Iltapäivälehtien, Twitterin yms. "F1-uutiset ja huhut"

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Bottas jäätyy hiljalleen.

Huomasitko? Raivostunut Max Verstappen hyökkäsi Esteban Oconin kimppuun, Valtteri Bottas reagoi suorastaan räikkösmäisesti!

Max Verstappenin ja Esteban Oconin tulikivenkatkuinen välienselvittely nousi Brasilian F1-kisan ykköspuheenaiheeksi.

Nuori hollantilainen paahtoi Red Bullillaan kisan johdossa, kunnes kierroksella ohitettava Ocon pilasi voittosaumat kolaroinnillaan. Ranskalainen ei malttanut päästää Verstappenia noin vain luikahtamaan ohitse, vaan kiilasi rajusti Verstappenin rinnalle mutkassa - tuhoisin seurauksin.

Verstappen spinnasi ulos, Red Bullista hajosi pohjalevy, ja voitto karkasi Lewis Hamiltonille. Nuorukainen raivosi talliradiossa ja toivoi kisanjälkeisessä haastattelussa, ettei törmäisi Oconiin enää saman päivän aikana.

Vaan törmäsipä kuitenkin. Punnitustiloissa nähty kohtaaminen tallentui tv-kuviin. Totaalisen tuohtunut Verstappen tönäisi Oconia rajusti useaan otteeseen. Tapahtumaa todistivat useat muutkin kuljettajat, muun muassa konfliktia aivan vierestä seurannut Valtteri Bottas.

Bottaksen reaktio, tai pikemminkin sen puuttuminen, on melkoisen hilpeää katseltavaa. Bottas ei reagoi tilanteeseen käytännössä mitenkään, vaan ainoastaan rapsuttaa kerralleen päätään. Häkellyttävä vähäeleisyys tuo kiistatta mieleen erään Kimi Räikkösen. Nyt lienee turvallista todeta, että F1-sarjassa taitaa olla toinenkin ”Jäämies”.
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Kimi kertaa Ferrari-uraansa.

Räikkösen motivaatiota on epäilty ja kritisoitu aina näihin päiviin saakka, mutta nykyisin hän osaa suhtautua puheisiin eri tavalla.

Kun toimittaja Will Buxton kysyi tämän kauden toiseksi viimeisen, Brasiliassa ajetun osakilpailun alla, minkälainen Räikkösen motivaatio on nyt, kun tämä palaa viiden Ferrari-vuoden jälkeen Sauberille, vastaus oli taattua, uudenlaista Räikköstä.

– Yhtä huono kuin aina ennenkin! Minulla on aina ongelmia sen kanssa. En taida saada sitä enää koskaan takaisin, sikäli kun minulla on sitä koskaan ollutkaan, suomalainen veisteli makean naurun saattelemana.
https://www.iltalehti.fi/formulat/a/47ddee96-1f5e-4d1a-910d-a3c2afb9b55f
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Hamilton heitti pannut.

Viisinkertaiseksi F1-maailmanmestari pääsi yksityisissä testeissä Yamaha YZF-R1 -ratamoottoripyörän selkään lauantaina.

Crash.net-sivusto uutisoi, että Hamiltonin testipäivä ei sujunut ongelmitta, sillä hänen kerrotaan kaatuneen radan vitosmutkassa.

Formulakuski selvisi onnettomuudesta tiettävästi vahingoittumattomana. Pyörän kärsimiä vaurioita kuvaillaan pieniksi.

Britin mieltymys kaksipyöräisiin on tullut esille useaan otteeseen aikaisemminkin. Viime vuonna hänet valittiin moottoripyörämerkki MV Augustan lähettilääksi, jonka johdosta hänelle teetettiin oma erikoismalli.

Hamilton ajoi viimeksi Superbikea huhtikuussa yhdessä MotoGP-kuljettaja Cal Crutchlow’n kanssa Kaliforniassa järjestetyssä sponsoritapahtumassa.
https://www.iltalehti.fi/formulat/a/20e53af5-a318-4bb7-b153-1a4751968a00
 

IsoAhven

Well-known member
Liittynyt
16.3.2012
Viestit
2700
Joo naureskelin tuolle kans. On tietoa(skandaalista), mut ei sit voi kertoa :D Jätetään myös huomioimatta, että ko. kuski on vaa ollut paska koko f1-uransa :D :D edit: ainiinjoo, uran ennätyspisteet, mut junnu silti vie lähes kaikki tallin pisteet :D :D :D

edit2: mut ikävä kyllä näyttää suomalaistenkin kannalta huonolta lähitulevaisuudessa. Toivottavasti Bottas kasvattaa jättimäiset pallit tauolla. Kimi nyt on Kimi. Hän saa ajella Sauberilla, kunhan nyt tallikaverin päihittää. Ajava legenda siltikin. Näiden kahden jälkeen ei aida ihan heti olla ketään tulossa? Ellei joku tee Kimit ja pomppaa kerralla muutaman luokan yli.
 
Viimeksi muokattu:

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Kimihän on oikeasti pitänyt hauskaa Pietarissa, mitä Iltalehden jutun Twitter-viesteistä voi päätellä. :alppu:
 

ToXiCiTy

I am fabulous!
Liittynyt
20.4.2008
Viestit
16731
Sijainti
Järvenpää
Joo naureskelin tuolle kans. On tietoa(skandaalista), mut ei sit voi kertoa :D Jätetään myös huomioimatta, että ko. kuski on vaa ollut paska koko f1-uransa :D :D edit: ainiinjoo, uran ennätyspisteet, mut junnu silti vie lähes kaikki tallin pisteet :D :D :D

edit2: mut ikävä kyllä näyttää suomalaistenkin kannalta huonolta lähitulevaisuudessa. Toivottavasti Bottas kasvattaa jättimäiset pallit tauolla. Kimi nyt on Kimi. Hän saa ajella Sauberilla, kunhan nyt tallikaverin päihittää. Ajava legenda siltikin. Näiden kahden jälkeen ei aida ihan heti olla ketään tulossa? Ellei joku tee Kimit ja pomppaa kerralla muutaman luokan yli.
Kimi ajaa 2-vuotta ja lopettaa, koska Robinin koulu alkaa ja muuttavat suomeen sitten.
 

Raikku

Well-known member
Liittynyt
26.2.2010
Viestit
3911
Valtterista sitten Suomen ensimmäinen FE-kuski jos käy kylmät parin vuoden kuluttua ykkösistä? Kun ei Heikkikään tajunnut mennä nousevaan luokkaan silloin kun varmasti olisi päässyt.
 
Ylös