Menee yksinpuheluksi, mutta laitan silti omaan postaukseen, koska on vähän pitempi juttu.
Laitetaanpa vielä yksi taustatarina, kun katselen kisaa uusintana ja tuo Perunka tuossa korostaa pitoharjoittelun merkitystä varsinkin tuoreille ampumahiihtäjille (kuten Venla tai Herrmann).
Pitoharjoittelussa pidetään asetta ampuma-asennossa minuuttitolkulla (jopa 10-15 min) ja sillä totutetaan lihaksia ja hermostoa asentoon. Siten se sitten kilpailussa tulee itsestään ja siinä pysytään paremmin. Harjoitteluun liittyy tähtääminen johonkin tähtäyspisteeseen, jonka ei tarvitse olla sen kummoisempi kuin jokin täppä seinässä. Ase luonnollisesti on lataamaton.
Toissakesänä, kun kävin siskoni mökillä (oikeammin hänen miehensä suvun - ja siten myös Lehtosten - mökillä), siellä oli seinässä tuollainen maalitaulu. Ruutupaperi, johon oli piirretty tähtäyspiste. Siskonmies, eli Venlan eno selitti minulle paperinpalan tarkoituksen. Tajusin tuolloin harjoitteen pointin, mutten sen tärkeyttä tai kestoa.
Perunka kertoi myös Venlan vaihtaneen pystyammunta-asentoa loppukesästä, minkä oletan vähän sotkevan jo tehdystä pitoharjoittelusta saatavaa hyötyä. Itsekin maallikkona pidin Venlan aiempaa pystyammunta-asentoa liian suorana (ei lantionojaa), jolloin ase on liikaa pelkkien käsien varassa. Näin Venlan syksyllä harjoittelemassa Imatralla ja joulukuun katsastuskisoissa, ja mielestäni nojaa on nyt enemmän.
Korjataan nyt samalla vielä sekin, kun Perunka useaan otteeseen totesi Venlan harjoitelleen ammuntaa kaksi vuotta. Tämä on Venlan kolmas kausi ampumahiihdossa, joten tottahan hän nyt on harjoitellut sitä ammuntaa jo ennen debyyttikauttaan. Eli kolme vuotta, ei kaksi.
(Ja vielä unohtivat selostaneensa Hochfilzenin viestiä, jossa Venla ajettiin ylös, eikä Mäkäräinen siksi hiihtänyt ollenkaan.)