Yleinen politiikkajarna

Olisiko SSS-hallitus (Sipilä-Stubb-Soini)


  • Äänestäjiä yhteensä
    48
  • Äänestys suljettu. .

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26891
Ilmeisesti Viking Line odottaa Ruotsin päätöksiä.

Ruotsin kauppalaivasto kutistui peräti 50 prosenttia vuosina 2008–2013. Samana aikana suomalaisten laivojen määrä väheni 7,5 prosenttia, mikä vastaa alle kymmentä laivaa.

Nyt ruotsalaiset ovat heränneet laivojen pakoon. Ruotsi suunnittelee ottavansa käyttöön tonnistoveron, joka tukisi voimakkaasti merenkulkua ja erityisesti lastialuksia.

Jos Ruotsi ottaa täsmälleen saman tonnistoveron kuin Suomi, ruotsalaiset yritykset saisivat 45 miljoonan helpotuksen", Holm sanoo.

PTT arvioi, että Suomessa rahtikuljetusten tonnistotuen arvo on 4–5 miljoonaa euroa. Suomen tonnistovero uudistettiin vuonna 2012 ja sitä pidetään kilpailukykyisenä.

Tonnistoverotuksessa varustamoilta kerätään veroa voittojen sijaan laivojen määrän ja koon mukaan.

"Tonnistoveroa joutuu maksamaan, vaikka toiminta olisi tappiollista. Jos toiminta on tuloksellista, niin se jää vetoisuuden perusteella laskettuun veroon", Zitting sanoo.

Käytännössä varustamot eivät maksa juuri lainkaan veroa.

Ruotsin hallitus antaa lakiesityksen tonnistoverosta parlamentille mahdollisesti jo ensi syksynä, arvioi Hans Ahlström. Laki tulisi voimaan ensi vuonna.
HS

Suurimmat yritystukien saajat vuonna 2011-2013

Liiketoiminnan kehittämiseen ja ylläpitoon tarkoitetut julkiset yritystuet kasvoivat jälleen viime vuonna monen edellisvuoden tapaan. Erilaisiin yritystukiin kului viime vuonna 964 miljoonaa euroa verovaroja. Eniten kasvoivat varustamo- ja telakkatuet, palkkatuet sekä uusiutuvan energian tuet.

Tukisummat ovat neljässä vuodessa paisuneet sadoilla miljoonilla euroilla. Tuki on kasvanut 85 prosenttia vuodesta 2009, jolloin se oli 522 miljoonaa euroa.
Viking sai ison potin uusimman aluksensa valmistuttua.
 
Viimeksi muokattu:

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
En ole ihan varma, mutta mun käsittääkseni Warren Buffetin Berkshire Hathaway-yhtiö ei ole maksanut osinkoja lainkaan.
Epäilemättä ei olisi ainoa maailmassa. Voihan yritystä omistaa jos odottaa sen arvon kasvavan tai pelkästään omistamisen ilosta. Mutta onhan niillä osinkotuotoilla jotain merkitystä tässä kuviossa.

Välillä tulee kovaa kritiikkiä osinkojen maksusta, mutta suurimmaksi osaksi kuka tahansa voi liittyä omistajakerhoon. Avaa nettipankissa sijoitustilin ja ostaa vaikka Nordeaa ja Sampoa. Saa sitten osinkoja siinä missä Nallekin, joskin vähän maltillisemmin numeroin.
 

Hartsa76

Well-known member
Liittynyt
23.2.2012
Viestit
7209
Yksinkertainen ratkaisu: poistetaan lakisääteiset eläkkeet.
Tuo johtaisi siihen, että vankilat täyttyisivät rötöstelevistä eläkeläisistä ja vankeinhoitokulut kasvaisivat reilusti vankien määrän reilun kasvun myötä.

Rakennusala tosin piristyisi uusien vankiloiden rakentamisen ja nykyisten vankiloiden laajentamisen ansiosta.

Kaupoille puolestaan tulisi valtavat tappiot ruokaa varastelevien eläkeläisten takia.
 

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Toisaalta jos osinkoja ei makseta, niin miksi omistaa yritystä?
Olisi suotavaa että ne osinkovarat tulisi liiketoiminnasta eikä sinun ja minun kukkarosta.

Johan tuossa aikoinaan Seppo Kääriäinen oli tekemässä päätöstä valtion tuesta Olville ja Olvi jakoi osinkoja esim. Kääriäiselle melko runsaasti.

Mutta huomaa että Archie on aika vahvasti sosialismin kannattaja.:p
 

Sue_me

Well-known member
Liittynyt
1.8.2005
Viestit
27848
Tuo johtaisi siihen, että vankilat täyttyisivät rötöstelevistä eläkeläisistä ja vankeinhoitokulut kasvaisivat reilusti vankien määrän reilun kasvun myötä.

Rakennusala tosin piristyisi uusien vankiloiden rakentamisen ja nykyisten vankiloiden laajentamisen ansiosta.

Kaupoille puolestaan tulisi valtavat tappiot ruokaa varastelevien eläkeläisten takia.
Onhan niitä löpinöitä ollut kansalaispalkoista, eli joku minimi tietenkin pitää olla. Mutta jos haluaa ökyeläkkeen, se pitäisi itse sijoittamalla ansaita.

Seassa tietenkin poikkeuksia, jotka pitää tulkita hieman erinäköisten lasien takaa.


Tuolla menettelyllä näkisin ainakin, että eläkkeiden aiheuttama paine kansantalouteen pienenisi reilusti.
 

Formulanomi

Seksikäs rumä kääpiö
Liittynyt
22.10.1999
Viestit
41380
Sijainti
Toisaalla
Leipäjonoista ja eläkeläisten muita kansalaisia suuremmista säästöistä tulee jotenkin ristiriitainen olo. Ei nyt jossain kohtaa mene nallekarkit kohdilleen.
Vai niin. Kukas nyt on ryöstänyt ja kenet?

Saiskos sitä analyysiä, että mikä kuvissa/tilastoissa on vialla tällä kertaa. :D
 
Viimeksi muokattu:

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Vai niin. Kukas nyt on ryöstänyt ja kenet?

Saiskos sitä analyysiä, että mikä kuvissa/tilastoissa on vialla tällä kertaa. :D
Ei kait kukaan ketään ryöstänyt. Tuntuu vaan olevan tuota juttua miten eläkeläiset leipäjonoissa ja köyhiä kauttaaltaan, mutta toisaalta heillä jää enemmän säästöön kuin parhaassa työiässä olevilla ja suurilla ikäluokilla entistä sukupolvea korkeammat eläkkeet. Onko se sitten vain, että vanhoja, köyhiä ynnä sairaita eläkeläisiä suhteessa vähemmän kuin nyt vielä suht terveitä eläkkeelle jääneitä.
 

Formulanomi

Seksikäs rumä kääpiö
Liittynyt
22.10.1999
Viestit
41380
Sijainti
Toisaalla
Ei kait kukaan ketään ryöstänyt. Tuntuu vaan olevan tuota juttua miten eläkeläiset leipäjonoissa ja köyhiä kauttaaltaan, mutta toisaalta heillä jää enemmän säästöön kuin parhaassa työiässä olevilla ja suurilla ikäluokilla entistä sukupolvea korkeammat eläkkeet. Onko se sitten vain, että vanhoja, köyhiä ynnä sairaita eläkeläisiä suhteessa vähemmän kuin nyt vielä suht terveitä eläkkeelle jääneitä.
Eihän nuo kaaviot väitä sitä, että kaikki 65-74 ja yli 74 vuotiaat eläkeläiset säästäisivät. Säästöaste on keskimäärin vain 20-24%.
Joukkoon siis mahtuu myös köyhiä eläkeläisiä ja varmaan yhä enemmän, kun aikaa kuluu.

Epäilen vähän, että eläkkeet yms. on määritelty "normaalin elämän säästämis/rahankäyttörytmin" mukaan. Toisin sanoen: mennään töihin, naimisiin+lapsia, vähän säästetään, ostetaan asunto, maksetaan vuosikymmeniä asuntoa, lapset pois kotoa, eläkkeelle, myydään iso asunto, ostetaan pienempi asunto, rahaa säästöön ja hankintoihin jne. Tähän ketjuun on kaiketi tullut nyt "särö" eli näin ei enää välttämättä tapahdukaan niin usein kuin aiemmin...jne.
 

oldez

Well-known member
Liittynyt
14.3.2003
Viestit
19491
Ei kait kukaan ketään ryöstänyt. Tuntuu vaan olevan tuota juttua miten eläkeläiset leipäjonoissa ja köyhiä kauttaaltaan, mutta toisaalta heillä jää enemmän säästöön kuin parhaassa työiässä olevilla ja suurilla ikäluokilla entistä sukupolvea korkeammat eläkkeet. Onko se sitten vain, että vanhoja, köyhiä ynnä sairaita eläkeläisiä suhteessa vähemmän kuin nyt vielä suht terveitä eläkkeelle jääneitä.
Vanhukset säästää, vaikka olisi kuinka pienet tulot. Niin vaan on aina tehty. Aina pitää olla jotain pahan päivän varalle vaikka juuri nyt olisi se paha päivä. Sitten kun kuolevat pois niin tilillä, patjan välissä tai taulun takana onkin tuhansia.
 

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Vanhukset säästää, vaikka olisi kuinka pienet tulot. Niin vaan on aina tehty. Aina pitää olla jotain pahan päivän varalle vaikka juuri nyt olisi se paha päivä. Sitten kun kuolevat pois niin tilillä, patjan välissä tai taulun takana onkin tuhansia.
On vai?

Ei ollut mun mutsilla eikä muijan mummolla. Jälkimmäiseltä ei jäänyt mitään. Ei edes hautajaisia saanut järjestettyä perinnöllään.
 

jupla

Well-known member
Liittynyt
30.6.2005
Viestit
12416
Sijainti
Kurjala
Eipä ollut äidillänikään eikä muillakaan sukulaisilla perintöä jaettavaksi. Oldezin kaverit on käyneet patjan alla jo aiemmin?
 

Sue_me

Well-known member
Liittynyt
1.8.2005
Viestit
27848
Omassa suvussa vanhempi väki ollut hanakkaa jemmaamaan patjan väliin vähäisiä roposiaan. Kunnes lopulta ikää tulee tarpeeksi ja rahan taju katoaa -> tuhlaavat kaiken.
 
Ylös