Änärin/Koharin Vapaan Liveseuranta

lfb

Flavio
Liittynyt
8.2.2004
Viestit
9965
Sijainti
Helsinki
Jokereiden kausi päättyi juuri kotitappioon TsSKA:aa vastaan. Sarja taisteltiin hienosti kuuteen peliin, mutta paukut eivät vain riittäneet ja vierasjoukkue voitti ratkaisevaksi jääneen pelin 3-4. Rämö ei ollut edellisen maratonottelun jälkeen pelikunnossa, ja maalilla olleella Zapolskilla ei ollut tänään paras päivänsä. Kun pomput olivat tänään ja koko sarjassa vielä TsSKA:n puolella, päättyi kausi tähän. Hieno jengi kuitenkin oli kasassa, toivottavasti jatkossakin saadaan katsella yhtä nimekästä ja kilpailukykyistä Jokereita. Playoffien toiselta kierrokselta eteneminen on jatkossakin todella kovan työn takana. Kuudenteen peliin pääsy on kuitenkin seuran paras KHL-tulos, avauskaudella sama TsSKA vei toisen kierroksen sarjan viidessä pelissä.

"Jokereiden" kautta voi seurata vielä Eeli Tolvasen muodossa, kun nuorukainen lähtenee loppukevääksi katselemaan NHL:n meininkiä Predatorsin rinkiin. Eiköhän siellä muutama peli tule allekin, kun todennäköisesti Nashvillen viimeiset matsit ovat suhteellisen merkityksettömiä. Pudotuspeleissä kokoonpanoon mahtuminen on jo tiukempaa.
 

Renessanssinero

Perusfeidaaja
Liittynyt
23.4.2005
Viestit
4950
Sijainti
Vantaa
Minusta on hyvä juttu, että tämän kauden pelit päättyivät kotihallissa. On turhan rankkaa lentää takaisin, kun pelit ovat päättyneet. Siinä olis liikaa kaikkia synkkiä ajatuksia ja muuta sellaista. Jokerit kaatui muun muassa Sergei Andronoviin, hän vain teki liikaa maaleja.

Mitä veikkaatte pystyykö vihollisjoukkue TSSKA voittamaan ystävyysjoukkue SKA:n?
 

Il Tempo Gigante

Darth Father
Liittynyt
20.2.1999
Viestit
42723
Sijainti
Gamla Pedersöre huvudsocken
Minusta on hyvä juttu, että tämän kauden pelit päättyivät kotihallissa. On turhan rankkaa lentää takaisin, kun pelit ovat päättyneet. Siinä olis liikaa kaikkia synkkiä ajatuksia ja muuta sellaista. Jokerit kaatui muun muassa Sergei Andronoviin, hän vain teki liikaa maaleja.

Mitä veikkaatte pystyykö vihollisjoukkue TSSKA voittamaan ystävyysjoukkue SKA:n?
Palidromi postauksissa.
 

lfb

Flavio
Liittynyt
8.2.2004
Viestit
9965
Sijainti
Helsinki
Eelille mahtisopimus Predatorsin kanssa. Ei iske edes farmikomennus.
Kuten ei kenelle tahansa muullekaan Pohjois-Amerikan sarjoista varatulle alle 20-vuotiaalle. Nashville ei tosin mielellään peluuta Tolvasta yli 9 matsia tällä kaudella, ettei halvasta tulokassopimuksesta kulu vuotta pois. Elleivät pelit lähde kulkemaan todella hyvin.
 

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Borgström sainattu, kuten huhuiltiin tapahtuvan.

Florida Panthers vahvisti vahvat huhut todeksi - hyökkääjä Henrik Borgström on pannut puumerkkinsä kolmen vuoden NHL-tulokassopimukseen.

Panthersin tiedote

Seura tiedotti asiasta yöllä Suomen aikaa. Kookas sentteri siirtyy NHL-ryhmään Denverin yliopiston joukkueesta, jossa hän on tällä kaudella paukuttanut 52 tehopistettä 40 NCAA-ottelussa.

- Henrik on todella lahjakas, kiinnostava ja dynaaminen nuori hyökkääjä, joka on ollut dominoiva pelaaja kahden viimeisen Denver-kautensa aikana, Floridan GM Dale Tallon hehkutti tiedotteessa.

Panthers varasi Borgströmin vuoden 2016 draftissa numerolla 23. Loistava varausnumero jäi tuolloin Suomessa hieman pienemmälle huomiolle, sillä kenties kaikkien aikojen suomalaisdraftissa peräti kolme sinivalkeaa kiekkotähteä varattiin viiden kärjessä: Patrik Laine toisena, Jesse Puljujärvi neljäntenä ja Olli Juolevi viidentenä.

Floridan NHL-ryhmässä pelaa suomalaisista tällä kaudella tähtisentteri Aleksander Barkov. Lisäksi maalivahti Harri Säteri on pelannut yhdeksän peliä NHL:n puolella, vaikka suurin osa kaudesta on kulunut AHL-farmi Springfield Thunderbirdsin riveissä. Suomalaisista Springfieldissä pelaa myös hyökkääjä Juho Lammikko.
 

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Borgström pääsi pelaamaan 13 minuuttia änäriä. Jatkoaikatappio kuitenkin Floridalle.

Micke 7. suomalainen tänä kautena, joka tehnyt 20 maalia NHL:ssä.
 

juoksia

Well-known member
Liittynyt
8.12.2013
Viestit
420
Tolvanen askissa viikonloppuna. Vähän shoumatsejahan nuo on tosin. Winnipeg varmistanu kakkossijan pleijareihin ni ulkona jatkosta oleva vihu peluuttaa beer league maalivahtia ja Nashvillella on ykkösenä myös varaa peluuttaa ketä vaan. Mutta hieno juttu!
 

JoneZi

User
Liittynyt
17.3.2012
Viestit
7568
Coloradolle elintärkeä voitto playoffsien kannalta. Menee tosi tiukaksi Anaheimin ja St. Louisin kanssa.

Rantas-Mikko 1+1.
 
Ylös