Vissiin lempattu kokonaan ulos, hänhän ajaa tulevalla kaudella kahta eri ratasarjaa. Pärmäkoski ja Vainio tulevat olemaan joissain lähetyksissä mukana kauden mittaan.
Mikäli näin on niin ei tule ainakaan ikävä. Hyvä jos vain pysyisi poissa.
Juuselan osalta debyytti...
No.
Sanotaanko nyt vaikka niin, että Kimiläiseen verrattuna ja kaikkein pahimpiin odotuksiini nähden ei sentään verisuoni ollut vaarassa puhjeta.
Käheä ääni miehellä tuntuu olevan ja vaikutti vähän joutuvan ehkä tukeutumaan Oikarisen tukeen joissakin jutuissa ja niitä tuttuja eläinvertauksiakin tuli joskin ei ainakaan vielä ihan niin häiritsevällä tavalla kuin mitä pahimmillaan on tullut.
Ja välillä tuntui mies vähän höpöttävän omiaan tai vaihtoehtoisesti pitävän ihan asialinjan oikeana, mutta äänensävyn kuin olisi pikkupojille tai pikkutytöille puhunut jotakin opettavaiseen sävyyn. Välillä kuulosti kuin nykypäivään päivitetyltä, tupakkayskästä toipuvalta Matti Lammilta selostusäänineen eli ei ehkä ihan niin pahalta, mutta ei ainakaan vielä kovin hyvältäkään.
Olisihan se äänenvenytys olla myös kuten vaikkapa joviaalin venyttelevällä äänellä nuorempana aikanaan sitä Punaista Malluakin paljon poltelleella Pulkkisen Jormallakin ja silloin olisi kyllä ollut lähellä verisuonen puhkeamisvaara. Varsinkin mikäli olisi vielä menneet jutut ihan päin persettä. Sanojen venytyksen huonompi puoli taisi olla lähinnä vain hieman Jokisen Juhan tyyliin lausutut Ferraari-lausahdukset ja sitten välillä meinasi mennä Bottaksen tai Räikkösen mainostamiseksi, mutta ilmeisesti MTV:n talouspuolen ja linjan tietäen se asia ei hirveämmin yllättänyt.
Lammin Mattin verratessa vielä ei sentään Juusela alkanut ihan Professorin puheita koko ajan vääntämään edes kuin Professori eli Alain Prost näkyikin varikolla. Välillä tuntui myös vähän pingottavan, mutta ehkä se jännitys sitten...
Kunhan ei vain ala ulista tai tarvita lisähappea niin kai se Juuselankin selostajan ura formuloiden osalta pikkuhiljaa alkaa lähteä omalle uralleen. Sen näkee vasta sitten myöhemmin ja isommin sitten ehkä aika-ajon ja kisan jälkeen nyt Melbournen osalta.