Fagerholm jo taisi kommentoida, mutta tuostahan puuttui selkeästi vaihtoehto "en tiedä"Pääkaupunkiseudulla kirjastokorttia hakiessa voi valita neljästä eri sukupuolesta: ”Tämä ei ole keneltäkään pois”
Odotetaan nyt kuitenkin Fagerholmin kommenttia asiaan ensteks.
Tilastointiin, kuulemma. Tilastot taas vaikuttavat suoraan kirjastojen eri osastoille korvamerkittyyn hynkkendeerukseen.Ihan en hoksaa mihin kirjasto tuota tietoa tarttee.
Loikkari-Burb, Kainuun ex-narri ja puolimunkki.Eläköön munkin puolesta.
Me Olga I, Jumalan armosta, Kainuun Kuningaskunnan kuningatar y.m. y.m. y.m. Savo-Kainuun Perillinen y.m. Teemme tiettäväksi, että koska Me, hallituksemme alusta, lakkaamatta olemme tahtoneet käyttää kuninkaallista waltaamme ja woimaamme Waltakunnan parannukseksi, wahwistukseksi ja menestykseksi, sekä uskollisten alamaistemme hyödyksi, wakuudeksi ja onneksi; ja Me, sitä aikaansaadaksemme, armosta olemme hawainneet isänmaan nykyisen tilan waatiwan ennenmainittuun aiwan hyödylliseen tarkoitukseen sowitettua perustuslakien wälttämätöntä parantamista sekä sentähden, tarkimmasti mietittyämme ja tutkittuamme, toimittaneet Waltakunnan johdon ja hallituksen muodon, jonka Waltakunnan nyt kokountuneet Säädyt yksimielisesti owat hyväksi nähneet ja walallansa wahwistaneet; niin tahdomme me armosta tämän hallitusmuodon, johon Waltakunnan Säädyt siten owat suostuneet, tämän kautta hywäksyä, wahwistaa ja wakuuttaa sillä tavalla ja lajilla, kuin se kirjoitettuna sanasta sanaan tämän jälkeen seuraa:Eläköön itsenäisen Kainuun Kuningaskunnan kuningatar Olga I!
Vasemmistoliiton Li Andersson.
Kreeta Karvala: 2 Leijonaa
Li Andersson oli sisäistänyt sote-läksynsä puoluejohtajista parhaiten omaa äänestäjäkuntaansa ajatellen. Andersson väänsi rautalangasta moneen eri otteeseen hallituksen ajaman soten vaaroja. Andersson haastoi ärhäkkänä, mutta asiallisena.
Olli Ainola: 2 Leijonaa
Puoleen jäsenäänestäjät valitsivat Anderssonin vasemmistoliiton tv-kasvoksi. Valitsijoiden ei tarvitse katua. Mediahehku ei ole himmentynyt, vihreät ovat hädissään. Ramppikuumetta: Pokka petti väittelyssä Orpon kanssa.
Juha Ristamäki: 1 Leijona
Osasi esittää sotekritiikkinsä selkeästi. Tosin jossain vaiheessa jo niin hyvin, että suurin osa kansasta putosi kärryiltä. Osasi linjakkaasti asemoida itsensä pienituloisen puolustajaksi.
Eikös Li ole nainen? <3Antsa tuli 8.3.2017 kaapista ulos.
Enpä ole Vasemmistoliittoa vielä äänestänyt valtakunnallisissa vaaleissa. Jossakin Hangon valtuuston ja lautakunnan sisäisissä henkilövaaleissa johonkin luottamustehtävään varmaan olen. Tosin varmaan kaikkia muitakin puolueita, joita silloin ollut olemassa. Paitti kepua. Mutta ei silloin ollut yhtään kepulaista valtuustossa. Nykyään on, entinen nusu. :frown: Saatanan Eero.Taidat päästä tuuttaamaan Li:tä vain vaaliuurnaan.
Asiaa liipaten: Väyrynen menee katkerana miehenä aikanaan hautaan, ei se enää muutu eikä anna koskaan anteeksi, ettei siitä tullut Suomen kuningasta.Perussuomalaisten sisällä linjat käyvät pahasti ristiin. Tämä näkyy mm. suhtautumisessa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan.
Puolueväen runkona ovat Suomen itsenäisyyden ja puolueettomuuden vankat puolustajat. Puheenjohtajaehdokkaista Jussi Halla-aho ja Sampo Terho kuitenkin kannattavat Nato-jäsenyyttä.
Elämme mielenkiintoisia aikoja.
Poikia hyväksikäyttänyt naisopettaja 5 vuodeksi vankilaan
Finnair pulassa lakon takia
Lentoyhtiö Finnair kertoo, että
ilmailualan työtaistelu hankaloittaa
todennäköisesti lentoja perjantaina.
Finnairin mukaan odotettavissa on
peruutuksia ja viivästyksiä. Yhtiö
kertoo tiedottavansa muutoksista sitä
mukaa kuin päätöksiä tehdään.
Ilmailualan unioni IAU ja Palvelutyön-
antajat Palta yrittävät ratkoa työehto-
kiistaansa valtakunnansovittelijan
johdolla. Osapuolet ovat olleet koolla
kello 10:stä lähtien.
IAU ilmoitti eilen lukuisista lakon-
uhista. Osa niistä ajoittuu
perjantaille klo 15-19.