt
14.3.2003
Viestit
19491
Mielestäni vastasin.
Kysymys oli "Miten hemmetissä kohdistat leikkaukset siihen porukkaan joka ei saa tulonsiirtoja, eikä käytä palveluita?"

Toisin sanoen ei voi leikata palveluista joita kyseinen porukka ei käytä, eikä voi leikata tulonsiirroista joita porukka ei saa.

Jos veroja nostaa niin se osuu kaikkiin. Ei ole mitään keinoa kohdistaa leikkauksia siihen porukkaan jolla menee hyvin ellei ole jotain pärstäkerroin arvonlisäveroa.
 
oldez

Well-known member
Liittynyt
14.3.2003
Viestit
19491
Eikös leikkausten pitänyt kipeää kaikille? Yhdessä Suomi nousuun, talkoisiin on kaikkien osallistuttava, tahtotila on hyvä ja luottamus kohdallaan, vatulointi seis, tilalle jytkytystä. Paitsi rikkaat saavat itse päättää osallistuvatko Suomen pelastamiseen ja ay-liike on vielä niin vahva, ettei leikkaukset paljon työläisiäkään tule koskemaan. Jäljelle jäävät heikoimmat: lapset, vanhukset, sairaat, työttömät, ympäristö.
Ei?

Veroja ei voida nostaa koska kokonaisveroaste on niin korkea. Täytyy siis leikata jotta saadan valtiontalous tasapainoon. Leikkaukset osuu siihen porukkaan joka saa tulonsiirtoja ja käyttää palveluja eli se porukka jolla ei mene niin hyvin.

Toinen probleema on kilpailukyky ja siihen auttaa taas sisäinen devalvaatio ei palkkojen laskeminen. Se taas osuu kaikkiin palkollisiin eli ei koske eläkeläisiä tai työttömiä, mutta lapsiperheitä toki koskee.
 
Sue_me

Well-known member
Liittynyt
1.8.2005
Viestit
27848
Jos veroja nostaa niin se osuu kaikkiin. Ei ole mitään keinoa kohdistaa leikkauksia siihen porukkaan jolla menee hyvin ellei ole jotain pärstäkerroin arvonlisäveroa.
Leikkaukset -> köyhiä kyykytetään
Tuloverojen nosto yläpäästä -> rikkaita kyykytetään

Olisi fifiti-sixti. Silti vain toinen noista toteutuu. Miksiköhän?
 
Ylös