Kangasalan seurakunta järjestää huomenna irakilaisen kahvilatapahtuman, jossa ruoka oli hinnoiteltu kansalaisuuden perusteella. Maksu päätettiin muuttaa tänään vapaaehtoiseksi palauteryöpyn seurauksena.
Huomenna Kangasalan seurakunta järjestää irakilaisen kahvilatapahtuman, jossa maistelulautasen mainostettiin alun perin maksavan viisi euroa suomalaiselta ja euron ulkomaalaiselta. Hinnoittelu herätti kummastusta ja vihaista palautetta suomalaisten syrjimisestä.
Kangasalan seurakunnan kirkkoherra Seppo Jarva kertoo, että hinnoittelun alkuperäinen idea oli kerätä rahaa paikallisessa vastaanottokeskuksessa asuvien ihmisten hyväksi.
- Lisäksi turvapaikanhakijat ovat tehneet töitä tämän kahvilatapahtuman eteen, muun muassa valmistaneet ruokia ja rakentaneet taidenäyttelyn. Koimme seurakunnassa, että viiden euron maksu on turvapaikanhakijoilta liikaa. Toisaalta saamamme palautteen myötä ymmärsimme, että tasa-arvo on tässä ehkä hieman unohtunut, sillä viisi euroa saattaa olla iso raha myös joillekin suomalaisille, Jarva kommentoi.
Kirkkoherra kertoo, että tänään maksu ruoasta päätettiin muuttaa vapaaehtoiseksi, koska muuten se herättäisi liikaa vastakkainasettelua.
- Myönnän, että tiedottamisessa on epäonnistuttu, mutta tämä näyttää pahemmalta kuin todellisuudessa on, Jarva sanoo.
Kangasalle tuli vastaanottokeskus viime syyskuussa, ja turvapaikanhakijoiden vastaanotto on kirkkoherran mukaan ollut hyvin ristiriitainen.
- Osa kangasalalaisista on tehnyt vapaaehtoistyötä vastaanottokeskuksessa, osa taas ollut vihamielinen, Jarva kommentoi.
Toukokuussa vastaanottokeskus lakkautetaan, joten huominen irakilainen kahvilatapahtuma toimii samalla myös jäähyväisseremoniana.