Aika-ajoformaatit ennen ja nyt

Torres

Well-known member
Liittynyt
15.3.2008
Viestit
2011
Yksi sun toinen on näissä aika-ajosysteemikeskusteluissa sanonut, ettei kuskit ehdi reagoida putoamisuhkaan. Eihän se ole missään vaiheessa ollut tarkoituskaan, vaan sitä yllättävyyttä gridiin haettiin juuri sillä, että saattoi tulla yllätetyksi ns. housut kintuissa, kun aika ei yllättäen riitäkään. Tosin kyllä se tämän tai ainakin parin aika-ajon jälkeen olisi tullut aika selväksi ketkä siellä vaaravyöhykkeellä todennäköisimmin kulloinkin on.
Juuri näin ja kuskitkin sanoivat, ettei tuo systeemi heidän ajamiseen käytännössä vaikuttanut, vaan ihan samalla tavalla sieltä oltiin radalla.

Rengassääntö tuon oikeastaan pilasi, koska korkeintaan kaksi nopeaa per sessio oli joka tapauksessa edelleen se maksimi. Pudotussysteemi loi pelkästään keinotekoista draamaa, eikä tuo ollut mielestäni hyvä yleisön tahi urheilullisuuden kannalta.

Jotain uudistusta silti kaipaisin, tuo kolmen osion systeemi on jo niin nähty.
 

Bleu

Olivier Bocques Fan Club
Liittynyt
14.4.2000
Viestit
9346
Tuolloin vuonna 1993 siis oli suurta keskustelua aika-ajoformaatin pitämisestä silloiseen tuttuun tapaan vapaana kierrosmääriltään tai sitten siirtymisestä silloiseen ja lopullisesti vuosien 1989-1992 aikaisen miettimisen jälkeen voimaan tulleeseen 12 kierroksen määrään tunnin sisään.
1993 kauden alussa oli myös keskustelua siitä, miten monta autoa päästetään kisaan. Kausi oli tarkoitus aloittaa 28 autolla (joista 26 kisaan), mutta Marchin vetäydyttyä kaikki olivat pääsemässä automaattisesti mukaan, mitä taas ei aluksi nähty hyvänä ratkaisuna.

Ensin tehtiin päätös, että kaksi huonointa karsiutuu ja kisaan pääsee 24 autoa, mutta sitten todettiin että jokaisen tallin on hyvä saada ainakin yksi auto kisaan, joten mukaan päästettiin lopulta 25.

Hockenheimin kisasta eteenpäin palattiin kuitenkin siihen, että kaikki pääsevät kisaamaan. Kahdeksasta kisasta seitsemän kertaa karsiutuja oli toinen Scuderia Italia -tallin autoista.
 

hila

A-sijan Tuntija
Liittynyt
22.5.2014
Viestit
4293
Sijainti
Maalla
No niin eihän tämä ollutkaan vielä selvä juttu :

F1-sarjaan renkaat toimittava Pirelli haluaa kuulla ensin kunnolliset perustelut ennen kuin yhtiö voi asettua aika-ajon muuttamisen kannalle.

Australiassa ajettiin uusittu pudotusmuotoinen aika-ajo, jonka kolmas osio muodostui pettymykseksi, kun paalupaikkataistelu lässähti minuutteja ennen ajoajan päättymistä. Heti seuraavana päivänä F1-tallit päättivät, että toisesta osakilpailusta lähtien ajetaan vanhalla mallilla.

Päätös tarvitsee kuitenkin F1:n strategiaryhmän ja F1-komission yksimielisen hyväksynnän. Näin ollen asian tukena pitää olla muun muassa Pirelli. Pirellin urheilujohtajan Paul Hemberyn mielestä uusittu aika-ajo ei ollut täysi katastrofi, hänen mielestään vain kolmas osio kaipaa viilausta.......
http://www.mtv.fi/sport/f1/uutinen/artikkeli/paluu-vanhaan-f1-aika-ajoon-ei-sittenkaan-itsestaanselvyys/5802852




Joten tässä kun on toista viikkoa vielä aikaa niin asia ehtii kääntymään päälaelleen vielä monta kertaa.
Taas eletään seuraavan kisan osalta "jännittäviä" aikoja.
Sinällään Pirelli on oikeassa että pahin ongelma oli Q3. Toki Q2:n lopussakin oli jo niitä tilanteita että ei lähdetty radalla vaan säästetiin renkaita (Esim Alonso).
 
Viimeksi muokattu:

Ykkösnick

Heh, Massa!
Liittynyt
1.12.2013
Viestit
624
Sijainti
Kerros 107
Yllättävän hyvä ja nopea päätös.


Mutta valitettavasti vain alleviivaa nykyistä toiminttapaa. Laji on suurten muutosten tarpeessa 1) -> tehdään vaikka mitä purkkavirityksiä -> palataan vanhaan "hyvään", 2) -> suunnitellaan vaikka mitä asiallisia muutoksia -> perutaan kaikessa hiljaisuudessa.
 

Torres

Well-known member
Liittynyt
15.3.2008
Viestit
2011
Ei hyvänen aika mitä puuhastelua. Eivätkö pikkuluokat olisi oikea alusta näille kokeiluille? Otetaan käyttöön ykkösissä vasta, kun todettu muualla toimivaksi. Tämä nyt tosin on vain pisara valtameressä. Koko F1 on mennyt ihan pelleilyksi näiden moottorisääntöjen, kerssien ja säästelyiden takia.
 

JoneZi

User
Liittynyt
17.3.2012
Viestit
7581
Nostellaas tätäkin jo valmiiksi. Jean Todtin mukaan on keskusteltu systeemistä, jossa Q3:ssa käytäisiin ajamassa vuorotellen yhdet nopeat kierrokset. Myös ylimääräisestä rengassetistä on puhuttu. Jokin muutos viimeiseen osioon pitää Todtinkin mielestä tulla.
 

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Ja sitten keskustellaan asiallisesti välttäen chat-tyylisiä heittoja ja kiroiluja ja 'hauskoja' leukoja.

Tämä ei ole live-seurantatoikki.
 

FO110K

Banned
Liittynyt
3.1.2001
Viestit
15345
Nostellaas tätäkin jo valmiiksi. Jean Todtin mukaan on keskusteltu systeemistä, jossa Q3:ssa käytäisiin ajamassa vuorotellen yhdet nopeat kierrokset. Myös ylimääräisestä rengassetistä on puhuttu. Jokin muutos viimeiseen osioon pitää Todtinkin mielestä tulla.
Sky:lla kysyivät Todtilta suoraan että mitäs sitten jos ei tämä nytkään toimi, mennäänkö vanhaan takaisin vai mitä.
Todt sanoi että kaikki vaihtoehdot on mahdollisia....

Hauska polemiikki saatu aikaan siitä osasto F1-sirkusta jossa vikaa ei alunperinkään ollut :D
 

Joppe_001

Well-known member
Liittynyt
1.11.2003
Viestit
3764
Sijainti
Tois pual jokkee
Sky:lla kysyivät Todtilta suoraan että mitäs sitten jos ei tämä nytkään toimi, mennäänkö vanhaan takaisin vai mitä.
Todt sanoi että kaikki vaihtoehdot on mahdollisia....

Hauska polemiikki saatu aikaan siitä osasto F1-sirkusta jossa vikaa ei alunperinkään ollut :D
En mä tiedä onko tämä edes hauskaa. Kertoo omaa kieltään siitä epätoivosta, mikä tuolla lajin johdossa tuntuu olevan. Pakko saada lisää härdelliä/viihdettä/kaaosta.
 

Zervuska Haidis

Well-known member
Liittynyt
8.1.2007
Viestit
12618
Sijainti
Sivulla viisi
Jean Todtin mukaan on keskusteltu systeemistä, jossa Q3:ssa käytäisiin ajamassa vuorotellen yhdet nopeat kierrokset.
Nauttisin tästä. Yhden kierroksen systeemi on ylivoimaisesti oma suosikkini näistä tällä vuosituhannella kokeilluista formaateista. Puolestani voisivat palata siihen ihan koko session osalta.
 

FO110K

Banned
Liittynyt
3.1.2001
Viestit
15345
En mä tiedä onko tämä edes hauskaa. Kertoo omaa kieltään siitä epätoivosta, mikä tuolla lajin johdossa tuntuu olevan. Pakko saada lisää härdelliä/viihdettä/kaaosta.
Joo aika karua kieltä se kertoo.
Nytkin Q1 käytännösä loppui 2min 20sek ennen kuin ruutulippu heilui. Jännityksen (puutteen) oikein tuntee.... :dunno:
 

SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5725
Nauttisin tästä. Yhden kierroksen systeemi on ylivoimaisesti oma suosikkini näistä tällä vuosituhannella kokeilluista formaateista. Puolestani voisivat palata siihen ihan koko session osalta.
Se oli muuten ihan hyvä, mutta kelin epäreiluutta ei voi hyväksyä. Vähintään sen pitäisi olla sitten niin, että MM-pistetilanteen tai harjoitusaikojen perusteella jaetaan porukat kahtia, jolloin "paras" voi huonoimmillaankin jäädä gridillä keskivaiheille vaikka aika-ajo menisi täysin pilalle. Mielestäni se olisi myös jännittävämpää kuin jos kärkimies lähtisi aivan jonon perältä. Tasoero on edelleen sellainen, että sijan 15 tuntumaan nousee parin kierroksen aikana kuitenkin.

Uusi formaatti oli tällä kertaa paskaa jo ensimmäisessä osiossa. Tallit ovat oppineet uuden systeemin salat aika nopeasti.
 

Veidt

Well-known member
Liittynyt
19.11.2008
Viestit
3292
Nauttisin tästä. Yhden kierroksen systeemi on ylivoimaisesti oma suosikkini näistä tällä vuosituhannella kokeilluista formaateista. Puolestani voisivat palata siihen ihan koko session osalta.
Sillä on vaan se vaikutus, että onkos se reilua että se joka pääsee ekana ajamaan kuivalla pääsee paalulle, ja sitten kun alkaa satamaan ne kaverit löytyvät sitten hänniltä. Jos tällaisella arvonnalla/tuuripelillä ratkaistaan mestaruudet, ei se kovin reilulta tai urheilulliselta tunnu. Ja senhän voi arvata että suomalaisten tuurilla se huono säkä sattuis just niille. On eri juttu että aika-ajo mokataan vaikka tiimin omalla huonolla ajotuksella / huonolla välillä ruuhkassa, kuin että on joku määrätty aika jolloin pääsee radalle ja ei ole itsestä kiinni mikä keli siellä on.
 

Masza

Well-known member
Liittynyt
11.9.2012
Viestit
2100
Sijainti
Täällä
Se oli muuten ihan hyvä, mutta kelin epäreiluutta ei voi hyväksyä. Vähintään sen pitäisi olla sitten niin, että MM-pistetilanteen tai harjoitusaikojen perusteella jaetaan porukat kahtia, jolloin "paras" voi huonoimmillaankin jäädä gridillä keskivaiheille vaikka aika-ajo menisi täysin pilalle. Mielestäni se olisi myös jännittävämpää kuin jos kärkimies lähtisi aivan jonon perältä. Tasoero on edelleen sellainen, että sijan 15 tuntumaan nousee parin kierroksen aikana kuitenkin.
Kahtia jako ei tulisi kuuloonkaan, koska silloin toisella osalla kuskeista ei olisi mitään mahdollisuutta kympin joukkoon. Mutta kolmannessa sessiossa todennäköisesti toimisi paremmin ihan vaan ajojärjestys Q2 8. -> 1.
 

Jalperi

Well-known member
Liittynyt
10.1.2007
Viestit
334
Ei toimi ei toimi ja jos tän systeemin tarkotuksena oli et saa yllätyksiä myös kärkeen ni ei, edelleen oon sitä mieltä et jos sitä halutaan ni aika viimeosiosta pitäs puolittaa, molemmissa kisoissa ois mersu lähteny nelosruudusta. Toki tuo mihin ollaan ilmeisesti siirtymässä et yks kerrallaan vois tuoda saman elementin, sillon ei kyl tosin ois sitä pientäkään ruuhkaa radalla.
 

Dino246

Well-known member
Liittynyt
18.6.2009
Viestit
2332
Susi mikä susi. Mutta susi alkaa olla kyllä koko laji joten kaipa tämä sitten on ihan paikallaan.
 

hila

A-sijan Tuntija
Liittynyt
22.5.2014
Viestit
4293
Sijainti
Maalla
Joo tää formaatti on toivottavasti nähty viimeistä kertaa. Tämä alkaa lässähtämän todellla nopeesti joka osiosssa. Vanhassa oli sentään kolma taistelu huippua ketkä pääsi jatkoon.
 

Kenda

Well-known member
Liittynyt
11.10.2015
Viestit
2719
Sijainti
Penkalla
Toivottavasti on, muuten jää aika-ajot jatkossa katsomatta. VMP.
 

Felix

Well-known member
Liittynyt
12.7.1999
Viestit
1258
Ei kai tässä auta kuin aika-ajo boikotti, jos päättäjät jääräpäisyydessään jatkavat formaattia.
 

Krtecek

Pirkanmaan tietäjä
Liittynyt
25.5.2015
Viestit
837
Joo, vanhaan vois kyl palata. Ei tässä formaatissa oikein ole kilpailullisesti (tai yleisöystävällisesti) ajatellen järkeä.

Toi ajatus, missä vika sessio ajettaisiin yksitellen, vois kyllä olla melko kätevä. Siten, että 3. session kuskit valitsisivat ajojärjestyksen 2. session nopeimman valiten ensimmäisenä mieluisen ajovuoron ja niin edelleen.
 
Ylös