Antsa Rieppo
Well-known member
Tuo Turkin Erdiksen uhittelu, mussutus ja häröily Hollantia kohtaa sataa suoraan oikeistopopulisti Geert Wildersin laariin.
Ajankohtaisessa työelämäkeskustelussa puhutaan työehtosopimusten yleissitovuudesta ikään kuin se olisi suomalainen erikoisuus. Yritetäänpä suorastaan väittää, että yleissitovuuden poistaminen olisi avain, jolla Suomen talous saataisiin Ruotsin tai Saksan kaltaiseen nousuun.
Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Euroopan maista ainakin Saksassa, Sveitsissä, Hollannissa, Belgiassa ja Ranskassa on samantapainen yleissitovuus kuin meilläkin: edustavat työmarkkinaosapuolet tekevät työehtosopimuksen ja hallitus tai ministeriö vahvistaa sen yleissitovaksi.
Monet luetelluista maista ovat taloudellisesti varsin menestyviä, eikä niitä näytä yleissitovuus suuremmin haittaavan. Itävallassa on vielä omanlaisensa järjestelmä: yritysten on pakko kuulua kauppakamariin ja työehtosopimukset tehdään kauppakamarien kanssa.
Toki on merkittävä joukko yhtä lailla hyvin pärjääviä maita, joissa yleissitovuutta ei ole: Ruotsi, Tanska, Norja, Iso-Britannia. Monissa niistä yleissitovuuden puutetta tasapainottaa palkansaajien myötämääräämisoikeus yrityksen päätöksenteossa, vieläpä sellainen, jossa oikeus edustaa palkansaajia on nimenomaisesti säädetty ammattiyhdistysten tehtäväksi. Tällainen on tilanne esimerkiksi Ruotsissa ja Tanskassa.
Britannia on sillä tavalla omanlaisensa maa, että siellä ei ole yleissitovuutta, eikä myötämääräämisoikeutta.
Ehkä pisimmällä työntekijöiden myötämääräämisoikeuden edistämisessä on Saksa. Saksassa on perustettava yritysneuvosto (Betriebsrat), jos yrityksessä on vähintään viisi työntekijää. Yritysneuvosto on työntekijöiden valitsema elin, jonka kanssa yritysjohdon tulee neuvotella säännöllisesti ja pyrkiä sopimukseen kaikista työntekoon liittyvistä kysymyksistä. Mikäli yritysneuvosto kiistää irtisanomisen perusteen, sitä ei saa panna toimeen ennen kuin riippumaton ratkaisuelin on todennut, että laillinen peruste on olemassa.
Yli 2000 työntekijän yrityksissä on pakollinen hallintoneuvosto (Aufsichtsrat), jossa puolet jäsenistä on työntekijöiden ja ammattiyhdistysten ja puolet omistajien valitsemia.
Hallintoneuvostolla on todellista valtaa, se esimerkiksi valitsee yrityksen toimivan johdon ja sille alistetaan tärkeimmät liiketoimintapäätökset. Jos kumpikin ryhmä on yhtenäinen, päätösvalta on osakkeenomistajilla, sillä heillä on oikeus valita puheenjohtaja.
Vähänkin pidemmän päälle tuollainen päätöksentekoelin kuitenkin pyrkii konsensukseen, ja siksi päätöksenteossa joudutaan ottamaan huomioon myös palkansaajien näkökulma. Se ei ole ainakaan haitannut Saksan menestystä, kuten ei yleissitovuuskaan.
Euroopassa on maita, joissa henkilöstöllä on vahva myötämääräämisoikeus, kuten vaikkapa Ruotsi. On toisia, esimerkiksi Suomi, joissa työehtosopimukset ovat yleissitovia. On ainakin yksi maa, Saksa, jossa on molemmat, ja yksi, jossa ei ole kumpaakaan: Iso-Britannia.
Jos Suomesta pelkästään poistetaan yleissitovuus, meidän työelämämme ei muutu Ruotsin tai Saksan kaltaiseksi, vaan pikemminkin Iso-Britannian. Toivottavasti se ei ole kenenkään tavoitteena.
Heikki Kauppi
toiminnanjohtaja, Tekniikan akateemiset (TEK)
En nyt näkisi että tuo Saksan malli on suoraan rinnastettavissa Suomen yleissitovuuteen. Yrityksissä sovitaan paljon enemmän asioista, eikä palkkoja päätetä keskusjärjestöjen kahvipöydissä.
Saksassa ei ole eksplisiittistä palkkaneuvottelun koordinaatiota koko maan tasolla, ts. palkka ja työehtosopimusneuvottelut käydään osavaltiotasolla.
...
Saksassa työehtosopimusten yleissitoviksi julistaminen ei ole yleistä, ja viime vuosina tämän instrumentin käyttö on vähentynyt rajusti. Toisin kuin Alankomaissa tai Suomessa, TESien yleissitovuus vaihtelee kovasti sektoreittain ja myös yllättäen tulotasoittain. Bispinck et al. (2010, 4) ovat osoittaneet, että kattavuus on suurin julkisella sektorilla (87 prosenttia) ja finanssialalla (82 prosenttia) ja pienin viestintäalalla (21 prosenttia) ja majoitusalalla (43 prosenttia).
Kirjoittajat eivät anna suoraa selitystä siitä, miksi kattavuus vaihtelee niin paljon tulotason mukaan, mutta taustalla voi olla vahvojen teollisuusalojen ammattiliitojen asemaa ja matalapalkkasektorin kehitystä (ns. Hartz-reformit).
Saksan ”TES-komitean” sisällä on ilmeisesti ollut työnantajien jyrkempi kanta yleissitovaksi julistamisesta. Tämä näkyy tilastoissa: vuodesta 2006 vain 1,5 prosenttia työehtosopimuksista julistettiin yleissitovaksi.
Jumankeuta! Halla-ahon anagrammi on Allah-aho. Sattumaako, mitä sanoo tähän kansa, haaveissako ootko vain mun?Halla-Allahista tuskinpa tulee uusi persusten pj. Veikkaan, että Terho vie ja muut vikisee.
Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan jatkaa Hollannin solvaamista. Tänään tiistaina pitämässään puheessa hän otti esiin vuoden 1995 Srebrenican verilöylyn entisessä Jugoslaviassa, kertoo turkkilaislehti Hürriyet Daily News
Srebrenicassa serbijoukot surmasivat noin 8 000 muslimimiestä ja -poikaa. Srebrenica oli hollantilaisten rauhanturvaajien valvonnassa, mutta he eivät kyenneet estämään verilöylyä. Tapahtuma koetaan Hollannissa suurena häpeänä.
Erdoğan syytti Hollantia joukkosurmasta.
– Me tunnemme Hollannin ja hollantilaiset Srebrenican verilöylystä. Me tiedämme, kuinka mätä heidän luonteensa on heidän murhattuaan 8 000 bosnialaista, Erdoğan puhui Turkin lääkäripäivillä.
– Tiedämme, kuinka heidän yhteiskuntansa on korruptoitunut, kuinka he tappoivat 8 000 bosnialaista siellä, tiedämme sen hyvin, hän jatkoi.
Noita idiootteja alkaa olla turhan paljon vallassa.Resepti Donald Erdoganilla hävinnyt viimeisetkin kynä-inkkarit Muumilaaksosta.
LähdeKoulubussi jyräsi jalankulkijan suojatiellä - enemmän kuin kaksinkertainen ylinopeus
Pikkubussin kuljettaja kertoi kääntyneensä katsomaan vammaista lasta.
Selitys ei hellyttänyt Espoon käräjäoikeutta, koska ajopiirturi näytti yli kaksikertaista ylinopeutta.
BBC: Ikean rekkakuskit työskentelevät kurjissa oloissa - joutuvat asumaan kuukausia ajoneuvoissa
Huonekalujätti Ikean tuotteita kuljettavat rekkakuskit työskentelevät kehnoissa oloissa, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.
Kuljettajat joutuvat asumaan kuukausia ajoneuvoissaan ja kertovat, ettei heillä ole varaa elää läntisen Euroopan maissa, joissa tekevät työtään.
BBC:n haastattelemat kuljettajat työskentelevät itäeurooppalaisille rahtifirmoille, joille maksetaan Ikean tavarakuljetuksista.
Ikea pitää kertomuksia surullisena kuultavana, BBC kertoo.
Suomessa BBC:n artikkelia siteerasi ensin Helsingin Sanomat.
STT
Jos puljusi jehu kohta ehdottaa samanlaista ratkaisua, kun se on niiiin kallista majoittaa sinua työreissuillasi.Semmoista. Enpä viittii kommentoida. Ei kuulu mun kauppapaikaksi.
Tuskinpa.Jos puljusi jehu kohta ehdottaa samanlaista ratkaisua, kun se on niiiin kallista majoittaa sinua työreissuillasi.
Aika 'mukava' varmasti tupsauttaa paksuun lumihankeen.Puolalainen pienkone laskeutui vahingossa Vaalaan
Kainuu Julkaistu 15.3.2017 klo 21:24 | 0
Tanja Nuotio
Pienkone laskeutui keskiviikkoiltana vahingossa Vaalaan, vaikka sen piti laskeutua suunnitelman mukaan Ylivieskaan.
Kone oli vuokrattu Varsovasta, ja sitä ohjasi puolalainen 20-vuotias mies. Kone laskeutui umpihankeen ja pyörähti välittömästi katolleen.
Vaalan lentokentällä ei ole talvikunnossapitoa.
Kainuun pelastuslaitoksesta kerrotaan, että mies kuljetettiin tarkkailtavaksi Ouluun, mutta hän ei loukkaantunut vakavasti.
Vaalallinen lasku pelkele!Aika 'mukava' varmasti tupsauttaa paksuun lumihankeen.
https://youtu.be/BWsWwSn7728?t=29sLapin keskussairaalaan Rovaniemelle oltiin tuomassa potilasta helikopterilla torstaina 13.30 aikaan. Ambulanssihenkilöstö tuli paikalle noin 15 minuuttia ennen helikopterin saapumisaikaa ja näki, ettei kopterin kenttä ollut vapaana, vaan sille oli pysäköity henkilöauto.
Auton kuljettajaa yritettiin tavoittaa sairaalassa kuulutuksilla. Myös poliisi yritti tavoittaa kuljettajaa. Paikalle kutsuttiin pelastuslaitos siirtämään auto pois kentältä. Kun siirtoa aloiteltiin, tuli kuljettaja paikalle ja ajoi auton pois.
Poliisi kommentoi, että nainen kaasutteli pois jäämättä selvittämään asiaa. Hänen henkilöllisyytensä on tiedossa.
Arvion mukaan helikopterin laskeutuminen viivästyi tiellä olleen auton vuoksi noin kymmenen minuuttia.
Taas vähän tiukempia sanoja.YHDYSVALTOJEN ”strategisen kärsivällisyyden” politiikka Pohjois-Korean suhteen on lopussa, ilmoitti Yhdysvaltojen ulkoministeri Rex Tillerson perjantaina Etelä-Korean-vierailullaan.
”Olemme tutkimassa uusia diplomaattisia, turvallisuuteen liittyviä ja taloudellisia toimia. Kaikki vaihtoehdot ovat pöydällä”, hän lisäsi uutistoimisto AFP:n mukaan.
Tillersonin mukaan sotilaallisiakaan toimia ei ole suljettu pois. Hänen mukaansa ne olisivat yksi mahdollinen vaihtoehto, jos Pohjois-Korean aseohjelman uhka nousee ”tasolle, jonka uskomme edellyttävän toimia”.