Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / TALVIKAUSI 2016-2017

  • Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26891
Muutamakin kaveri asustaa helsingin ihan keskustassa isossa kimppakämpässä ja hintaluokka on juuri aiemmin mainitun tasoinen aina kun facebookissa mainostavat, että nytkyllä olisi huone tyhjä.
Onko ne opiskelijoita vai onko Helsingissäkin jo samaa systeemiä kuin Lontoossa, että töissä olevat sinkut asuu kimppakämpissä, koska yksiöt liian kalliita?



Onhan se tietyllä tapaa ihan jännä yhtälö, että maassa jossa asuu 18 ihmistä jokaista neliökilometriä kohden, täytyy väen väkisin muuttaa niin ahtaalle, että paskantaminen vaatii akrobatian perustaitoja.
Toki sitä voi myös ostaa tontin maalaispitäjästä, viisi kilometriä kirkonkylästä mettään päin ja rakentaa talonsa sinne pellonlaitaan. Siellä saa rauhassa möllöttää...paitsi että ikkunoista näkyy viiden metrin päässä tönöttävät naapuritalot, autotie menee kotiportaiden vierestä ja tonttien välissä on puolen metrin korkuinen pensasaita näköesteenä. Asuinalueen ympärillä on toki metsää ja peltoa silminkantamattomiin.
Tuo mua eniten huvittaa miks keskellä korpeakin pitää nykyään asua niin ahtaasti.



Ahtaista vessoista tulee mieleen jonkun vanhan Tallinkin laivan tilaratkaisu. Vessassa oli liikkuva väliseinä jonka toisella puolella lavuaari ja peilikaappi ja toisella puolella suihku telineineen. Sitä sitten käänneltiin sen mukaan oliko tarve suihkutella vai pyykätä hampaat.
 

burb

.
Liittynyt
19.2.2002
Viestit
46199
Kommentti: Halla-ahosta tuli Soinille riesa

Jussi Halla-aho voi jouduttaa vallanvaihdosta perussuomalaisissa, kirjoittaa erikoistoimittaja Seppo Varjus.
Soini on silti edelleen Suomen taitavimpia poliitikkoja. Soini ei halua luomuksensa, perussuomalaisten tuhoa. Halla-ahon johtaman riitaisan yhdenasianliikkeen kohtalo ei vaikuta valoisalta.

Niinistön ja Terhon pelin paikka

Ääritilanteessa Soini todellakin saattaa uhrata oman uransa puolueen puolesta. Johtajanvaihdos on joskus edessä joka tapauksessa. Soinia imagoltaan tiukempi, kuitenkin puolueen valtavirtaa edustava ehdokas pesisi kyllä Halla-ahon Soinin tuella.

Jussi Niinistö ja Sampo Terho odottavat uutta vuotta malttamattomina.
Persujen puoluekokous siis kesäkuussa, pari kuukautta kuntavaalien jälkeen. Miten tuo aikataulu sitten omalta osaltaan sotkee valtapeliä, se nähdään ensi jaksossa.
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26891
Persujen puoluekokous siis kesäkuussa, pari kuukautta kuntavaalien jälkeen. Miten tuo aikataulu sitten omalta osaltaan sotkee valtapeliä, se nähdään ensi jaksossa.
Emmätiiä onks noilla kuntavaaleilla valtakunnallisesti oikein mitään merkitystä. Puoluejohtajat pääsee patsastelemaan isoon pajaan, mut muutama päivä myöhemmin kekään ei enää muista minkä puolueen pylväs oli suurin.

Mielenkiintoinen puoluekokous persauksilla tulossa, jos vihdoin joku lähtee Soinia haastamaan. Oon ajatellut Halliksen porukan kuitenkin olevan selvässä vähemmistössä puolueessa, vaikka äänekkäimpiä ovatkin. Mut kyllähän tunnetut poliitikot yleensä lähtee pj-vaaleihin vain jos ovat saaneet vihiä, että oikeita voittomahdollisuuksia on. Niinistön ja Terhon tilanne on ehkä sama kuin oli Kokoomuksessa Vapaavuorella ja Orpolla, etteivät halua toisiaan vastaan lähteä kisailemaan ja kyttäävät kumpi lähtee vai oisko Soinilla sittenkin heitä enemmän kannatusta.
 

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
LinkedId:n kautta löysin tällaisen artikkelin, mitä olen itsekin pohtinut.

Why do we hate (our own) sales people?

Have you ever noticed that in a company there often seems to be jealously, almost bordering on hatred, for the company's own sales team? Ever noticed the derogatory jokes being told about the sales team; the stereotyping of them as not knowing their product; their lack of attention to detail; their being motivated only by commissions, or their being shallow and self-centred? In the words of Rodney Dangerfield, they just "don't get no respect". Why does that happen, given that this team is the life blood of the company? If they don't sell, the rest of the company doesn't work.

https://www.linkedin.com/pulse/why-do-we-hate-our-own-sales-people-peter-smith?trk=hp-feed-article-title-share koko artikkeli.
 

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Kyllä rahan jakamista ilmaiseksi pitäisi ehdottomasti helpottaa nykyisestään.
Ei missään nimessä vaan pistää ihmiset juoksemaan luukulta luukulle ja jo pelkästään siitä jakamisesta tehdä mahdollisimman kallista.

Ps. Nythän Kokoomus ajaa tätä mallia itse. :D

Ja olihan ne peruskouluakin vastaan. Rikkaat oppikouluun vaan. Tietääpä köyhä, mutta lahjakas ihminen paikkansa.
 

Örfil

Guest
Ei se rahasta se oppikoulu aikanaan kiinni ollut. Minäkin olin oppikoulussa, pääsykokeiden kautta menin sinne ja olihan siellä lukukausimaksut ym. mutta niistä sai vapautuksen, jos ei ollut vanhemmilla rahaa.

Joka syksy niitä kuponkeja täytettiin ja osa sai vapautuksen maksuista ja osa ei. Jokainen jolla oli haluja lukea, sinne pääsi. Muut meni kansalaiskouluun.

Homma vaihtui sitten peruskouluksi ennen viidettä oppikoulun luokkaa.
 

ToXiCiTy

I am fabulous!
Liittynyt
20.4.2008
Viestit
16731
Sijainti
Järvenpää
Tähän väliin on hyvä muistuttaa, että Kokoomus on ollut hallituksessa vuodesta 2003. Tuntuu, että heidän kannattajillaan on huono muisti. Kykypuolue FTW.
 

Örfil

Guest
Malttia, kohta koittaa maanpäällinen paratiisi kun SKDL pääsee takaisin hallitukseen.

Malttia siis, eiku painukaa helvettiin siitä.
 

ToXiCiTy

I am fabulous!
Liittynyt
20.4.2008
Viestit
16731
Sijainti
Järvenpää
Ottaako noin paljon päähän, kun on käynyt ilmi, että kannattamasi puolue on täynnä luusereita? 13 vuotta ja saavutukset nolla. Kykypuolue FTW. Mutku demarit. :(
 
Ylös