Torres
Well-known member
- Liittynyt
- 15.3.2008
- Viestit
- 2011
Juuri näin ja kuskitkin sanoivat, ettei tuo systeemi heidän ajamiseen käytännössä vaikuttanut, vaan ihan samalla tavalla sieltä oltiin radalla.Yksi sun toinen on näissä aika-ajosysteemikeskusteluissa sanonut, ettei kuskit ehdi reagoida putoamisuhkaan. Eihän se ole missään vaiheessa ollut tarkoituskaan, vaan sitä yllättävyyttä gridiin haettiin juuri sillä, että saattoi tulla yllätetyksi ns. housut kintuissa, kun aika ei yllättäen riitäkään. Tosin kyllä se tämän tai ainakin parin aika-ajon jälkeen olisi tullut aika selväksi ketkä siellä vaaravyöhykkeellä todennäköisimmin kulloinkin on.
Rengassääntö tuon oikeastaan pilasi, koska korkeintaan kaksi nopeaa per sessio oli joka tapauksessa edelleen se maksimi. Pudotussysteemi loi pelkästään keinotekoista draamaa, eikä tuo ollut mielestäni hyvä yleisön tahi urheilullisuuden kannalta.
Jotain uudistusta silti kaipaisin, tuo kolmen osion systeemi on jo niin nähty.