Tänne syksyiset sääilmoitukset kesällä

ToXiCiTy

I am fabulous!
Liittynyt
20.4.2008
Viestit
16731
Sijainti
Järvenpää
Onneksi lomat alkaa vasta viikon päästä. Jos sitten vaikka olisi muuttunut parempaan suuntaan sää. Positiivista ettei tänne halliin läkähdy, kun yleensä heinäkuu ollut yhtä tuskaa duunin tekemisen kannalta.
 

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Perjantainakin paukkuu - viikonloppu kylmä


Perjantai 10.7.2015 klo 08.44

  

Tämän kesän salamaennätys tehtiin eilisen vuorokauden aikana, kun maasalamoita iski ympäri Suomen 2464.

- Jos verrataan tähän kesäkuuhun, niin eilen oli runsain salamapäivä. Koko kesäkuussa salamoita on ollut 3617, sanoo Ilmatieteen laitoksen meteorologi Anniina Törmä.

Ukkosen takia puita on kaatunut eri paikkakunnilla, Viitasaarella mitattiin yli 32 millimetrin sademäärä. Virossa nähtiin trombi, joka ei Suomeen asti ehtinyt.

Tänäänkin ukkostaa Pohjanmaalta Pohjois-Karjalaan ulottuvalla alueella. Lounaassa ja eteläisessä Suomessakin voidaan saada niskaan ainakin sadekuuroja, ukkosetkin ovat mahdollisia. Pohjoisosissa vältytään edelleen myräkältä ja sää on pääosin poutainen, lämpötila voi kohota paikoin 18 asteeseen.

Viikonlopun aikana sää kylmenee Jäämereltä tulevan virtauksen tähden ja ukkoset väistyvät.

- Lauantaina etelässä päästään vielä 20 asteeseen, mutta sunnuntaina sää onkin sitten kylmää, noin 15 asteessa, Törmä sanoo.
Ei lupaavalle vaikuta.
 

Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
15 astetta ei ole lähelläkään kylmää. Että.

Jostain bongasin että elokuu olis sitten lämmin, eli se vähän niinku vartoilis mun lomia.. :p
 
Ylös