Materiaa sielun täytteeksi, osa IV

Saunatakki

Walk a Crooked Mile
Liittynyt
3.8.2014
Viestit
2378
Uusin Bond-leffa tuli blu-rayna ostettua paikallisesta marketista.
 

Albert Oil

Hippi ja juntti
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
55371
Sijainti
Korviesi välissä
Aikanaan, kun Turengin S-marketista vielä sai CD-levyjä, jopa ihan tuoreitakin, isot pojat kävivät hankkimassa uutuudet pilkkahintaan vaihtamalla niiden kotelot jonkun vanhan ja halvemman levyn kanssa. Esimerkiksi Bianca Moralesin levyjen myynnissä oli eräänä vuonna Turengissa melkoinen piikki.

Mainittakoon, että koijaroinnin idea oli minun mutta operatiiviseen toimintaan en konsaan osallistunut lain.
 

burb

.
Liittynyt
19.2.2002
Viestit
46199
Rupesin nauramaan ääneen. Alppu ollut "porukan aivot".
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26891
Herren Thermo Hose. 6€. Kävin ensin berliiniläisessä tavaratalossa jonk' hinnat päät' huimas. Lidlin alelaarista olivat jo loppuneet mut Rewestä löytyi. Kassajonossa muilla oli kärryt täynnä muonaa, mun ainoa ostokseni oli pitkät kalsarit.
 

JPP

as Quo as possible
Liittynyt
2.3.2007
Viestit
24312
Sijainti
lappeen Ranta
Tällattiset eli doggystyle -avustimet sekä panohanskat:
Noista hanskoista tuli mieleen, että onkohan ampujan hanskoissa ja ampumahanskoissa jotain eroa? Vaikka silleen, että edellisistä tunnistaisi ampujan vaikkei tällä olisi asettakaan just mukana kun taas jälkimmäisiä käytettäisiin ammuttaessa :doubtful: :idea:.

Musiikkia hommattu. Genreinä doom, heavy psych sekä stoner. Ja kaikki yhdellä levyllä.
Tombstoned: Tombstoned
 

Örfil

Guest
Tilasin uuden Lumian, semmoisen 4G mallin.
Oli käytännöllisin ratkaisu.
 
Ylös