Vaihtakaa päittäin.Kolilla? Minä olen sentään vain ajanut Jämsän kyltin ohi.
Vaihtakaa päittäin.Kolilla? Minä olen sentään vain ajanut Jämsän kyltin ohi.
Käytiin Ruunaan koskilla ja mentiin Pielisen lautalla Kolille.Kolilla? Minä olen sentään vain ajanut Jämsän kyltin ohi.
Siinähän sitä on. Itse en ole lautalle mennyt vielä.Käytiin Ruunaan koskilla ja mentiin Pielisen lautalla Kolille.
Siinä onkin elokuva, joka tulee televisiosta vissiin vielä useammin kuin noi 007:eiskat. Tallennuksia asetellessa jäänyt sellainen mielikuva, että apaut kerran viikossa taitaa tulla. Tai kerran kuukaudessa ainakin. Oon jopa joskus pistänyt talteen sen, en tiedä miksi :doubtful:.Luulin tallentaneeni Bondin, mutta olikin Boundi.
Mä oisin kyä myyny. En oo tiennytkään noin lyhyistä puhelinnumeroista.2347.
Espoolaisella Petrillä, 53, on puhelinnumero, joka herättää intohimoja ja aiheuttaa sekaannuksia.
Helsingin Casinolla venäläinen liikemies huomasi numeron Petrin käyntikortista ja halusi tehdä heti kaupat.
– Tarjous oli 25 000 euroa. Se on paras. Muitakin on ollut, Petri kertoo.
Kyseessä on vanhan Radiolinjan aikainen klassinen nelinumeroinen sarja, jonka Petri hankki vuonna 1993 Radiolinjan pääkonttorista Espoon Otaniemestä.
Myös Petrin isällä oli nelinumeroinen numero. Kun isästä aika vuonna 2014 jätti, piti suvun kesken päättää, kuka perii numeron. Perunkirjoituksessa neljän pienen numeron arvoksi määriteltiin 50 000 euroa eli sama kuin jäämistössä olleen nelipyöräisen kohteen, käytetyn Mercedes-Benzin arvo.
...
Petri myöntää avoimesti, että neljästä numerosta on ollut myös paljon pikkuharmia ja kommellusta.
– Tietyt ulkomaalaiset nettisivustot herjaavat, kun laitan sinne numeroni. Joudun ottamaan yhteyttä ylläpitäjään, joka sitten laittaa numeron sinne manuaalisesti.
Lähes viikoittain, välillä päivittäin, tulee vastaan tilanne, jossa Petri antaa numeroaan jollekulle, joka jää vielä neljännen numeron jälkeen odottamaan jatkoa.
– Entä loput, on vakiokysymys. Jotkut jopa ihmettelevät, miksi tarjoan heille ”pellenumeroa”.
Myyny numeron heti, ladannu 25 tonnia jassoon ja tyhjin käsin kotio..Venäläinen liikemies tarjosi Casinolla neljästä numerosta 25 000 euroa
Mä oisin kyä myyny. En oo tiennytkään noin lyhyistä puhelinnumeroista.
Eikös tuossa just perunkirjoituksessa annettu lyhyelle numerolle arvoksi 50k?Ei jassoon mahdu niin paljoa rahaa. En ole tosin kokeillut.
Mutta ei tunnu olevan mikään nerokas kauppamies tuo herra 2222, kun ei tuohon hintaan laittanut numeroa lihoiksi.
Tai sitten sillä on jotain lisäarvoa, joka on yli tuon 25 donan.
Omaiset ja asianajaja päättivät että tuon arvoinen on. Saivatpahan maksaa kunnolla perintöveroa.Eikös tuossa just perunkirjoituksessa annettu lyhyelle numerolle arvoksi 50k?
Siinä voi sitten perikunta miettiä, kuka ottaa Mersun ja kuka puhelinnumeron.:ahem:Omaiset ja asianajaja päättivät että tuon arvoinen on. Saivatpahan maksaa kunnolla perintöveroa.
edit: Eiku verottaja ei tainnu huolia siitä veroa.