Tänne kaikki merkityksettömät ilmoitukset 1/2017

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Olga
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
burb ei vaikuta kovin valppaalta, vaikka muuta väittää.
 
No mikä se oli??


burb katselee salaa makuuhuoneen ovenraosta olohuoneen televisiota, onhan nukkumaanmenoaika jo ylitetty!
Palkit ovat oven rajoittama katselusektori, joka nuoren pojan silmissä muistuttaa vanhaa 4:3 kuvasuhdetta.
 
Veikkaanpa, että kaikki onnenpyörän pyöräyttäjät voittivat. Niin kävi mullekin taannoin, tosin palkinnot olivat bussimatkoja Suomussalmelle ja Pirkkalaan.

Ei sentään ollut palkintona bussimatkaa Virroille.

Sinä olisit varmasti ottanut voittamasi palkinnon vittuiluna mikäli olisit onnistunut voittamaan bussimatkan Virroille.
 
Minäpä taas luulen että Albert olisi kerännyt maallisen omaisuutensa, pakannut sen kassiin ja hyvästellyt kaupungin, joka ei enää häntä eikä meitä muita kaltaisiaan tarvitse.
Bussissa Albert olisi ajatellut ihania mielikuvia tulevasta kesästä, jolloin hän kirmaa kukkakedolla paimenena pienellä, mutta toimeentulon tuovalla palkalla, jonka Virtain kaupunki hälle maksaa palveluksistaan lammaskatraan järjestyksenvalvojana, mentorina ja johtotähtenä.

Paluu Virroille on kuin paluu kohtuun, lämpöiseen ja ihanaan paikkaan huolia vailla.
 
Tyhjensin jääkaapin pataan: karjalanpaistilihat, sipulia, valkosipulia, chiliä, paprikaa, porkkanaa, perunaa, punaviiniä, lihaliemijauhetta ja vettä. Tuossa on nyt jonkun tunnin porissut. Varmaan ihan hyvät setit odotettavissa.
 
Meillä tulisi vähän erilainen pataeväs. Tosin tiedä miten taivaallinen makuelämys sinappi, mansikkahillo ja vichy olisivat yhdessä.
 
Tosin tiedä miten taivaallinen makuelämys sinappi, mansikkahillo ja vichy olisivat yhdessä.

Jollekin vois tuokin maistua.
Rohkea rokan syö, mutta entä maksalaatikkoa mansikkajogurtilla? – Katso tästä yleisön huikeimmat makuyhdistelmät

Kuuntelijoiden ehdottamia makupareja

- Lanttulaatikko ja oliivit
- Siskonmakkarakeitto ja ketsuppi
- Pulla ja ketsuppi
- Apinapizza: banaania, currya ja maapähkinävoita
- Joulupipari ja sinappi
- Ruisleipä ja banaani
- Makaronilaatikko ja maksamakkara
- Maksalaatikko ja ketsuppi
- Ruisleipä ja päärynäsose
- Pekonirasvassa paistetut banaanit
- Sipsit dipattuna suklaaseen
- Ruisleipä ja kylmä vispipuuro
- Pinaattiletut ja jauhelihakastike
- Paistettu puuro ja lenkkimakkaraa
- 4-viljan puuro ja vaniljajäätelöä
- Pulla ja meetvursti
- Joulupiparit ja lauantaimakkara
- Nakit ja jogurtti
- Jauhelihakastike ja porkkanaraaste
- Näkkileipää ja rusinoita
- Lenkkimakkara dipattuna sokeriin

Vain tummennetut mulle tuttuja. Maksis+ketsis on säännöllisesti käytössä, jauhis+porkkis on varmaan tullut jossain laitosruokalassa (ei KHVMS) vastaan.

edit: nyt kun tarkemmin mietin, niin ei kai jauhis+porkkis edes pitäisi olla tuollaisella listalla
 
Viimeksi muokattu:
Yks kaveri laittaa ketsuppia kaikkeen mahdolliseen. Keitoista maksalaatikkoon. Muistelisin, että kurski taisi harjoittaa samaa?
 
Hyi säätänä. Miksi, oi miksi? Sama pätee kylläkin niillekkin jotka mitä tahansa ruokaa laittaessa heittää paistinpannulle kilon rasvaa "koska tekee makua". Mulle on riittänyt ihan jauhelihassa oleva rasva. Ja jos makua haluaa niin sit otetaan maustehyllyltä jotain chilisoossia. Avot.

Aikoinaan eräs opiskelutoveri junttasi ketsuppia kans lähestulkoon joka muonaan. Aina sellainen saamarin soppakauhallisen kokoinen mälli perunamuussin tai kinkkukiusauksen päälle. Ja tietenkin lähestulkoon aina änki samaan pöytään mitä minä. Taisin ääneenkin sanoa et "mee nyt toiseen pöytään, menee ruokahalu kun katsoo a) sun lautasta ja etenkin b) sun syömistä.
 
Ylös