Lööpitystä, uutisia, ym. sälää / KEVÄTKAUSI 2017

  • Viestiketjun aloittaja 72
  • Aloituspäivämäärä

Örfil

Guest
Siinäpä lukikin että stahanovilaiset ei tykkää, vaikka ansiokkaasti viitattiin työntekoon "vain kansan velvollisuutena".

Jumalan asettamat piällysmiehet, kuninkaat, aateliset ja papit valvoivat untuvapatjoillaan, että hommia painettiin eikä pelleilty
Mutta kun aate edellä lukee toisten kirjoituksia, niin ainoaksi vasta-argumentiksi jää perimarkoinen toisten leimaaminen tyhmiksi. Olisi mukava tavata markoj joskus livenä, luulen että siihen vielä mahdollisuus tarjoutuu. Uskoisin että kasvotusten jutut on sitten aika vaisuja.
 

markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Irroitat lauseen omista pöljäilyistäsi, ettet näyttäisi aivan niin hölmöltä. Valhellisuus ei juurikaan nosta pisteitä. Sä et ymmärrä puoliakaan mun jutuista oikein forumilla ja tuskin se asia muuttuisi naamatustenkaan.
 

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Sipilän hallitukselta painonhallintaohjelma kun toimeentulotukihakemukset siirtyivät Kelalle.

Yksinhuoltajaäiti Virpi, 46, odottanut viikkoja toimeentulotukipäätöstä: "Kela-dieetti vei kymmenen kiloa painoa"
 

Örfil

Guest
En liene ainoa, joka ei ymmärrä juttujasi "oikein", mutta olisihan se kiva kokeilla että onko livenä sama juttu. Mulla on varmaan kesällä hyvin aikaa ja sinne päin saattaa olla sukulaisasiaakin.

Yleensä moni (tähän mennessä kaikki) on vähemmän rehvakas sitten naamatusten.
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Koneet tekisivät entistä enemmän töitä ja ihmisille jäisi aikaa tehdä mitä huvittaa. Kukaan ei varmaan olisi kieltämässä mennä vaikka 16 tunnin kaivostyövuoroa tekemään sillä lisääntyneellä vapaa-ajalla.
 

Örfil

Guest
Mutta miten ne "tehdä mitä huvittaa":t järjestyy, jos niitä ei ole kukaan tuottamassa?
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Mutta miten ne "tehdä mitä huvittaa":t järjestyy, jos niitä ei ole kukaan tuottamassa?
Täh?

Jos kone nyt vaikka tiskaa astiat ja pyykkää vaatteesi, niin teet koneiden pyörimisen ajan mitä huvittaa. Vähemmän niiden laitteiden valmistukseen ja valmistusmateriaalien keräämiseenkin tarvitaan ihmistyövoimaa mitä wanhoina hyvinä aikoina.
 

Örfil

Guest
Taidetaan nyt puhua eri asioista. Olin vielä tuon linkkisi teemassa olevinani.
 

Formulanomi

Seksikäs rumä kääpiö
Liittynyt
22.10.1999
Viestit
41380
Sijainti
Toisaalla
Mutta miten ne "tehdä mitä huvittaa":t järjestyy, jos niitä ei ole kukaan tuottamassa?
No ei tällä hetkellä niin mitenkään eli pelkkää huuhailua ja utopiaa. Pieni mahdollisuus täytyy kuitenkin jättää sille, että kehitys vie siihen suuntaan, että 100-200 vuoden kuluttua saattaisi toimia.

Mitä tulee aiempaan juttuihin loukoista ja työttömistä, niin voisi lisätä kun oikein näköalapaikalta olen tilannetta seuranut pari asiaa.

Ensinnäkin (pitkäaikais)työttömät eivät suinkaan ole mitään homogeenistä porukkaa eli sisältävät monenlaisia tapauksia. Ei siis missään nimessä voi sanoa, että kaikki ovat laiskoja tai välttävät töitä tai päinvastoin jne. Määrällisesti melko pieni osuus on niitä, jotka ihan oikeasti välttävät töitä, kun ovat tyytyväisiä nykytukiin. Niitäkin siis on ja löytyy sekä nuoria, että vanhempia jotka ovat eläkeiän kynnyksellä. Olen nähnyt muutamia nuoria/vanhempia, joille olellisempaa kuin työ ja ansaita, on viinan tai huumeiden vetäminen. Osa porukoista pyrkii aktiivisesti töihin, mutta kieltämättä esim. pitkät välit CV:ssä vaikeuttavat työnsaantia.

Ennakkoasenteita löytyy hurjasti myös työnantajista, joilloinka työttömyyden kierre jatkuu. Pitkäaikaistyöttömille tarjottavat tai oikeasti saatavilla olevat työpaikat ovat yleensäkin ottaen sieltä ö-kategoriasta. Toisin sanoen useimmiten väliaikaisia,palkkatukipaikkoja eli pienipalkkaisia (1200-1400/kk) ja sellaisia töitä, joita ei muut huoli.

On kyllä varsin hyvä kysymys, että ottaisitko työtä josta jää esim. asumistuen tiputtua pois miinukselle 100e verrattuna työttömänä/tuettuna olemiseen? Varsinkin lapsiperheissä, joissa keskimäärin isommat asumistuet isomman asunnontarpeen vuoksi tämä tulisi hyvin nopeasti vastaan. Ja nykysysteemi suhtautuu myös työttömän opiskeluun kummallisesti. Itseasiassa yksi naurettavin ja surkuhupaisin tilanne taisi olla, kun yksi pitkäaikaistyötön halusi vahvistaa työnhakuaan (on/oli aktiivinen työnhaussa muutenkin) osaamistaan hitsausalan korteilla yms. ja muutaman kuukauden jälkeen tyypillä olikin rahat sitten ihan finito. Johtuen mm. siitä, ettei saanut enää matkakorvauksia, eikä ilmaista ruokaa.

Tuossa uuninpankkopojan kirjoituksessa on kyllä yksi lause mikä pitäisi syöttää päättäjille mietittäväksi huolella ja vaikka väkisin.:mad: Ja se on tämä:
Heillä on vain vankka usko siihen, että kun kaikki etuudet otetaan pois, niin kyllä työhaluja ja työpaikkoja löytyy.
Tuo ajattelu ei nimittäin toimi, vaan on aivan syvältä.
 

Örfil

Guest
Olen kanssasi ihan samaa mieltä.

Oma aiempi kommentointini (tänään) oli siihen, että olisi olemassa vain tärkeitä ja ei-tärkeitä töitä.
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Olen kanssasi ihan samaa mieltä.

Oma aiempi kommentointini (tänään) oli siihen, että olisi olemassa vain tärkeitä ja ei-tärkeitä töitä.
Riippuu varmaan minkä laskee turhaksi roinaksi.

Kehitys kehittyy ja monien asioiden valmistuksesta tulee entistä vähemmän "tarpeetonta", koska niiden valmistus ja käyttäminen vie vähemmän uusiutumatonta energiaa.

Esimerkiksi aurinkopaneelien valmistaminen ja kehittäminen. Voiko sitä sanoa turhaksi työksi?
Solar Briefly Topped 50% of California Electricity in March
 

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Kehitys kehittyy ja monien asioiden valmistuksesta tulee entistä vähemmän "tarpeetonta", koska niiden valmistus ja käyttäminen vie vähemmän uusiutumatonta energiaa.
Energia, päästöt, yms. ohjaa entistä enämpi tuotantoa. Omassa konsernissa (ei se mun ole, mutta olen siinä töissä) materiaalit valikoituu päästöjen ja myrkkyjen mukaan. Suurinta käytettävää raaka-ainetta tuodaan Itävallasta, koska sen päästörajat on tiukemmat kuin kotimaisella tuotannolla, vaikka sitä täältä saisi halvemmalla. (no on laadussakin eroa ulkolaisen hyväksi). Samoin kaikissa metallituotteissa esim. kromista luovutaan, koska on täyttä myrkkyä.
 

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Onneksi oli apua lähellä. Ihan hirveä juttu tuollainen kuitenkin.

Mies putosi opaskoiran kanssa mereen Helsingissä

Helsingissä sivulliset pelastivat aamupäivällä mereen opaskoiran kanssa pudonneen ihmisen.

Tapaus sattui Kaivopuiston rannassa noin puoli yhdeltätoista. Pelastuslaitokselta kerrotaan, että mies ja tämän opaskoira olivat jostain syystä pudonneet veteen laiturilta. Ohikulkijat olivat havainneet putoamisen ja pelastaneet kaksikon ylös vedestä.
Päivystävän palomestarin Kimmo Tuomisen mukaan kumpikaan ei ehtinyt olla vedessä muutamaa minuuttia kauempaa. Miestä hoidettiin paikan päällä ambulanssissa.
- Hän ei loukkaantunut, oli ainoastaan kylmissään. Myös koira näytti ainakin päällisin puolin hyväkuntoiselta, Tuominen sanoo STT:lle.
STT
 

Albert Oil

Hippi ja juntti
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
55371
Sijainti
Korviesi välissä
Summa summarum: kukapa heittää ensimmäisen kiven ja osoittaa että kenen työ on turhaa hommaa ja oma ei?
Voin käsi sydämellä sanoa, että mun tämänhetkiset "työt" ainakin ovat täyttä diipadaapaa. Aikanaan kun olin olevinani yhteiskunnallisesti kovinkin tähdellinen, niin ahdistaahan tämmöinen.

Muutama on kivittäny esim. renesassimolon.
Ja täysin aiheesta. Jopa mua turhempaa työtä tekee.
 

Örfil

Guest
Riippuu varmaan minkä laskee turhaksi roinaksi.

Kehitys kehittyy ja monien asioiden valmistuksesta tulee entistä vähemmän "tarpeetonta", koska niiden valmistus ja käyttäminen vie vähemmän uusiutumatonta energiaa.

Esimerkiksi aurinkopaneelien valmistaminen ja kehittäminen. Voiko sitä sanoa turhaksi työksi?
Solar Briefly Topped 50% of California Electricity in March
Aurinkopaneeleistahan saadaan virtaa tietokoneisiin, joilla voi katsoa vaikka takasuolijynkkyä tai löpistä forumilla. Se ei ole missään nimessä turhaa työtä ;)

Mutta pyöräily jos mikä, ei ole turhaa, koska silloin voi olla pois kotoa vaimon jaloista kun rouva imuroi. Siksipä poistun nyt tuonne noin mankelin kera...
 

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26891
Jopa mua turhempaa työtä tekee.
Sun työ on tuottavampaa? Hyödyllisimmät hommat voi jotensakin jakaa niihin jotka tuottaa taloudellista hyötyä työnantajalle ja yhteiskunnalle ja niihin joista on välttämätöntä hyötyä ihmisille ja yhteiskunnalle. Veikkauksen pelejä jos pelais ammatikseen ja voitokkaasti, olis ehkä hyödyttömin homma ikinä. Koska ne rahat ois pois hyväntekeväisyydestä :idea:
 

Renessanssinero

Perusfeidaaja
Liittynyt
23.4.2005
Viestit
5003
Sijainti
Vantaa
Mites esim. tupakkateollisuus, aseteollisuus, alkoholiteollisuus, karkkiteollisuus, tuholaistorjunta, karjan- & siipikarjan kasvatus, uhkapelit jne. Ovatko kaikki nuo eettisesti hyväksyttäviä aloja/työpaikkoja?
 
Ylös